When the doctrine of the Trinity defines God as three persons, I want to ask what does that word ‘person’ mean.
SUOMEN SANOJEN ALKUPERÄ
Etymologinen sanakirja:
ORIGIN OF FINNISH WORDS
Etymological dictionary:
MODERN FINNISH ETYMOLOGICAL DICTIONARY:
The word 'persoona' is a loanword in Finnish and was introduced by Mikael Agricola (1510 - 1557). The word 'persoona' is derived from the Latin word 'persona' for mask. But the Latin word 'persona' is thought to be based on the Etruscan word PHERSU, which is a doublet of person-parson = mask-priest.
Allaoleva kuva on etruskien hautamaalaus, jossa esiintyy PHERSU. Täysin varmoja ei olla siitä, kumpi noista kahdesta miehestä esittää PHERSUA; koiran/suden (susi oli etruskien uskonnollinen eläin) purema ja raatelema huputettu/naamioitu mies vai häntä ohjaileva atleetti.
The image below is an Etruscan tomb painting featuring PHERSU. Not entirely sure which of those two men represents PHERSUA; bitten and scratched by a dog/wolf (wolf was an Etruscan religious animal) hooded/disguised man or an athlete guiding him.
Etruskien PHERSU-sanan arvellaan pohjautuvan puolestaan kreikkalaiseen sanaan προσωπον prosoopon, jonka merkityksiä ovat kasvot, ulkomuoto, pinta, henkilö.
The Etruscan word PHERSU is thought to be based on the Greek word προσωπον prosopon, which means face, appearance, surface, person.
Sana προσωπον prosoopon esiintyy Uudessa Testamentissa merkityksessä 'kasvot' jakeissa 2. Kor. 11: 20; 1. Tess. 2: 17 ja Ilm. 9: 7.
The word προσωπον prosopon appears in the New Testament meaning 'face' in verses 2 Cor. 11:20; 1. Tess. 2:17 and Revelation 9: 7.
Näyttelijän naamio/maski/persona oli käytössä antiikin teatterissa, jossa ainoastaan miehet saivat näytellä. Antiikin teatterissa oli KOLME näyttelijää, jotka esittivät kaikki näytelmän roolit, ja juuri siinä naamiot/personat helpottivat asiaa. Naamioiden/personien keksimisessä vain mielikuvitus oli rajana; kaksinaamainen maski/persona oli helppo kiepsauttaa jopa kesken näytöksen toisin päin.
The actor's mask/persona was used in an ancient theatre where only men were allowed to act. There were THREE actors in the ancient theatre who performed all the roles in the play, and that was where the masks/personas made it easier. In inventing masks/personas, only the imagination was the limit; the double-faced mask/persona was easy to turn around even in the middle of the show.
Naamiota/personaa käytettiin kuvaamaan roolihahmon ilmeitä ja tunteita, ja siksi komedioissa oli eri naamiot/personat kuin tragedioissa. Naamioilla/personilla voitiin myös korostaa roolihahmojen yhteiskunnallista asemaa ja sosiaalista statusta. Naisten roolit vaativat omat naamionsa/peronansa, sillä miesnäyttelijä ei voinut näytellä naista omilla kasvoillaan.
The mask/persona was used to describe the facial expressions and feelings of the character, and therefore there were different masks/personas in the comedies than in the tragedies. The masks/personas could also be used to emphasise the social status of the role characters. The roles of women required their own masks/personas, as the male actor could not play a woman with his own face.
Antiikin teatteri sai alkunsa Kreikassa n. 550 eaa., ja länsimaisen teatterin juuret ovat Dionysos-juhlissa. Dionysos oli kasvillisuuden, hedelmällisyyden ja viinin jumala. Dionysoksen kunniaksi järjestettiin rajuja ja suuria kansanjuhlia, joissa PAPPI suoritti uhrirituaalin näyttämön viereen rakennetulla alttarilla tanssijoiden ja huilunsoittajien ympäröimänä. Dionysokselle ei rakennettu erikseen temppeleitä, sillä teatterit toimivat huvitusten ohella uskonnollisina pyhättöinä (vrt. person-parson/naamio-pappi).
The ancient theatre originated in Greece around 550 BC, and the roots of Western theatre are in the Feast of Dionysos. Dionysus was the god of vegetation, fertility, and wine. In honor of Dionysus, fierce and great folk festivals were held in which the PRIEST performed a sacrificial ritual on an altar built next to the stage, surrounded by dancers and flutists. No temples were built separately for Dionysus, as the theatres served as religious shrines in addition to amusements (cf. person-parson/mask-priest).
Teatterinaamioissa/-personissa oli myös pieni megafoni, joka vahvisti näyttelijän ääntä. Latinan kielen verbi per-sonare = 'kuulua läpi' näyttää sopivasti yhdistävän 'naamion' ja 'persoonan'.
The theatre masks/personas also had a small megaphone that amplified the actor’s voice. The Latin verb per-sonare = ‘echo through’ seems to appropriately connect ‘mask’ and ‘person’.
Kun latinan 'persona' lainautui 1700-luvulla ranskan kieleen, se sai merkityksen, henkilö, la personne. 'Persona'-sanan etymologia on siis: naamio/maski -> roolihahmo -> näyttelijä/roolin esittäjä -> henkilö/kuka tahansa ihminen. Mutta miten naamio/maski/roolihahmo/näyttelijä/henkilö ja Jumala voisivat liittyä yhteen?
When the Latin ‘persona’ was borrowed into French in the 18th century, it took on the meaning, person, la personne. The etymology of the word 'persona' is thus: mask-> character-> actor/role-performer-> person. But how could a mask/character/actor/person and God join together?
Kun kolminaisuusoppia kehiteltiin Nikean Ekumeenisessa Kirkolliskokouksessa vuonna 325jKr., mitä sinne kokoontuneilla papeilla ja piispoilla mahtoi oikein olla mielessä, ihmettelen vain. Antiikin teatteri oli heille takuulla tuttu asia. Athanasiuksen uskontunnustuksen teema 'kolme yhdessä ja yksi kolmessa' on helppo ymmärtää naamioiden/personien ja roolihahmojen kautta, mutta sopiiko teatterin maailma yhteen Jumalan ilmoituksen kanssa? Tärkein kysymys on, mitä sana 'persona' merkitsi siinä ajassa ja heidän kulttuurissaan?
When the doctrine of the Trinity was developed in the Ecumenical Ecclesiastical Council of Nicaea in 325 AD, what the priests and bishops gathered there might have had in mind, I just wonder. Most surely ancient theatre was a familiar thing to them. The theme of Athanasius’s creed ‘three in one and one in three’ is easy to understand through masks/personas and role-plays, but is the world of theatre compatible with God’s revelation? The most important question is what did the word ‘persona’ mean in that time and in their culture?
Kuvassa on kolme (maskia/persoonaa) yhdessä (yhden persoonan päässä) ja yksi kolmessa.
The picture shows three (masks/persons) in one (on one person's head) and one in three.
Kirjassa Väinämöisen juuret Mikko Ollus ja Kalevi Jääskeläinen paljastavat järkyttäviä asioita, joita he ovat löytäneet ennen heitä samaa asiaa tutkineilta kirjoittajilta. Heidän kirjansa lähdekirjallisuusluettelo on 5,5 sivua pitkä. He perustavat seuraavan lainauksensa kahteen kirjaan: Haavio, M. Väinämöinen. Helsinki 1950 ja Honko, L. Kalevala ja maailman eepokset. Helsinki 1987.
In the book Väinämöinen's roots, Mikko Ollus and Kalevi Jääskeläinen reveal shocking things they have found in authors who have studied the same subject before them. The bibliography of their book is 5.5 pages long. They base their following quotation on two books: Haavio, M. Väinämöinen. Helsinki 1950 and Honko, L. Kalevala and world epics. Helsinki 1987.
Lainaus Olluksen ja Jääskeläisen kirjasta sivulta 266: "Nikeassa keisari Konstantinus onnistui ovelalla tulkinnallaan Vergiliuksen Aeneis-eepoksen neljännestä eklogista luomaan uusplatonistiseen myyttiseen haaveiluun taipuvaisten kirkonmiesten mieleen kiehtovan tulevaisuudenunelman universaalista Roomasta, jota hallitsisi Aeneis-eepoksessa muka ennustettu Jeesus-lapsi."
Quote from Ollus and Jääskeläinen's book from page 266: "In Nicaea, Emperor Constantine, with his cunning interpretation of the fourth eclogus of Virgil's Aeneis epic, succeeded in creating a fascinating dream in minds of the priests dominated by neo-Platonic mythical dreams of a future of a universal-Rome ruled by the supposedly prophesied child of Jesus in the Aene epic."
Profetoiko Vergilius Jeesuksesta... tuskin!
Eikö pappien ja piispojen pitäisi lukea Raamattua mieluummin kuin Vergiliusta!
Jos kirkonmiehet olivat johdateltavissa Vergiliuksen kirjoituksilla, miten varmaa heidän perustelunsa jumaluuden persoonista voi olla?
Vaikka 'persoona' ymmärrettäisiin sanana 'kasvot' Jumalasta puhuttaessa, eteemme piirtyisi kolmikasvoinen jumaluus, joka ei vastaa Jumalan itsestään antamaa kuvaa!
1. Tess. 2: 17 Vulgatassa (latinaksi... valmistui 405): Nos autem fratres desolati a vobis ad tempus horæ, aspectu, non corde, abundantius festinavimus faciem vestram videre cum multo desiderio... Kuten huomaamme 'kasvot' = faciem... ei persona
Mikäli sanan 'persoona' ymmärretään tarkoittavan 'henkilöä, kun puhutaan jumaluudesta, ajaudumme juuri siihen mahdottomaan selitykseen, jonka kolminaisuusoppi nyt antaa meille Jumalasta!
Vanhassa Testamentissa sana 'henkilö' esiintyy jakeissa 5. Moos. 1: 17; 10: 17; Sanal. 24: 23; 28: 21. Kaikissa jakeissa on kysymys siitä, ettei tuomitessa pidä katsoa henkilöön... hepreaksi פמים panim = kasvot... eli arkisesti sanottuna: ei pidä tuomita pärstäkertoimen mukaan.
Uudessa Testamentissa sana 'henkilö' esiintyy samassa merkityksessä kuin VT:ssa. Jakeet ovat Matt. 22: 16; Mark. 12: 14; Luuk. 20: 21; Ap.t. 10: 24; Room. 2: 11; Gal 2: 6; Ef. 6: 9, ja näissä kaikissa jakeissa on kreikan sana προσωπον prosoopon. Oikeudessa tuomittavan ihmisen yhteiskunnallinen asema tai ammatti ei saa vaikuttaa tuomioon. Suomalaisessa käännöksessä esiintyy sana 'henkilö' myös 1. Kor. 16: 3:ssa, mutta kreikan tekstissä ei tässä jakeessa ole sanaa προσωπον prosoopon.
Vaikka Mikael Agricola otti persoona-sanan suomen kieleen, hän ei käyttänyt sitä Uuden Testamentin käännöksessään (1548). Sana 'persoona' tuskin esiintyy vieläkään suomalaisessa Raamatussa, ei ainakaan vuoteen 1985 mennessä, mikäli on uskomista Vilho Vuorelan Raamatun hakusanakirjaan.
Kaiken tämän perusteella tulkitsen, että sana 'persoona' on alettu ymmärtää merkityksessä 'henkilö/kuka tahansa ihminen' vasta paljon myöhemmin Raamatun kirjojen kirjoittamisen jälkeen. Miten iankaikkisesti ollutta Jumalaa (Ehjee) voitaisiin kuvata ja määritellä jollakin ihmisten kielessä vuosisatojen aikana kehittyneellä ja eri kulttuureissa muuntuneella sanalla!
In the New Testament, the word ‘person’ occurs in the same sense as in the OT. The verses are Matt. 22:16; Mark. 12:14; Luke 20:21; Ap.t. 10:24; Room. 2:11; Gal 2: 6; Ef. 6: 9, and in all these verses is the Greek word προσωπον prosopon. The social status or profession of the person convicted in court will not affect the judgment. The word 'person' appears in the Finnish translation also in 1. Cor. In 16: 3, but the Greek text does not contain the word προσωπον prosopon in this verse.
Although Mikael Agricola took the word person in Finnish language, he did not use it in the New Testament translation (1548). The word 'person' hardly still appears in the Finnish Bible, at least not until 1985, if you believe in Vilho Vuorela's Bible search dictionary.
Based on all this, I interpret that the word ‘person’ began to be understood in the sense of ‘person/any human being’ much later after the books of the Bible. How could the eternal God (Ehyeh) be described and defined by some word developed in human language over the centuries and transformed in different cultures!
Selvin vastaus jumaluuteen ja varmin selitys Jumalasta löytyy Hänen omista sanoistaan!
Inhimilliset määritelmät johtavat vain harhaan!
The clearest answer to divinity and the surest explanation of God can be found in His own words!
Human definitions only mislead!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti