Palataanpa oikeille juurille * Let’s go back to the real roots

 Nykyään eteemme tulee kaikenlaista soopaa, milloin tekoälyllä tuotettuna, milloin taas yksinkertaisesti muulla tavoin totuutta muunnellen. 

Kuluneella viikolla eteeni osui tällainen juttu, jossa kerrottiin sunnuntai-jumalanpalveluksen alkujuurista ja sen myöhemmistä vaiheista seuraavasti:

Nowadays, we are bombarded with all kinds of nonsense, sometimes produced with artificial intelligence, sometimes simply distorting the truth in other ways.

Last week, I came across an article that described the origins of the Sunday service and its later stages as follows:

LAINAUS:

Sunnuntain-jumalanpalvelus alkoi ensimmäisellä vuosisadalla (1. vuosisadan puolivälissä) ja juonsi juurensa Jeesuksen ylösnousemuksen juhlintaan "viikon ensimmäisenä päivänä". Vaikka varhaiskristityt, usein juutalaiset, jatkoivat sapatin viettoa, he alkoivat kokoontua sunnuntaisin murtamaan leipää, ja käytäntö levisi laajalle 2. vuosisadan alkupuolella. Ensimmäisen vuosisadan alkuperä: Käytäntö sai alkunsa apostoleilta, ja siitä on mainintoja Uudessa testamentissa (Apostolien teot 20:7, 1. Kor. 16:2) ja varhaiskristillisissä kirjoituksissa, kuten Didakhe. 2. vuosisadan alku: Antiokialaisen Ignatiuksen (n. 110 jKr.) asiakirjat osoittavat, että kristityt eivät enää vietä sapattia, vaan elävät "Herran päivän" mukaan. Lepopäivän vahvistaminen: Vaikka sunnuntain-jumalanpalvelus oli käytössä aiemmin, Rooman keisari Konstantinus vahvisti sen virallisesti lepopäiväksi vuonna 321 jKr. Joidenkin tulkintojen mukaan muutos vakiintui myöhemmin, mutta sunnuntain eli "Herran päivän" kokoontumisen käytäntö on yleensä peräisin 1. vuosisadalta.

QUOTE: 

 Sunday worship began in the first century (mid-1st century) and had its roots in the celebration of Jesus' resurrection on the "first day of the week." Although early Christians, often Jews, continued to observe the Sabbath, they began to meet on Sundays to break bread, and the practice became widespread by the early 2nd century. 

First-century origins: The practice originated with the apostles and is mentioned in the New Testament (Acts 20:7, 1 Cor. 16:2) and early Christian writings such as the Didache. 

Early 2nd century: The writings of Ignatius of Antioch (c. 110 AD) indicate that Christians no longer observed the Sabbath but lived according to the "Lord's Day.” 

Confirmation of the Sabbath: Although Sunday worship had been practiced previously, the Roman Emperor Constantine officially confirmed it as the Sabbath in 321 AD. Some interpretations suggest that the change was later established, but the practice of gathering on Sunday, or the "Lord's Day," generally dates back to the 1st century.

LAINAUKSEN ANALYSOINTIA:

* ilman minkäänlaisia tarkempia tietoja ensimmäiseltä vuosisadalta väitetään, että sunnuntai-jumalanpalvelus sai alkunsa silloin

* sapatilta sunnuntaille tapahtuneen lepopäivämuutoksen perusteluksi heitetään Jeesuksen viikon ensimmäisen päivän aamuhämärissä tapahtunut ylösnousemus ottamatta huomioon, että Jeesus pyhitti nimenomaan sapatin lepäämällä kaikki sen 24 tuntia

* muutoksen alkuunpanijoiksi esitetään itse kristityt, tai oikeammin juutalaiset, vaikka vielä tänäkin päivänä juutalaiset viettävät sapattia

* muutosliikkeen laajenemisen nopeudesta ei kerrota minkäänlaisia faktatietoja

* muutoksen alkuunpanijoiksi tarkennetaan sitten vielä apostolit ILMAN minkäänlaisia tarkempia tietoja; ketkä, missä, milloin ja miten, yksi nimi (Didakhe) on kovin laiha tieto

* sulkeisiin on merkitty kaksi tekstiä Uudesta Testamentista, joiden tarkempi tutkiminen ei mitenkään vahvista sunnuntaita apostolien jumalanpalveluspäiväksi, mutta hyvin harva lukija vaivautuu edes tarkistamaan tekstejä. Minä kuitenkin tarkisti molemmat tekstit: * Ap.t. 20: 7:ssä viikon ensimmäisenä päivänä tapahtunut kokoontuminen Troaksessa liittyy apostoli Paavalin matkaan ja sen aikatauluihin (Ap.t. 20: 5 - 7- kannattaa lukea asiayhteys!). Leivän murtaminen eli syöminen oli tarpeellista tuonakin kyseisenä viikon ensimmäisenä päivänä. Lisäksi kannattaa muistaa, että seurakunta kokoontui yhteen tuohon aikaan JOKA PÄIVÄ (Ap.t. 2: 46) * Toisessa mainitussa tekstissä, 1. Kor. 16: 2:ssa, viikon ensimmäistä päivää eli ”sapatin jälkeistä päivää” (1992) suositellaan päiväksi, jolloin kukin käsittelisi rahaa (eikä sapattina) ja laittaisi syrjään hyväntekeväisyyteen liikenevän määrän

* seuraavaksi viitataan Ignatiuksen asiakirjoihin antamatta tarkempia tietoja niistä (esim. kirjan nimi, sivu jne.)

* kun siis juutalaiset lakkasivat viettämästä sapattia, ja sitten vielä kristitytkin tekivät samoin, ketkä jäivät puhumaan sapatin puolesta, kun sitä vieläkin vietetään

* sitten käsite ”HERRAN PÄIVÄ” heitetään esille samaan tapaan kuin vuoden 1992 raamatunkäännöksen selitysosiossa (Raamatun ajanlasku ja juhla-ajat) on tehty

* Konstantinuksen sunnuntain pyhitysmääräys vuodelta 321 tulkitaan ikään kuin sivuseikaksi tai siihen mennessä vakiintuneen käytännön vahvistamiseksi. Mainitsematta jätetään se, että Konstantinus kielsi työnteon sunnuntaina ja pyhän viettämisen lauantaina. Joidenkin erimielisten tutkijoiden tulkinta sunnuntain vieton myöhemmästä vakiintumisesta työnnetään romukoppaan toteamalla, että ”HERRAN PÄIVÄN” vietto on peräisin 1. vuosisadalta... on siis turha nostaa esiin 300-lukua ja Konstantinuksen vaikutusta lepopäivämuutokseen, kun sunnuntai-jumalanpalveluksen juuret ovat jo ensimmäisellä vuosisadalla

QUOTE ANALYSIS: 

 * without any more detailed information from the first century, it is claimed that Sunday worship originated then 

 * the resurrection of Jesus at dawn on the first day of the week is used as the justification for the change from Sabbath to Sunday, without taking into account that Jesus specifically sanctified the Sabbath by resting for all 24 hours 

 * the initiators of the change are presented as the Christians themselves, or more accurately the Jews, although even today Jews observe the Sabbath 

 * no factual information is given about the speed of the expansion of the change movement 

 * the apostles are then specified as the initiators of the change WITHOUT any more detailed information; who, where, when and how, one name (Didache) is very scant information 

 * two texts from the New Testament are marked in brackets, a closer examination of which in no way confirms Sunday as the apostles' day of worship, but very few readers even bother to check the texts. However, I checked both texts: * In Acts 20:7, the gathering in Troas on the first day of the week is related to the apostle Paul's journey and its timetable (Acts 20:5 - 7 - it is worth reading the context!). Breaking bread, or eating, was necessary on that first day of the week, too. It is also worth remembering that the church gathered together at that time EVERY DAY (Acts 2:46) * In the second text mentioned, 1 Cor. 16: 2, the first day of the week, or “the day after the Sabbath” (1992), is recommended as the day on which each person should handle money (and not on the Sabbath) and set aside for charity the amount that is traded.  

* next, references are made to the documents of Ignatius without giving more detailed information about them (e.g., the name of the book, page, etc.) 

 * when the Jews stopped observing the Sabbath, and then the Christians did the same, who remained to speak in favor of the Sabbath, when it is still observed. 

 * then the concept of “THE LORD’S DAY” is thrown out in the same way as in the explanatory section of the Finnish Bible translation of 1992 (in Biblical chronology and feast days) 

 * Constantine’s Sunday sanctification decree from 321 is interpreted as if it were a side issue or as a confirmation of the practice that had been established by then. It is not mentioned that Constantine forbade work on Sunday and the celebration of the holy day on Saturday. The interpretation of some dissenting scholars about the later establishment of Sunday observance is pushed to the scrap heap by stating that the observance of “THE LORD’S DAY” originates from the 1st century... so it is pointless to bring up the 4th century and Constantine’s influence on the change of the Sabbath, when the roots of Sunday worship are already in the first century

KANSAN REAKTIOT:

Sen paremmin asioita analysoimatta ja tutkimatta kansa huutaa kurkku suorana aamenta ja riemuitsee siitä, miten PITKÄT PERINTEET sunnuntainvietolla jo onkaan, ja miten OIKEASSA NYKYINEN AMERIKKALAINEN SUNNUNTAILIIKE ON!

PEOPLE'S REACTIONS: 

 Without analyzing and researching things, the people are shouting their heads off in the morning and rejoicing about how LONG TRADITIONS Sunday observance already has, and how RIGHT THE CURRENT AMERICAN SUNDAY MOVEMENT IS!

VASTAVETONI:

Kun sunnuntailiikkeen kannattajat löytävät nyt sunnuntai-jumalanpalveluksen juuret ensimmäiseltä vuosisadalta, minä löydän sapatin juuret huikeasti kauempaa.

Raamatun teksteissä käsite "Herran päivä” liittyy sekä Vanhassa että Uudessa Testamentissa yksinomaan päivään, jolloin Jeshua/Jeesus palaa/tulee noutamaan omansa Isän kotiin. Se päivä koittaa ainoastaan yhden kerran maailman ja universumin historiassa, ja se päivä on vielä edessäpäin.

Vanhassa Testamentissa ”Herran päivä” on יום יהוה JOM JAHVE/JEHOVA (Hes. 30: 3; Joel 1: 15; 2: 11; 3: 4; Aam. 5: 18, 20; Ob. 15; Sef. 1: 7, 14; Sak. 14: 1; Mal. 3: 23). Tuota samaista tulevaisuuden tapahtumaa kutsutaan myös nimellä ”Herran Sebaotin päivä” יום ליהוה צבאות JOM LE-JAHVE ZEVAOTH (Jes. 2: 12; Jer. 46: 10) ja ”Herran koston päivä” יום נקם ליהוה JOM NAQAM LE-JAHVE (Jes. 34: 8).

Myös Uudessa Testamentissa ”Herran päivä” viittaa edessäpäin olevaan maailman viimeiseen päivään ja Jeesuksen paluuseen kaikkialla muualla paitsi (suomalaisessa) Uuden Testamentin vuoden 1992-käännöksen selitysosassa koskien Raamatun ajanlaskua ja juhla-aikoja. Jakeissa Ap.t. 2: 20; 1. Tess. 5: 2 ja 2. Tess. 2: 10 Uuden Testamentin hepreaksi kääntänyt Franz Delitzsch on käyttänyt Vanhan Testamentin ilmaisua יום יהוה JOM JAHVE/JEHOVA, mutta 2. Kor. 1: 14:ssa hän on käyttänyt sanoja יום אדנינו ישוע JOM ADONEINU JESHUA, Herramme Jeshuan päivä, Fil 1: 6:ssa sanoja יום ישוע המשיח JOM JESHUA HA-MASHIACH, Jeshua Messiaan päivä, Fil. 1: 10:ssä sanoja יום המשיח JOM HA-MASHIACH, Messiaan päivänä ja Ilm. 1: 10:ssä sanoja יום האדון JOM HA-ADON, Herran päivänä. 

Maailman loppuminen on ollut ihmiskunnan tiedossa alusta alkaen. Siitä tiesi ennustaa aikanaan jo Eenok, joka oli Adamista seitsemäs patriarkka (Juuda 14, 15). Koska koko Ilmestyskirja kertoo maailman loppuun liittyvistä tapahtumista, on täysin loogista, että kun Johannes sanoo Ilm. 1: 10:ssä olleensa "hengessä Herran päivänä”... kreikaksi Κυριακη ημερα (Kyriake eemera), hän tarkoitti nähneensä hengessä/näyssä Herran päivän tapahtumiin. Mitä ihmeen merkitystä olisi yhdellä viikonpäivällä (sunnuntailla), kun ei edes tapahtuman vuosilukua ole mainittu tuossa jakeessa! Selvä valheen ja petoksen kulku on nähtävissä!

Ilm. 1: 10:n kohdalla on tapahtunut käännösvirhe jo ensimmäisessä suomenkielisessä Raamatussa, ns. Kuningatar Kristiinan käännöksessä, joka tunnetaan myös nimellä Biblia (1642). Siinä kreikan sanat Κυριακη ημερα (Kyriake eemera) on käännetty yhdellä sanalla "sunnuntai”. Kreikaksi ”sunnuntai" on Κυριακη (= Herra), ja ”päivä”on ημερα, joka on siis jätetty kääntämättä.

Näin tekoälyn aikakaudella on mielenkiintoista katsoa, minkä vastauksen AI antaa hakuun "sunnuntai kreikaksi”. Kas näin meitä opetetaan nykyään: "Sunnuntai on kreikaksi Κυριακη, joka lausutaan suomalaisittain Kiriaki. Se on viikon seitsemäs päivä ja juontaa juurensa sanasta ”herra” (Kyrios) viitaten Herran päivään.”... Vai on sunnuntai ”viikon seitsemäs päivä”! No, tekoäly huomioi kalenterimuutoksetkin kertomatta niistä tässä yhteydessä kuitenkaan mitään.

Ellei Uuden Testamentin teksteissä ole suoraa sitaattia Vanhasta Testamentista (joissa luonnollisesti on tetragrammi), Franz Delitzsch käyttää käännöksessään heprean ”herraa" merkitsevää sanaa אדון adon, herra, אדונינו adoneinu, herramme, אדון האדנים adon ha-adonim, herrain herra. 

Mahtoiko Franz Delitzsch (1813 - 1890) aavistella ja ymmärtää jo omana aikanaan, että ישוע Jeshua ei ole יהוה Jahve/Jehova. Luultavasti hän huomasi Uuden Testamentin käännöstä tehdessään, että yhtäkään sellaista tekstiä ei ole olemassa, jossa Jeshua käyttäisi tuota nimeä itsestään tai Isästään!

Vanhan Testamentin kirjoittajat käyttivät Jumalasta useimmiten nimeä יהוה, koska he olivat juutalaisia, ja juutalaiset uskoivat ja uskovat vieläkin Jumalaan, jota he kutsuvat nimellä יהוה. Mutta Jeshua osoitti heille selvin sanoin, että juutalaisten isä/jumala ei ole sama kuin Hänen Isänsä/Jumalansa (Joh. 8: 31 - 47). Siis JAHVE/JEHOVA EI OLE JESHUA EIKÄ HÄNEN ISÄNSÄ!

Kuka sitten on tuo ”Herra”, jonka päivästä Vanhassa Testamentissa ennustetaan "Herran vihan ja koston päivänä"? Hän on Herra, joka vihaa ja kostaa! Hän on Isän ja Pojan Vastustaja, Perkele, sillä Perkele puuskuu vihaa ja kostoa, ja siksi hän käy ympäri kuin ”kiljuva jalopeura/ärjyvä leijona”(1. Piet. 5: 8). ”Herran päivä”tulee olemaan Perkeleen viimeinen mahdollisuus kapinoida Jumalan hallintoa vastaan! Siksi se päivä on myös Perkeleen päivä, mutta hienommin ilmaistuna ”Herran päivä”.

Mutta miten ihmeessä Jeshuan paluuta tarkoittava nimitys ”Herran päivä", on liitetty yhteen viikonpäivään, sunnuntaihin? Jeshuan paluun päivä on yksi ainoa päivä Universumin historiassa, mutta sunnuntai toistuu joka viikko. On myönnettävä, että saatanallinen petos, joka on kestänyt vuosia, vuosikymmeniä, vuosisatoja ja jopa vuosituhansia, on saanut aikaan sen, että nyt sunnuntaita korotetaan, vaaditaan ja jopa pakotetaan ihmisten ainoaksi lepopäiväksi. Esim. Amerikan kansakuntaa muutetaan nyt "kristilliseksi” (Melania Trumpin sanoja siteeratakseni) mm. sunnuntain viettoa koskevilla määräyksillä, säädöksillä ja laeilla ("siniset lait”).

Pakkoa käyttämällä Herra/Jahve/Jehova sai 40 vuoden aikana Israelin kansan pyhittämään sapattia (2. Moos. 16. luku, 4. Moos. 11. luku). Pakko ja alistaminen eivät kuulu Isä-Jumalan keinoihin, sillä Hän arvostaa vapaaehtoista palvelua. Jeshua sanoi: ”JOS te minua RAKASTATTE, te PIDÄTTE minun KÄSKYNI”(Joh. 14: 15). Jumalanpalveluksen vaikuttimen tulee olla RAKKAUS EIKÄ PAKKO!

Nykyään sapatin viettoa puoltavat ihmiset eivät voi oikeastaan perustella kantaansa edes Kymmenen käskyn lailla, sillä sunnuntain puolustajat vetoavat tuohon samaan lakikokoelmaan soveltaen sitä sunnuntaihin. Itse asiassa heillä on sievoinen etumatka, sillä koko Decalogi on HERRAN eli JAHVEN/JEHOVAN laki. Herra/Jahve/Jehova on matkinut Jumalan tekemisiä luomiskertomuksen kohdalla, ja ilmeisesti myös lain kohdalla. Jumalan/Elohimin käskyt annettiin Jeshuan kautta.

Onko sapatin pyhittäjillä enää mitään kantansa ja valintansa perusteeksi. Kyllä on, ja se vasta jotakin onkin, sillä voimme palata juurten juuriin, aina maailman LUOMISEEN saakka. Ensimmäinen luomiskertomus eli ns. elohistinen luomiskertomus (1. Moos. 1: 1 - 2: 3) riittää todistamaan sen, että sapatti, viikon seitsemäs päivä, on ainoa viikonpäivä, jonka Jumala (ELOHIM) LEPÄSI, SIUNASI ja PYHITTI. Herralla/Jahvella/Jehovalla ei ole mitään tekemistä sapatin ja sen pyhyyden kanssa.

Vaikka elohistinen ja jahvistinen luomiskertomus on yhdistetty toisiinsa hyvin omituisella tavalla toisen (2.) luvun alussa, se ei tee Herrasta, Herra Jumalasta eli Jahve Elohimista (יהוה אלהים) sapatin herraa. Koko jahvistisessa luomiskertomuksessa (1. Moos. 2: 4 - 25) viikonpäivillä ei ole mitään merkitystä, sillä siinä ei mainita yhtäkään päivää viikon seitsemästä päivästä. Sen sijaan Elohimin luomisviikko on esitelty päivä päivältä.

Jeshua sanoi, että ”Ihmisen Poika on sapatin herra”(Matt. 12: 8; Mark. 2: 28; Luuk.6: 5) כי בן האדם הוא גם אדון השבת ki ben ha-adam gam ADON HA-SHABATH. Koska Ihmisen Poika, Jeshua Messias, Jumalan Sana loi Isän kanssa maailman (Kol. 1: 12 - 23), Hän on itseoikeutettu SAPATIN HERRA, eikä se sapatti ole sunnuntai. Isä herätti Poikansa kuolemanunesta, ja Jeshua nousi kuolleista viikon ensimmäisenä päivänä VAHVISTAEN siten omalla levollaan SAPATIN SIUNAUKSEN JA PYHYYDEN, sillä Hän vietti juuri kokonaisen sapatin päivän Joosef Arimatialaisen haudassa. Kuolemakaan ei voinut muuttaa maailman luomisessa asetettua säädöstä sapatin, viikon seitsemännen päivän, pyhyydestä!

Kun nyt sunnuntain pyhittäjät kerskuvat sillä, että sunnuntain juuret ovat ensimmäisellä vuosisadalla, sapatin pyhittäjät voivat iloita siitä, että sapatin juuret ovat luomisessa ja yhtä vanhat kuin itse Tellus... ja oletettavasti yhtä vanhat kuin itse Luoja ja Hänen Taivaansa, sillä tämä meidän maailmamme, mikrokosmos, on luotu Jumalan maailman, makrokosmoksen, mallin mukaan.

MY REPLY: 

 While the supporters of the Sunday movement now trace the roots of Sunday worship back to the first century, I trace the roots of the Sabbath back tremendously.

In the biblical texts, the concept of "the day of the Lord" in both the Old and New Testaments is exclusively related to the day when Yeshua/Jesus returns/comes to take his own to the Father's house. That day will come only once in the history of the world and the universe, and that day is still ahead.

In the Old Testament, the "Day of the Lord" is יום יהוה JOM YAHWEH/JEHOVAH (Ezek. 30: 3; Joel 1: 15; 2: 11; 3: 4; Aam. 5: 18, 20; Ob. 15; Zeph. 1: 7, 14; Zech. 14: 1; Mal. 3: 23). That same future event is also called "the day of the Lord of hosts" יום ליהוה צבאות JOM LE-YAHVEH ZEVAOTH (Isa. 2: 12; Jer. 46: 10) and "the day of the Lord's vengeance" יום נקמ ליהוה JOM NAQAM LE-YAHVEH (Isa. 34: 8).

Also in the New Testament, “the day of the Lord” refers to the coming last day of the world and the return of Jesus everywhere except in the (Finnish) 1992 New Testament commentary on the Bible’s chronology and feast days. In Acts 2:20; 1 Thess. 5:2 and 2 Thess. 2:10, Franz Delitzsch, who translated the New Testament into Hebrew, has used the Old Testament expression יום יהוה JOM YAHVEH/JEHOVAH, but in 2 Cor. 1:14 he has used the words יום אדנינו ישוע YOM ADONEINU YESHUA, the day of our Lord Yeshua, in Phil 1:6 the words יום ישוע המשיח JOM YESHUA HA-MASHIACH, the day of Yeshua the Messiah, in Phil. 1:10 the words יום המשיח JOM HA-MASHIACH, the day of the Messiah and in Rev. 1:10 the words יום האדון JOM HA-ADON, the day of the Lord.

The end of the world has been known to mankind since the beginning. Enoch, who was the seventh patriarch from Adam, was able to predict it in his time (Jude 14, 15). Since the entire Book of Revelation tells of events related to the end of the world, it is completely logical that when John says in Rev. 1:10 that he was "in the spirit on the Lord's day"... in Greek Κυριακη ημερα (Kyriake emera), he meant that he saw in the spirit/vision the events of the Lord's day. What significance would there be on one day of the week (Sunday), when not even the year of the event is mentioned in that verse! A clear course of lies and deception is visible!

There is a translation error in Rev. 1:10 already in the first Finnish Bible, the so-called Queen Kristina translation, also known as the Biblia (1642). In it, the Greek words Κυριακη ημερα (Kyriake emera) are translated with one word "Sunday". In Greek, "Sunday" is Κυριακη (= Lord), and "day" is ημερα, which has therefore been left untranslated.

So in the age of artificial intelligence, it's interesting to see what answer AI gives to the search "Sunday in Greek". This is how we are taught these days: "Sunday is Κυριακη in Greek, which is pronounced Kiriaki in Finnish. It is the seventh day of the week and comes from the word "lord" (Kyrios), referring to the Lord's day."... Oh, is Sunday the "seventh day of the week"! Well, artificial intelligence also takes into account calendar changes without telling us anything about them in this context.

Unless the New Testament texts contain a direct quotation from the Old Testament (which naturally contain the Tetragrammaton), Franz Delitzsch uses in his translation the Hebrew word for "lord"  as אדון adon, lord, אדון אדוןינו adoneinu, our lord, אדון האדנים adon ha-adonim, lord of lords.

But how on earth is the name "Lord's Day", which refers to the return of Yeshua, connected to one day of the week, Sunday? The day of Yeshua's return is a single day in the history of the Universe, but Sunday repeats itself every week. It must be admitted that the satanic deception, which has lasted for years, decades, centuries and even millennia, has resulted in Sunday being now exalted, demanded and even forced as the only day of rest for people. For example, the American nation is now being "Christianized" (to quote Melania Trump) by, among other things, regulations, statutes and laws regarding the observance of Sunday ("blue laws”).

By using force, the Lord/Yahweh/Jehovah made the people of Israel keep the Sabbath holy for 40 years (Exodus 16, Numbers 11). Force and subjugation are not among the means of God the Father, for He values ​​voluntary service. Yeshua said: “IF YOU LOVE ME, YOU WILL KEEP MY COMMANDMENTS” (John 14:15). The motive for worship should be LOVE, NOT FORCEDNESS!

Today, people who advocate Sabbath keeping cannot really justify their position even with the law of the Ten Commandments, because the defenders of Sunday appeal to that same set of laws and apply it to Sunday. In fact, they have a good lead, because the entire Decalogue is the law of the LORD, or YAHWEH/JEHOVAH. The LORD/Yahweh/Jehovah has imitated God's actions in the creation account, and apparently also in the law. The commands of God/Elohim were given through Yeshua.

Do Sabbath keepers have anything left to base their position and choice on? Yes, they do, and that is something, because we can go back to the roots, all the way to the CREATION of the world. The first creation account, or so-called Elohist creation account (Genesis 1:1 - 2:3), is enough to prove that the Sabbath, the seventh day of the week, is the only day of the week that God (ELOHIM) RESTED, BLESSED, and SANCTIFIED. Lord/Yahweh/Jehovah has nothing to do with the Sabbath and its holiness.

Although the Elohist and Yahwist creation narratives are connected in a very strange way at the beginning of the second (2nd) chapter, this does not make the Lord, the Lord God, or Yahweh Elohim (יהוה אלהים) the Lord of the Sabbath. In the entire Yahwist creation narrative (Gen. 2: 4 - 25), the days of the week have no significance, for not a single day of the seven days of the week is mentioned. Instead, Elohim's creation week is presented day by day.

Yeshua said that “the Son of Man is Lord of the Sabbath” (Matt. 12:8; Mark 2:28; Luke 6:5) כי בן האדם הוא גם אדון השבת ki ben ha-adam gam ADON HA-SHABATH. Since the Son of Man, Yeshua the Messiah, the Word of God created the world with the Father (Col. 1:12-23), He is the self-righteous LORD OF THE SABBATH, and that Sabbath is not Sunday. The Father raised His Son from the sleep of death, and Yeshua rose from the dead on the first day of the week, thereby CONFIRMING the BLESSING AND HOLYNESS OF THE SABBATH by His own rest, for He just spent an entire Sabbath day in the tomb of Joseph of Arimathea. Not even death could change the decree established at the creation of the world regarding the holiness of the Sabbath, the seventh day of the week!

Now, while Sunday-keepers boast that Sunday has its roots in the first century, Sabbath-keepers can rejoice that the Sabbath has its roots in creation and is as old as the Earth itself ... and presumably as old as the Creator himself and His Heaven, for this world of ours, the microcosm, was created according to the model of God's world, the macrocosm.

Ikuinen Turvamme * Our Eternal Security

Elämme ajassa, jolloin kaikki tutuksi tullut ja turvallinen on järkkymässä ja muuttumassa. Maailma, johon kerran synnyimme, ja asiat, joihin opimme luottamaan, ovat ikuisesti taakse jäänyttä menneisyyttä johon voimme palata vain muistoissamme. Maailmanjärjestys on nyt vahvan muutoksen kourissa.

We live in a time when everything familiar and secure is being shaken and transformed. The world we were once born into, and the things we learned to trust, are forever a thing of the past, to which we can only return in our memories. The world order is now in the throes of profound change.

Puhuessaan opetuslapsilleen maailmanlopun merkeistä Jeshua nosti yhtenä asiana esiin ”ahdistuksen ja epätoivon”. Emme kenties osaa tulkita merkkejä auringossa, kuussa ja tähdissä, mutta sen me kyllä tiedämme, milloin meitä ahdistaa ja milloin olemme epätoivoisia.

When speaking to his disciples about the signs of the end of the world, Yeshua singled out “distress and despair.” We may not be able to interpret the signs in the sun, moon, and stars, but we do know when we are distressed and when we are desperate.

Jeshuan sanat Luukkaan evankeliumissa :”Ja on oleva merkit auringossa, kuussa ja tähdissä, ja ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo, kun meri ja aallot pauhaavat. Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä maanpiiriä kohtaa; sillä taivaitten voimat järkkyvät” (Luuk. 21: 25, 26).     

Yeshua’s words in the Gospel of Luke: ”And there shall be signs in the sun, and in the moon, and in the stars; and upon the earth distress of nations, with perplexity; the sea and the waves roaring. Menäs hearts failing them for fear, and for looking after those things which are coming on the earth: for the powers of heaven shall be shaken” (Luke 21: 25, 26).

Sana ”maanpiiri" on käännetty kreikan sanasta οικουμενη oikoumenee, joka tarkoittaa ”koko maailmaa”. Samasta sanasta on johdettu myös sana ”ekumenia”. Ja tämä samainen sana οικουμενη ekumenee paljastaa myös koko maailmaa vaivaavan ahdistuksen syyn, sillä se esiintyy myös Ilm. 16: 14ssa, jonka yhteydessä kerrotaan kolmesta saastaisesta hengestä, kolmesta riivaajain hengestä, jotka ”lähtevät kokoamaan maanpiirin (οικουμενη koko maailman) kaikki kuninkaat taisteluun, joka käydään Jumalan, Kaikkivaltiaan, suurena päivänä” (suom. käännös 1992).

The word “world/earth” is translated from the Greek word οικουμενη oikoumene, which means “the whole world.” The word “ecumenism” is also derived from the same word. And this same word οικουμενη ekumene also reveals the cause of the tribulation afflicting the whole world, for it also appears in Revelation 16:14, in connection with which it is told of three unclean spirits, three spirits of demons, who 'go forth to gather all the kings of the whole earth (οικουμενη koko maalin) to the battle of the great day of God the Almighty' (according to the Finnish translation 1992).

Tällä hetkellä maailman valtiaat ovat pyrkimässä rauhaan, ainakin osa heistä, mutta itse asiassa maailmaa valmistellaan Saatanan johdolla viimeiseen taisteluun. Huomaammeko, miten Paholaisella on nyt kiire? Hän nimittäin tietää, että hänen aikansa... tämän maailmanaika... on loppumassa! 

At this moment the rulers of the world are striving for peace, at least some of them, but in fact the world is being prepared under Satan's leadership for the final battle. Do we notice how busy the Devil is now? He knows that his time... the time of this world... is running out!

Mutta tässä tilanteessa, jossa emme voi turvautua mihinkään emmekä kehenkään, on olemassa kuitenkin yksi varma turva. Mutta se on löydettävä henkilökohtaisesti!

But in this situation where we can't rely on anything or anyone, there is one sure safety. But it has to be found personally!

Jeshuan sanat Matteuksen evankeliumin lopussa, evankeliumin viimeisessä lauseessa, kannattaa opetella ulkoa ja toistaa niitä omassa mielessä uudelleen ja uudelleen. Ja katso, Jeshuan sanat  (SANAN sanat) alkavat muuttua henkilökohtaiseksi varmuudeksi ja todelliseksi turvaksi.

The words of Yeshua at the end of the Gospel of Matthew, in the last sentence of the Gospel, are worth memorising and repeating in your mind over and over again. And behold, the words of Yeshua (the words of the WORD) begin to turn into personal certainty and real security.

Ne sanat ovat tässä: MINÄ OLEN... teidän kanssanne /sinun kanssasi... joka päivä... maailman loppuun asti/ maailmanloppuun asti. 

Those words are here: I AM... with you... every day... until the end of the world/until the end of the time.

Tekstin viimeiset sanat kreikassa ovat: συντελειας του αιωνος. Sanojen merkitykset ovat seuraavat: συντελειας synteleias = täyttyminen/loppu/päätös ja αιωνος aioonos = 1. aika/aikakausi/ajanjakso 2. maailmankausi/maailma.

The last words of the text in Greek are: συντελειας του αιωνος. The meanings of the words are as follows: συντελειας synteleias = fulfillment/end/conclusion and αιωνος aionos = 1. time/era/period 2. world era/world age.

Tunnistammeko Jeshuan viimeisessä vakuutuksessa saman hengen/voiman, jonka Mooses sai kokea Midianin erämaassa? Katsoessaan ilmiliekeissä palavaa pensasta ja seistessään paljasjaloin yllättävän näyn edessä Mooses yritti vielä vastustella Jumalalta saamaansa tehtävää: ”mikä minä olen menemään Faraon tykö ja viemään israelilaisia pois Egyptistä?” (2. Moos. 3: 11). Mutta Mooses sai henkilökohtaisen vakuutuksen sanoissa: ”MINÄ OLEN... sinun kanssasi” (2. Moos. 3: 12).

Do we recognise in Yeshua’s final assurance the same spirit/power that Moses experienced in the wilderness of Midian? As he looked at the burning bush and stood barefoot before the startling sight, Moses still tried to resist the mission he had received from God: 'Who am I that I should go to Pharaoh and bring the Israelites out of Egypt?' (Exodus 3:11). But Moses received a personal assurance in the words: “I AM... with you” (Exodus 3:12).

Vaatiessaan tehtävän antajalta myös Israelin kansalle varmaa vakuutusta, Mooses kuuli sanat: MINÄ OLEN JOKA MINÄ OLEN hepreaksi אהיה אשר אהיה EHJEE ASHER EHJEE. Ja allekirjoituksen/vahvistuksen antoi itse MINÄ OLEN eli EHJEE (2. Moos. 3: 14).

When demanding a sure assurance from the one who gave the task, also for the people of Israel, Moses heard the words: I AM WHO I AM in Hebrew אהיה אשר אהיה EHJEE ASHER EHJEE. And the signature/confirmation was given by the I AM or EHJEE himself (Exodus 3:14).

Lause ehjee asher ehjee sisältää (asher-sanan merkitysten mukaan) vakuutuksen siitä, että tehtävän antaja tulee olemaan Mooseksen ja kansan kanssa ohjaten, johtaen, opastaen, ojentaen heitä ja tehden kansan onnelliseksi.

The phrase ehjee asher ehjee contains (according to the meanings of the word asher) an assurance that the one who gave the task will be with Moses and the people, guiding, leading, instructing, correcting them, and making the people happy.

Lauseen אהיה אשר אהיה ehjee-verbi on hepreassa imperfektissä, joka käännetään sekä preesensissä että futuurissa. Niinpä tuo lause voidaan pukea myös tulevaa Messiasta ennustavaan muotoon 'olen (Hän), joka tulen olemaan’. Ennen ristin-kuolemaa sanat saattoivat merkitä profeetallisesti myös: ’tulen olemaan (Hän), joka olen.’ Saatanalliset voimat eivät pysty milloinkaan tuhoamaan jumalallista ja ikuista olemista!

The verb ehjee in the phrase אהיה אשר אהיה is in the imperfect tense in Hebrew, which is translated in both the present and future tenses. Thus, the phrase can also be put into the form of ‘I am (He) who I will be’, which predicts the coming Messiah. Before the death on the cross, the words could prophetically also mean: ‘I will be (He) who I am.’ Satanic forces can never destroy divine and eternal being!

Koska Jumalan Pojan oleminen ei lopu maailman loppuun, voimme odottaa jopa Hänen tulemistaan/paluutaan ja Hänen ikuisen olemisensa näkemistä noiden Moosekselle annettujen sanojen perusteella: 'minä olen (Hän), joka tulen'. Ehjee-verbi on hajah-verbin muoto, ja ensimmäisessä luomiskertomuksessa hajah-verbit on käännetty sanalla ’tulla', vaikka se olisi voitu yhtä hyvin kääntää sanalla ’olla’. KJV: ”Let there be light: and there was light." Olkoon valkeus, ja valkeus oli’... valkeus on ollut olemassa sen jälkeen, kun se luomisessa asetettiin olemaan.

Since the being of the Son of God will not end at the end of the world, we can even expect His coming/return and the sight of His eternal being based on those words given to Moses: 'I am (He) who will come'. The verb ehjee is a form of the verb hajah, and in the first creation account the hajah-verbs  are translated in Finnish as 'to come/become', although it could just as easily have been translated as 'to be’. KJV gives us a good example: 'let there be light, and there was light'... light has existed since it was put into being in creation.

Eikä Jeshua-Messiaan oleminen rajoitu myöskään vain aikaan Midianista eteenpäin. Ehjee-verbin kohdalla on tehty suoranainen kieliopillinen poikkeama Sanal. 8: 30:ssa, sillä siinä  אהיה ehjee on käännetty menneessä aikamuodossa näin: ”silloin MINÄ hänen sivullansa hoidokkina OLIN”. Jumalan Poika oli siis jo maailman luomisessa (Sanal. 8: 22 - 31). Isä on ikuinen, ja Poika on ikuinen!

And the existence of Yeshua the Messiah is not limited to the time from Midian onwards. A direct grammatical deviation has been made regarding the verb ehjee in Prov. 8: 30, for there אהיה ehjee is translated in the past tense as follows: 'then I WAS at his side as a nurse'(in Finnish). The Son of God was therefore already at the creation of the world (Prov. 8: 22 - 31). The Father is eternal, and the Son is eternal!

Tämän asian Jeshua vahvisti myös epäuskoisille juutalaisille sanoessaan: ”ennen kuin Aabraham syntyi, MINÄ OLIN” (Joh. 8: 58).

This issue Yeshua also confirmed to the unbelieving Jews when He said: 'Before Abraham was, I AM' (John 8:58).

Koska HÄN OLI jo ennen Aabrahamia, HÄN pystyi rohkaisemaan Iisakia (1. Moos. 26: 3), Jaakobia (1. Moos. 31: 3), Moosesta (2. Moos. 3: 12; 4: 12, 15; 5. Moos. 31: 23), Joosuaa (Joos. 1: 5; 3: 7), Gideonia (Tuom. 6: 16) ja Daavidia (2. Sam. 7: 9) noilla rohkaisevilla sanoillaan ’MINÄ OLEN... sinun kanssasi’.

Because HE WAS/EXISTED before Abraham, HE was able to encourage Isaac (Gen. 26:3), Jacob (Gen. 31:3), Moses (Ex. 3:12; 4:12, 15; Deut. 31:23), Joshua (Josh. 1:5; 3:7), Gideon (Judg. 6:16) and David (2 Sam. 7:9) with those encouraging words ‘I AM... with you’.

Taivaallinen ISÄMME on ensimmäinen ja ikuinen MINÄ OLEN, sillä Kuolemalla ei ole Häneen mitään valtaa... ISÄ ON IKUINEN! Mutta Kuolema on aseeton myös Pojan edessä, sillä POIKA ON yhtä ikuinen kuin Isä, vaikka Kuolema vei Hänet Joosef Arimatialaisen hautaan pieneksi hetkeksi Hänen kuollessaan minun ja sinun... meidän jokaisen... puolesta. 

OUR Heavenly FATHER is the first and eternal I AM, for Death has no power over Him... THE FATHER IS ETERNAL! But Death is also unarmed before the Son, for the SON IS as eternal as the Father, even though Death took Him to the tomb of Joseph of Arimathea for a short moment when He died for me and you... for each of us.

Ristillä Jeshua antoi elämänsä/henkensä Isän käsiin (Luuk. 23: 46), ja Isä herätti Hänet kuolleista (Room. 4: 24; 6: 4, 9; 7: 4; 8: 11; 10: 9; 1. Kor. 6: 14; 15: 15, 16, 17; Gal. 1: 1; 2. Tim. 2: 8; 1. Piet. 1: 21). Tämä jumalallinen pelastussuunnitelma oli laadittu jo ennen maailman perustamista... ennen maailmanajan (αιωνος aioonos) alkamista. 

On the cross, Yeshua gave His life/spirit into the hands of the Father (Luke 23:46), and the Father raised Him from the dead (Rom. 4:24; 6:4, 9; 7:4; 8:11; 10:9; 1 Cor. 6:14; 15:15, 16, 17; Gal. 1:1; 2 Tim. 2:8; 1 Pet. 1:21). This divine plan of salvation was established before the foundation of the world... before the world age (αιωνος aioonos) began.

Sama MINÄ OLEN, joka oli/seisoi ennen maailman luomista, on/seisoo paikallaan myös maailman loppuessa, maailmanajan päättyessä. Siksi Jumalan lapsilla ei ole pienintäkään aihetta ahdistukseen eikä epätoivoon. Tuntekaamme HÄNET henkilökohtaisesti, niin MINÄ OLEN on IKUINEN TURVAMME!

The same I AM that was/stood before the creation of the world will be/stand still at the end of the world, at the end of the age. Therefore, God's children have no cause for anxiety or despair. Let us know HIM personally, and the I AM is our ETERNAL SECURITY!

         

Serafin salat julki * Seraph's secrets revealed

Kirjoittaessani jokin aika sitten otsikolla ”Käärme” mieltäni jäi askarruttamaan kysymys, miten ihmeessä heprean sana שרף saraf/seraf on suomennettu 4. Moos. 21: 8:ssa sanalla ’käärme’. Asiaa oli pakko selvitellä lisää, ja pakottava tarve heräsi, kun keskustelin tästä aiheesta tyttäreni ja hänen miehensä kanssa.

While writing a while ago under the title “Serpent,” I was struck by the question of how on earth the Hebrew word שרף saraf/seraph is translated as ‘serpent’ (’käärme’ in Finnish) in Numbers 21:8. I had to investigate the matter further, and the pressing need arose when I discussed this topic with my daughter and her husband.

Kirjoittaessani Käärme-kirjoitustani olin siinä käsityksessä, että sana שרף saraf esiintyy hepreankielisessä Tanakissa ainoastaan kahdessa jakeessa, ja että se on yhdessä jakeessa käännetty sanalla ’käärme’ (4. Moos. 21: 8) ja toisessa sanalla ’serafit’ (Jes. 6: 2). Myöhempi selvittely paljasti, että tuo sana esiintyy noissa molemmissa luvuissa kaksi kertaa ja että se esiintyy niissä molemmissa sekä yksikössä (שרף saraf/seraf) että monikossa (שרפים serafim).

When I wrote my article about Serpent, I was under the impression that the word שרף saraph occurs in only two verses in the Hebrew Tanakh, and that it is translated in one verse as ‘serpent’ (Numbers 21:8) and in another as ‘seraph’ (Isaiah 6:2). Further investigation revealed that that word occurs twice in both chapters, and that it appears in both of them in the singular (שרף saraf/seraf) and the plural (שרפים serafim).

4. Moos. 21. luku: 

JAHVE (יהוה) lähetti israelilaisten sekaan MYRKKYKÄÄRMEITÄ (שרפים serafim - 4. Moos. 21: 6), ja  JAHVE kehotti Moosesta  tekemään KÄÄRMEEN (שרף saraf/seraf - 4. Moos. 21: 8) ja panemaan sen tangon päähän.

Numbers 21:

YAHWEH (יהוה) sent POISONOUS SNAKES/ FIERY SERPENTS (שרפים serafim - Num. 21: 6) among the Israelites, and YAHWEH instructed Moses to make a SERPENT/SNAKE (שרף saraf/seraf - Num. 21: 8) and put it on a pole.

Jes. 6. luku:

Jesaja näki JAHVEN istuvan korkealla ja ylhäisellä istuimella (Jes. 6: 1) ja SERAFIEN (שרפים serafim . Jes. 6: 2) seisovan hänen ympärillään. Jesajan kauhistuessa omaa saastaisuuttaan (Jes. 6: 5), yksi SERAFI      (שרף saraf/seraf - Jes. 6: 6) lensi puhdistamaan Jesajan huulia (Jes. 6: 7). 

Merkitseekö sana שרף saraf/seraf alunalkainkin Jahven enkeleitä, jotka ovat taivaasta karkoitettuja kapinallisia, Elohimia eli Korkeinta Jumalaa, vastaan kapinoivia henkiolentoja? Septuagintassa (LXX) puhutaan Jahven vaatteiden liepeiden sijaan enkeleistä Jes. 6: 1:ssa!

Kabbalassa, okkultismissa ja juutalaisessa kirjallisuudessa luetellaan enkeleitä, joiden nimet sekoittuu automaattisesti Raamatussa mainittuihin nimiin Miikael ja Gabriel. Kannattaa muistaa, että demonit olivat alkuun kirkkauden enkeleitä ja ne saivat nimensä Korkeimman Jumalan kasvojen edessä. Tuskinpa nimet muuttuivat lankeemuksen jälkeenkään, koska taivaallinen nimi on tehokas harhautus Saatanan leirissä.

Isaiah 6:

Isaiah saw YHWH sitting on a throne high and lifted up (Isaiah 6:1) and the SERAPHS (שרפים serafim - Isa. 6:2) standing around him. When Isaiah was horrified by his own filthiness (Isaiah 6:5), one SERAPH (שרף saraf/seraph - Isaiah 6:6) flew to cleanse Isaiah’s lips (Isaiah 6:7). 

Does the word שרף saraf/seraf originally refer to the angels of Yahweh, who are rebels cast out of heaven, the spirit beings who rebel against Elohim or the Most High God? The Septuagint (LXX) speaks of angels instead of Yahweh's clothes like the Finnish translation in Isa. 6: 1 (KJV has the word ”train") !

In Kabbalah, occultism and Jewish literature, angels are listed whose names are automatically confused with Michael and Gabriel, the names mentioned in the Bible. It is worth remembering that demons were originally angels of glory and received their names before the face of the Most High God. It is unlikely that the names changed after the fall, because the heavenly name is an effective deception in Satan's camp.

Muut שרף-tekstit:

Heprean sana שרף saraf/seraf esiintyy myös kahdessa muussa Jesajan kirjan tekstissä (Jes. 14: 29 ja 30: 6), joissa se on suomennettu sanalla ’lentävä käärme’ (1933), ’siivekäs lisko’ (1992), ’lentävä tulinen käärme/myrkkykäärme’ (2012).  

Sanat נחש nachash (= käärme) ja שרף saraf/seraf (= serafi) ovat 5. Moos. 8: 15:ssa mielenkiintoisesti peräkkäin => käärme-serafi!

Other שרף-texts:

The Hebrew word שרף saraf/seraf also appears in two other texts in the Book of Isaiah (Isa. 14:29 and 30:6), where it is translated into Finnish as ‘flying serpent’ (1933), ‘winged lizard’ (1992), ‘flying fiery serpent/poisonous serpent’ (2012). 

The words נחש nachash (= serpent/snake) and שרף saraf/seraf (= seraph) are interestingly consecutive in Deuteronomy 8:15 =>serpent-seraph!

Serafit ja kerubit:

Jesajan kuvauksen mukaan serafeilla on kuusi siipeä, joilla ne peittävät sekä kasvonsa että jalkansa ja lentävät (Jes. 6: 2). Serafit luetaan enkelihin tässä Jesajan tekstissä. Kaikissa muissa Vanhan Testamentin teksteissä sana שרשפי -שרף seraf-serafim liittyy käärmeeseen.

Myös kerubit (hepreaksi כרוב) ovat enkeleitä, ja niillä on neljä siipeä. Hes. 28. luvussa kerrotaan sädehtivästä vartijaenkelistä, kerubista, joka kadotti moitteettomuuden/nuhteettomuuden/pyhyyden. Sana ”kerubi” johdetaan assyrian sanasta KIRUBU, joka merkitsee ”olla lähellä”. Kerubit ovat siis Jumalan (Elohim) lähimpiä palvelijoita.

Seraphs and cherubs:

According to Isaiah's description, the Seraphs have six wings, with which they cover both their faces and their feet and fly (Isa. 6:2). Seraphs are included among the angels in this text of Isaiah. In all other texts of the Old Testament, the word שרשפי -שראפ seraph-seraphim is associated with the serpent.

Cherubim (כרוב in Hebrew) are also angels, and they have four wings. Ezekiel 28 tells of a shining guardian angel, a cherub, who lost integrity/innocence/holiness. The word “cherub” is derived from the Assyrian word KIRUBU, which means “to be near.” Cherubim are therefore God’s (Elohim) closest servants.

Lisämerkitykset sanalle שרף saraf/seraf:

Lisäksi löysin tiedon, että sana שרף saraf/seraf merkitsee myös puun tuottamaa pihkaa (joidenkin lähteiden mukaan myös mahlaa)

Additional meanings for the word שרף saraf/seraf:

I also found information that the word שרף saraph/seraph also means the resin produced by a tree (according to some sources also sap).

Saraf-verbi:

Verbinä שרף saraf merkitsee ’polttamista/ tulella tuhoamista’, se esiintyy noin 117 kertaa Vanhassa Testamentissa, ja se kattaa kaikki Vanhan Testamentin tärkeimmät osat. Sitä käytetään kuvaamaan  tarkoituksellista rituaalia, oikeuden tuomiota, sodankäyntiä ja Jahven suoraa sanaa.

Muutama verbi-esimerkki:

* polttaa tuhkaksi - 3. Moos. 4: 19, 21 (syntiuhri)

* polttaa tulessa - 2. Moos. 29: 14; Joos. 6: 24 (mullikka, Jeriko)

* polttaa tiiliä - 1. Moos. 11: 3 (Baabelin tornin tiilet)

* polttaa kalkiksi - Aam. 2: 1 (Edomin kuninkaan luut)

* sytyttää/polttaa - 3. Moos. 10: 6 (Naadab ja Abihu)

* tulla poltetuksi - 1. Moos. 38: 24 (Juuda Taamarista)

* palaa - Sanal. 6: 27 (tuli helmassa)

Saraf Verb:

As a verb, שרף saraf means ‘to burn/destroy by fire’, it occurs about 117 times in the Old Testament, and it covers all the major parts of the Old Testament. It is used to describe intentional ritual, judicial judgment, warfare, and the direct word of Yahweh.

Some examples of verbs:

* burn to ashes - Lev. 4:19, 21 (sin offering)

* burn in fire - Ex. 29:14; Josh. 6:24 (bull, Jericho)

* burn bricks - Gen. 11:3 (bricks of the Tower of Babel)

* burn to lime - Amos. 2:1 (bones of the king of Edom)

* to kindle/burn - Lev. 10:6 (Nadab and Abihu)

* to be burned - Gen. 38:24 (Judah by Tamar)

* to burn - Prov. 6:27 (fire in the bosom)

Mietittävää:

Serafi on kirkas olento... henkiolento, jota ympäröi tulen hohde/kirkkaus.

Mooses teki Nehustanin (נחש נחשת nachash nechoshet) kiiltävästä metallista; vaskesta/pronssista. ”Vaski” on hepreaksi נחשת / נחושת nechoshet... sanan alkuosa on sama kuin sana נחש nachash (käärme).

Think about:

A Seraph is a bright being... a spirit being surrounded by the brightness of fire.

Moses made the Nehushtan (נחש נחשת nachash nechoshet) from a shiny metal; copper/bronze. ”Copper" in Hebrew is נחשת / נחושת nechoshet... the beginning of the word is the same as the word נחש nachash (snake/serpent).

Septuagintan käännös:

Septuagintassa (LXX) eli vanhimmassa kreikankielisessä Vanhan Testamentin käännöksessä, heprean sanaa שרף saraf/seraf vastaa kreikan sana οφιν ofin, jonka merkityksiä ovat: 1. käärme 2. paha/kiero ihminen/olento 3. Paholainen. Erään lähteen mukaan kreikan tekstissä lukee οφιν πυρινον ofin pyrinon. Πυρ-πυρος pyr-pyros merkitsee 1. tuli, tulinen 2. taivaallinen tuli 3. tuomion tuli 4. rankaiseva tuli.

Septuagint translation:

In the Septuagint (LXX) or the oldest Greek translation of the Old Testament, the Hebrew word שרף saraf/seraf is equivalent to the Greek word οφιν ofin, which means: 1. snake/serpent 2. evil/wicked person/creature 3. Devil. According to one source, the Greek text reads οφιν πυρινον ofin pyrinon. Πυρ-πυρος pyr-pyros means 1. fire, fiery 2. heavenly fire 3. fire of judgment 4. punishing fire.

Heprean nachas-sanan (נחש) merkityksiä: 

נחש nachash = käärme, viekas ihminen (esiintyy 31x Vanhassa Testamentissa)

נחש  nachash = noituus, loitsu; ennusmerkki 

לחש-נחש lachash-nachash = hokkuspokkus

נחש nechash = taikuri, ennustaja

נחש nachash verbinä = ennustaa, arvata

נחש שרף nachash saraf = käärme-serafi, suomennettu ”myrkkykäärme” 5. Moos. 8: 15: ssa

The meanings of the Hebrew word נחש nachas:

נחש nachash = snake/serpent, cunning person (appears 31x in the old Testament)

נחש nachash = witchcraft, spell; omen

לחש-נחש lachash-nachash = sorcery word

נחש nechash = magician, fortune teller

נחש nachash as a verb = to predict, guess 

נחש שרף nachash saraf = serpent seraf, in English ”fiery serpent”  in Deuteronomy 8: 15

Yhteenveto:

Heprean ja kreikan sanojen kautta silmiemme eteen hahmottuu kuva Paholais-Käärmeestä, jonka alkuperä on Serafi-Enkeli. Ei ole mikään ihme, että Eedenin paratiisissa ollut Käärme osasi puhua! Eevan vietellyt Käärme oli sama olento, joka oli käyskennellyt Taivaassa serafina enkelien joukossa ja houkutellut ovelilla sanoilla kolmanneksen taivaan enkeleistä kapinaan Korkeinta Jumalaa vastaan.

Puun tuottama pihka ilmaistuna heprean sanalla שרף saraf viittaa vahvasti siihen Hyvän ja pahan tiedonpuun hedelmään, jonka Serafi-Käärme tarjoili ensimmäisille ihmisille.

Tulikäärmeenä tuo Jumalan Vastustaja "saa tulenkin lankeamaan taivaasta” samoin kuin myös sen valtaa käyttävä maasta nouseva peto tekee (Ilm. 13: 11-17). Tulen ja polttamisen kanssa touhuavan Käärmeen vallassa on sytyttää maailman viimeinen suurpalo (Hes. 28: 18), jota kutsutaan helvetiksi.

Kaikkivaltias Jumala on rakkaus (1. Joh. 4: 8), eikä Hän sorru tappamaan luotujaan. Kaiken likaisen työn tekevät Saatanan joukot Jahven alaisuudessa.

Henkiolennoilla on kyky muuttaa olomuotoaan, okkultistit tietävät sen varsin hyvin. Israelilaisten leiriin ilmestyneet myrkkykäärmeet olivat langenneita enkeleitä, demoneja, entisiä serafeja. Niiden purema aiheutti kuoleman. Paaluun nostettu Nehustan edusti Saatanaa, joka kykenee parantamaan aiheuttamansa sairaudet, mutta vain ne sairaudet, jotka hän on itse aiheuttanut. Nehustan (נחש נחשת nachash nechoshet, vaskikäärme... kahden heprean sanan samankaltaisuus tuo mieleen nimen "käärmeiden käärme") ei ole symboli Jeshuasta, joka todella kantoi meidän sairautemme (Jes. 53: 4), vaan se on kuva Saatanasta. Nehustanin palvonta oli/on epäjumalanpalvelusta. 

Summary:

Through the Hebrew and Greek words, an image of the Devil-Serpent, whose origin is the Seraph-Angel, emerges before our eyes. It is no wonder that in the paradise of Eden the Serpent could speak! The Serpent who seduced Eve was the same being who had walked as a seraph in Heaven among the angels and with cunning words had lured a third of the angels of heaven into rebellion against the Most High God.

Resin produced by a tree expressed by the Hebrew word שרף saraf strongly refers to the fruit/product of the Tree of the knowledge of good and evil, which the Seraph-Serpent offered to the first people.

As a fiery serpent the Adversary of God “makes fire come down from heaven” as does also the beast that comes up from the earth and that exercises its power (Rev. 13:11-17). The Serpent, who is busy with fire and burning has the power to ignite the final great conflagration of the world (Ezek. 28:18), which is called hell.

Almighty God is love (1 John 4:8), and He does not hesitate to kill His creatures. All the dirty work is done by Satan's forces under Yahweh.

Spirit beings have the ability to change their form, occultists know this very well. The poisonous snakes  /fiery serpents that appeared in the camp of the Israelites were fallen angels, demons, former seraphs. Their bite caused death. Nehustan, raised on a pole, represented Satan, who is able to heal the diseases he has caused, but only those diseases that he himself has caused. Nehustan (נחש נחשת nachash nechoshet, copper snake... the similarity of the two Hebrew words brings to mind the name "snake of snakes/serpent of serpents") is not a symbol of Yeshua, who truly bore our diseases (Isa. 53: 4), but it is an image of Satan. The worship of Nehustan was/is idolatry. 

Erotammeko hyvyyden pahuudesta * Do we separate good from evil?

Pahuuden Ruhtinas, Saatana, johtaa maailmaa kohti täydellistä kaaosta yllyttämällä ja johtamalla pahan toista pahaa vastaan. Näin hän pakottaa ihmiset valitsemaan puolensa kahdesta pahasta, ja johtaa maailman asteittain kohti täydellistä sekamelskaa ja kaaosta, koska lopulta ihmisten on mahdotonta erottaa oikeaa väärästä ja totuutta valheesta. Hänen johtamismetodinsa on ollut aina sama. Esimerkkejä löytyy jopa Raamatusta. Eräs sellainen on 1. Kuningaskirjeen 16. luvussa.

The Prince of Evil, Satan, leads the world toward complete chaos by inciting and leading one evil against another. In this way, he forces people to choose between two evil things, and gradually leads the world toward complete confusion and chaos, because eventually it becomes impossible for people to distinguish right from wrong and truth from falsehood. His method of leadership has always been the same. Examples can even be found in the Bible. One such is in the 16th chapter of the First Book of the Kings.

Enemmistö Israelin kuninkaista olivat sellaisia, joita Raamatussa kuvataan sanoilla ”hän teki sitä, mikä on pahaa Herran silmissä”. Kenties pahin kaikista heistä oli kuningas Ahab (874 - 853). Lause, jolla Ahab ja muut Israelin tottelemattomat kuninkaat määritellään pahuuden edustajaksi, nostaa ja määrittää Herran eli Jahven hyväksi lukijoiden mielissä. Täytyyhän Jahven olla hyvä, koska hän on ”Jumala”, ainakin  "Israelin Jumala”. Asiaa lienee syytä miettiä hiukan pintaa syvemmälle!

The majority of the kings of Israel were those described in the Bible as “he did what was evil in the eyes of the Lord.” Perhaps the worst of them all was King Ahab (874 - 853). The phrase that defines Ahab and the other disobedient kings of Israel as representatives of evil also defines the Lord, or Yahweh, as good in the minds of the readers. Surely Yahweh must be good, since he is “God”, at least “the God of Israel.” It might be worth thinking a little deeper about this!

Ahabista kerrotaan, että hänelle ei riittänyt Jerobeam, Nebatin pojan, esimerkin seuraaminen. Hän otti vaimokseen Siidonin kuninkaan, Etbaalin, tyttären, Iisebelin, ja ryhtyi palvomaan siidonilaisten jumalaa Baalia. Ahab kunnioitti Baalia rakentamalla Samariaan Baalin temppelin ja pystytti myös ”aseran”. Nykyiset arkeologit pitävät Asheraa joko Baalin vaimona tai tyttärenä. Näillä toimillaan Ahab herätti Jahven vihan.

It is said of Ahab that he was not satisfied with following the example of Jeroboam, son of Nebat. He took as his wife Jezebel, the daughter of Ethbaal, king of Sidon, and began to worship the Sidonian god Baal. Ahab honored Baal by building a temple to Baal in Samaria and also erected an “asherah.” Modern archaeologists consider Asherah to be either the wife or daughter of Baal. By these actions, Ahab raised the wrath of Yahweh.

Ahabin aikana Jerikon muurit rakennettiin uudelleen, ja Betelistä kotoisin olleen Hiielin kerrotaan ryhtyneen sen rakentajaksi. Rakennusurakan yhteydessä Hiiel menetti molemmat poikansa; Abiramin, joka oli hänen esikoisensa, ja Segubin, joka oli hänen nuorin poikansa (1. Kun. 16: 34). Tämän kerrotaan tapahtuneen Jahven sanan mukaan, sanan, jonka Jahve oli välittänyt Joosuan kautta.

During Ahab’s reign, the walls of Jericho were rebuilt, and Hiel, a native of Bethel, is said to have undertaken the work. In the course of the building work, Hiel lost both of his sons; Abiram, his firstborn, and Segub, his youngest (1 Kings 16:34). This is said to have happened according to the word of Yahweh, which Yahweh had spoken through Joshua.

Jerikon valloituksen yhteydessä Joosua oli todella vannottanut kansalla valan ja sanonut näin: ”Kirottu olkoon Jahven edessä se mies, joka ryhtyy rakentamaan tätä Jerikon kaupunkia. Sen perustuksen laskemisesta hän menettäköön esikoisensa ja sen porttien pystyttämisestä nuorimpansa” (Joos. 6: 26).

At the time of the conquest of Jericho, Joshua had actually sworn an oath to the people and said this: ”Cursed be the man before the Lord, that riseth up and buildeth this city of Jericho: he shall lay the foundation  thereof in his firstborn, and in his youngest son shall he set up the gates of it.” (Josh. 6: 26).

Myös Septuagintan (LXX) tekstissä on lisäys, jossa kerrotaan tuon KIROUKSEN toteutuneen Betelistä kotoisin olleelle Ozalle ja hänen esikoiselleen ja nuorimmalle pojalleen. Miehen nimi on hiukan erilainen, mutta beteliläisestä miehestä on kuitenkin kysymys.

The Septuagint (LXX) also has an addition that tells us that the CURSE came upon Ozah, a man from Bethel, and his firstborn and youngest son. The man's name is slightly different, but it is still a man from Bethel.

Jahven kirous siis toteutui tuon miehen kohdalla! TODISTAAKO tämä tapaus mielestäsi sen puolesta, että Jahve on Jumala, että hän on hyvä Taivaan Jumala, että hän on Jeshuan Isä, joka ei tuomitse ketään, vaan  haluaa jokaisen ihmisen pelastuvan (Joh. 3: 14, 15). Minun mielestäni EI TODISTA! Kiroaminen ja kiroukset kuuluvat pakanuuteen!

So Yahweh's curse came true for that man! DOES this incident PROVE in your opinion that Yahweh is God, that he is the good God of Heaven, that he is the Father of Yeshua, who judges no one, but wants every person to be saved (John 3:14, 15). In my opinion, it DOES NOT PROVE! Cursing and curses belong to paganism!

Levantin alueen historian tuntijat tietävät kertoa meille, että ”kanaanilaisilla oli tapana uhrata ihmisuhri kaupungin perustusta laskettaessa.” (Ralph Gower: Raamatun ihmisten maailma s.191). 

Experts in the history of the Levant tell us that “the Canaanites used to offer a human sacrifice when laying the foundation of a city.” (Ralph Gower: The World of the People of the Bible, p.191).

Tahtooko Jeshuan Isä ihmisuhreja? Ei todellakaan! Kuitenkin jopa kirjoittaja R. Gower tekee sen päätelmän, että JUMALA olisi sallinut tuon Joosuan kautta annetun kirouksen toteutua Hiielin perheen kohdalla. Ihmisuhrit kuuluvat pakanuuteen! Kirouksen antajana ja ihmisuhrin vaatijana Jahve edustaa pakanuutta ja on yksi pakanajumalista!

Do Yeshua's Father want human sacrifices? However, even author R. Gower concludes that GOD would have allowed that curse given through Joshua to come true on the family of Hiel. Absolutely not! Human sacrifices belong to paganism! As the giver of curses and the demander of human sacrifice, Yahweh represents paganism and is one of the pagan gods!

Jahve ei ole Taivaan Jumala, Jeshuan Isä?

Yahweh is not the God of Heaven, the Father of Yeshua?

Ok. Jahve on kyllä  j u m a l a, Jahve on "Israelin Jumala, Jahve Sebaot" (mm. Jes. 37: 16; 54: 5; Jer 7: 3, 21; 13: 12; 19: 3). MUTTA  Jahve ei ole pyhyyden ja puhtauden, hyvyyden eikä siunauksen Jumala, JAHVE  EI  OLE  JESHUAN  ISÄ! 

Ok. Yes, Yahweh is  a  g o d, Yahweh is "the God of Israel, Yahweh Sebaoth" (among others Isa. 37: 16; 54: 5 Jer 7: 3, 21; 13: 12; 19: 3). BUT Yahweh is not the God of holiness and purity, goodness or blessing, YAHWEH IS NOT THE FATHER OF YESHUA!

Varmin todistus tästä on Jeshuan omat sanat: ”Jos Jumala olisi teidän Isänne, niin te rakastaisitte minua, sillä minä olen Jumalasta lähtenyt ja tullut..."(Joh. 8: 42 - 44). 

The surest proof of this is Yeshua's own words: ”If God were your Father, ye would love me: for I proceeded forth and came from God... ” (John 8: 42 - 44).

Huutaessaan Pilatuksen edessä ”ristiinnaulittakoon” (Matt. 27: 23; Mark. 15: 13, 14; Luuk. 23: 21, 23; Joh. 19: 6, 15) juutalaiset osoittivat vihansa kohdistuvan Jeshuaan ja Hänen Isään, ainoaan todelliseen Jumalaan (Joh. 17: 3; 1. Kor. 8: 6)!

When crying out before Pilate, “Crucify him” (Matt. 27:23; Mark 15:13, 14; Luke 23:21, 23; John 19:6, 15), the Jews showed that their hatred was directed against Yeshua and His Father, the only true God (John 17:3; 1 Cor. 8:6)!

Isä... Isä meidän... niin kuin Jeshua opetti... on kaiken hyvyyden ja siunauksen Jumala. Jahve on Isän vastustaja alias Saatana/Perkele, ja hän tuo maailmaan kirouksen, kuoleman ja kaaoksen!

The Father... Our Father... as Yeshua taught... is the God of all goodness and blessing. Yahweh is the Father's adversary aka Satan/Devil, and he brings curses, death and chaos into the world!

Jahven ja Isä-Jumalan sekoittaminen yhdeksi ja samaksi jumaluudeksi alkaa jo Raamatun alkulehdillä. Kaksi erilaista luomiskertomusta liitettyinä peräkkäin kuin yhdeksi kertomukseksi on saatanallisen petoksen ja kaaoksen siemen.

The confusion of Yahweh and God the Father into one and the same deity begins in the early pages of the Bible. Two different creation stories connected one after the other as if one story is the seed of satanic deception and chaos.

Käärme - Nachash - Serpent

Käärme (hepreaksi נחש nachash) on Jahven (יהוה אלהים) luoma eläin, niin kerrotaan 1.Moos. 3: 1:ssa. Nachash oli ovela ja viisas sekoittaessaan Jahven sanat Elohimin sanoiksi, sillä Käärme kysyi Eevalta ”onko Jumala/ELOHIM todella sanonut”, vaikka Herra Jumala/Jahve Elohim oli nimenomaan se, joka oli kieltänyt syömästä paratiisin keskellä olevasta puusta (1. Moos. 2: 16, 17). Käärme/Nachas kumosi Jahven itsensä antaman uhkauksen kielletyn hedelmän syömisen seurauksista väittäessään "ette suinkaan kuole" (1. Moos. 3: 4). Käärme asettui näin Jahven yläpuolelle. Käärme on siis suurempi tekijä kuin Jahve Elohim.

Ilmestyskirjassa Käärmeen/Lohikäärmeen kerrotaan antavan maasta nousevalle pedolle ”voimansa, valtaistuimensa ja suuren vallan” (Ilm. 13: 2). Myös maasta nouseva peto on tekemisissä Käärmeen/Lohikäärmeen vallan kanssa, sillä siitä sanotaan, että ”se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon (= maasta nouseva peto) valtaa sen nähden” (Ilm. 13: 12). Molemmat Ilmestyskirjan 13. luvun pedot ovat siis samassa valta-asemassa Käärmeeseen/Lohikäärmeeseen nähden kuin Herra Jumala/Jahve Elohim, ja ne molemmat edustavat Jahven jumaluutta ihmiskunnalle.

On siis pantava merkille, että vaikka nämä uskonnollis-poliittiset vallat antavat itsestään uskonnollisen kuvan puhumalla Jumalasta, siteeraamalla Raamatun tekstejä ja korostamalla uskonnon tärkeyttä ja kansakuntien herätyksen tarvetta, ne eivät edusta Jumalaa/Elohimia, joka on yksi ainoa Jumala ja Jeshuan Isä (Joh. 17: 3; 1. Kor. 8: 6).

Erämaassa Jahve kehoitti Moosesta tekemään SARAF'in (שרף merkitsee SERAFI), mutta Mooses teki kansalle valetun käärmeen kuvan (נחש נחשת nachsh nechoshet - 4. Moos. 21. 8, 9), josta tuli Israelin palvoma epäjumala aina Hiskian päiviin saakka (2. Kun. 18: 4).

SERAFI kuvaa Luciferin kuuliaisuuden aikaa Elohimin palveluksessa, ja KÄÄRME puolestaan kuvaa langennutta Saatanaa, joka halusi korottaa itsensä Jumalaksi. Mooses siis tiesi Luciferin historian Serafista Käärmeeksi.

Mooses ymmärsi, että Käärme (langennut enkeli) oli kuolemaa aiheuttavien puremien aiheuttaja eikä Serafi (Jumalalle kuuliainen enkeli), ja muovasi sen tähden Käärmeen kuvan eikä Serafin kuvaa. Kun ymmärtämätön kansa huomasi pantuvansa katsomalla Käärmeen kuvaa, Nehustania, he alkoivat pitää sitä jumalanaan. Näin tapahtui Käärmeen ylentäminen jumalaksi Jumalan/Elohimin yläpuolelle.

Luciferin lankeaminen toi mukanaan kuoleman, mutta Jeshuan ylentäminen (ristille) merkitsi voittoa kuolemasta ja Käärmeestä jokaiselle, joka uskoo HÄNEEN, Jumalan ainokaiseen Poikaan (Joh. 3: 14- 16).

Jeshua ylennettiin ristille meidän syntiemme puolesta, mutta tuo ylentäminen ei oikeuta rinnastamaan Häntä Käärmeeseen, joka on itse kaiken synnin aiheuttaja. Golgatan keskimmäisellä ristillä uhrattiin SERAFI, täydellisen viaton ja puhdas Jumalan/Elohimin Poika.

Lucifer-Saatana ja Jeshua-Messias ovat täydelliset vastakohdat! Lucifer ylensi itsensä (Jes. 14: 13, 14). Jumalan Poika alensi itsensä ihmiseksi, enkeleitä halvemmaksi, ottaen ”orjan muodon" (Joh. 1: 14; Fil. 2: 5- 8). Lucifer-Käärme heitettiin alas taivaasta (Ilm. 12: 9), ja hänen loppunsa on ikuinen tuho (Jes. 12: 19; Hes. 28: 18). Jeshua-Serafi korotettiin Isän eli 

”Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa” (Hepr. 1: 3, 4) ja Hän, Karitsa, joka on tullut teurastetuksi, tulee hallitsemaan Isän kanssa Uudessa Maassa aina ja iankaikkisesti (Ilm. 22: 3).

The serpent (Hebrew: נחש nachash) is an animal created by Yahweh (יהוה אלהים ), so it is said in Genesis 3:1. Nachash was cunning and wise in confusing the words of Yahweh with the words of Elohim, for the Serpent asked Eve “has God/ELOHIM really said so,” even though the Lord God/Yahweh Elohim was the one who had forbidden eating from the tree in the middle of paradise (Genesis 2:16, 17). The Serpent/Nachash refuted Yahweh's own threat about the consequences of eating the forbidden fruit by claiming "you will not surely die" (Genesis 3:4). The Serpent thus placed himself above Yahweh. The Serpent is therefore a greater authority than Yahweh Elohim.

In the Book of Revelation, the Serpent/Dragon is said to give the beast rising from the earth “its power, its throne, and great authority” (Rev. 13:2). Also the beast rising from the earth is associated with the power of the Serpent/Dragon, for it is said that “it exercises all the power of the first beast (= the beast rising from the earth) before him” (Rev. 13:12). Both beasts of Revelation chapter 13 are therefore in the same position of authority in relation to the Serpent/Dragon as the Lord God/Yahweh Elohim, and they both represent the divinity of Yahweh to humanity.

It should therefore be noted that although these religious-political powers present themselves as religious by speaking of God, quoting biblical texts, and emphasizing the importance of religion and the need for the revival of the nations, they do not represent God/Elohim, who is the one and only God and the Father of Yeshua (John 17:3; 1 Cor. 8:6).

In the wilderness, Yahweh instructed Moses to make a SARAF (שרף means SERAPH), but Moses made a molten image of a serpent for the people (נחש נחשת nachsh nechoshet - Num. 21: 8, 9), which became an idol worshipped by Israel until the days of Hezekiah (2 Kings 18:4).

The SERAPH represents Lucifer's time of obedience in the service of Elohim, and the SERPENT, in turn, represents the fallen Satan, who wanted to exalt himself as God. So Moses knew the history of Lucifer from Seraphim to Serpent.

Moses understood that the Serpent (a fallen angel) was the cause of the deadly bites and not the Seraphim (an angel obedient to God), and therefore made an image of the Serpent and not of the Seraphim. When the unwise people realised that they were healed by looking at the image of the Serpent, Nehushtan, they began to regard it as their god. This was the exaltation of the Serpent as a god above God/Elohim.

Lucifer's fall brought death, but Yeshua's exaltation (on the cross) meant victory over death and the Serpent for everyone who believes in HIM, the only Son of God (John 3:14-16).

Yeshua was exalted to the cross for our sins, but that exaltation does not justify equating Him with the Serpent, who is himself the cause of all sin. On the central cross of Calvary, the SERAPH, the perfectly innocent and pure Son of God/Elohim, was sacrificed.

Lucifer-Satan and Yeshua-Messiah are complete opposites! Lucifer exalted himself (Isa. 14:13, 14). The Son of God humbled himself as a man, lower than the angels, taking the "form of a servant" (John 1:14; Phil. 2:5-8). Lucifer-Serpent was cast down from heaven (Rev. 12:9), and his end is eternal destruction (Isa. 12:19; Ezek. 28:18). Yeshua-Seraph was exalted to the right hand of the Father, or “the Majesty on high” (Heb. 1:3, 4), and He, the Lamb who was slain, will reign with the Father in the New Earth forever and ever (Rev. 22:3).

Maailma seisoo nyt Lucifer-Saatanan eli Käärmeen viimeisten suurten petosten keskellä, ja hänen vihansa kohdistuu raivokkaana Jumalan lapsiin, mutta Jeshua antoi opetuslapsilleen lupauksen riemullisesta voitosta: ”Katso, minä olen antanut teille vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä mikään ole teitä vanhingoittava.” (Luuk. 10: 19)

The world now stands in the midst of the last great deceptions of Lucifer-Satan, or the Serpent, and his wrath is fiercely directed against the children of God, but Yeshua gave His disciples the promise of a triumphant victory: ”Behold, I give unto you power to tread on serpents and scorpions, and over all the power of the enemy; and nothing shall by any means hurt you.” (Luke 10: 19)

Tekijöissä on eroja * Different authors

Kun Jumala, Elohim, loi taivaan ja maan, Hän jakoi samalla ajan päivään ja yöhän (vuorokausi), viikkoon, kuukauteen ja vuoteen. Taivaankappaleet mittaavat näistä aikajaksoista kaikkia muita paitsi viikkoa. Maan pyörähdys akselinsa ympäri määrittää päivän ja yön pituudet, kuun vaiheet puolestaan kuukauden pituuden ja auringon kierto radallaan mittaa vuoden pituuden.

When God, Elohim, created the heaven and the earth, He also divided time into day and night, week, month, and year. The celestial bodies measure all of these time periods except the week. The rotation of the Earth on its axis determines the length of the day and night, the phases of the Moon determine the length of the month, and the orbit of the Sun measures the length of the year.

Viikon pituus on siis yksin Jumalan asetuksen varassa. Mutta siinä onkin ylevin ja mahtavin asetus, sillä itse kaikkeuden Tekijä, Elohim, ”lepäsi, siunasi ja pyhitti seitsemännen päivän” (1. Moos. 2: 1 - 3), kun Hän asetti viikon kuudesta työpäivästä ja yhdestä lepopäivästä. Auringon, kuun ja tähtien luoja, antoi itse omakohtaisesti mallin viikon pituudesta. 

The length of the week is therefore solely a matter of God's decree. But therein lies the most sublime and mighty decree, for the Creator of the universe, Elohim, "rested and blessed the seventh day and sanctified it" (Genesis 2:1-3), when He established the week with six working days and one day for rest. The Creator of the sun, moon, and stars, Himself gave the pattern for the length of the week.

Nykyaikaisen tieteen valossa tiedämme, että myös ihmisessä on 6+1-rytmi Elohimin itsensä asettamana. Jos osaisimme vielä paremmin tutkia ympäristöämme ja maailmankaikkeutta, sama rytmi löytyisi varmaan kaikkialta Elohimin signeerauksena.

In the light of modern science, we know that humans also have a 6+1 rhythm set by Elohim himself. If we were even better at studying our environment and the universe, the same rhythm would probably be found everywhere as Elohim's signature.

Verratessani Elohistista ja Jahvistista luomiskertomusta, erot ovat valtavat. Jahven sanotaan luoneen/tehneen (hepr. עשה) "maan ja taivaan”, mutta mitä hän rakenteli taivaalle! Ei kuuta, ei aurinkoa, ei tähtiä, mutta ehkä pilviä, jotka antoivat Jahven määräyksestä sateen. Ja erityisen runsas sade sitten olikin vedenpaisumuksessa, jonka Jahve tunnustaa omaksi aikaansaanoksekseen (1. Moos. 8: 21).

When I compare the Elohistic and Yahwistic creation accounts, the differences are enormous. Yahweh is said to have created/made (Hebrew: עשה) "the earth and the heavens", but what did he build in the sky? No moon, no sun, no stars, but perhaps clouds that gave rain at Yahweh's command. And there was a particularly abundant rain in the flood, which Yahweh acknowledges as his own creation (Gen. 8:21).

Jahven luominen kesti ainoastaan yhden päivän, sillä sanat ”siihen aikaan” (1. Moos. 2: 4) ovat hepreaksi ביום (be-jom) ja merkitsevät kirjaimellisesti ”sinä päivänä”. Jahven luominen tapahtui siis myöhemmin kuin Elohimin, sillä päivät olivat silloin jo olemassa, kun Jahve ryhtyi toimeensa. Ja näyttää jopa siltä, että Jahven maailman alku liittyy ennemmin maailman uudelleen muodostumiseen vedenpaisumuksen jälkeen kuin Maan alkuvaiheisiin, sillä sekä Havila että Kuus olivat Nooan jälkeläisiä.

Yahweh's creation lasted only one day, for the words "at that time" (Gen. 2:4) are in Hebrew ביום (be-yom) and they literally mean "on that day." Yahweh's creation therefore occurred later than Elohim's, for the days already existed when Yahweh began his work. And it even seems that Yahweh's beginning of the world is connected with the re-formation of the world after the flood rather than with the early stages of the Earth, for both Havilah and Cush were descendants of Noah.

Siinä missä Elohim loi sanallaan (hepr. ברא), Jahve näperteli käsillään. Kenties Jahven nopeus luomisessa (vain yksi päivä) on tarkoitettu vastapainoksi Elohimin ihmeelliselle sananvoimalle (Hän sanoi, ja se oli tehty). Molemmat luomiskertomukset ovat ihmisten kirjoittamia ja kuvastavat inhimillistä ajattelua maailman alusta. Kahdesta luomiskertomuksesta minua miellyttää enemmän elohistinen kertomus, ja siinä riittää jatkuvasti jotakin pohtimista.

While Elohim created with his word (Heb. ברא), Yahweh tinkered with his hands. Perhaps Yahweh's speed in creation (only one day) is intended to counterbalance Elohim's miraculous power of word (He spoke, and it was done). After all, both creation accounts are written by humans and reflect human thoughts about the beginning of the world. Of the two creation accounts, I like the Elohistic one, and all the time it gives something to think about.

Mutta miksi yhdestä oikeasta/todellisesta Jumalasta käytetään monikollista heprean sanaa אלהים elohim! Se käännetään sanoilla ”jumala/jumalat/Jumala”. Tätä monikollista elohim-sanaa käytetään jopa Mooseksesta (2. Moos. 7: 1). 

But why is the plural Hebrew word אלהים elohim used for one and true God! It is translated as “god/gods/God”. This plural word elohim is used even of Moses (Exodus 7:1). 

Epäjumalia tunnetaan lukemattomia, ja Vanhassa Testamentissa mainitaan niistä mm. Kemos, Moabin jumala, Daagon, filistealaisten jumala, Baal, kanaanilaisten jumala. Baalia palvottiin myös foinikialaisten keskuudessa samoin kuin Astartea ja El’iä, ja ammonilaisten ja foinikialaisten palvoma jumala oli lapsiuhreja vaativa Molok. 

 Countless idols are known, and the Old Testament mentions them, among others: Chemosh, the god of Moab, Dagon, the god of the Philistines, Baal, the god of the Canaanites. Baal was also worshipped among the Phoenicians, as were Astarte and El, and the god worshipped by the Ammonites and Phoenicians was Molech, who demanded child sacrifices.

Epäjumalista puhuttaessa monikollinen elohim/jumalat on siis paikallaan. Mutta miksi myös Jeshuan Jumalasta ja Isästä (Joh. 5: 18, 44; 13: 3; 17: 3), joka on yksi (Ef. 4: 6), käytetään hepreassa tuota samaa monikkomuotoa? Siihen voisi vastata ainoastaan elohistisen luomiskertomuksen kirjoittaja.

When speaking of idols, the plural elohim/gods is therefore appropriate. But why is the same plural form used in Hebrew for the God and Father of Yeshua (John 5:18, 44; 13:3; 17:3), who is one (Ephesians 4:6)? Only the author of the Elohistic creation story could answer that.

Jobin kirjassa, jota pidetään Raamatun vanhimpana kirjana, esiintyy enimmäkseen kaksi yksikkömuotoista jumala-sanaa; ne ovat אל el (51x) ja אלוה eloah (41x). Kaikki nämä 92 yksikkömuotoista sanaa on käännetty suomeksi sanalla ”Jumala" aivan samoin kuin 13 kertaa esiintyvä אלהים elohim ja kolme kertaa esiintyvä האלהים ha-elohim.

The Book of Job, considered the oldest book in the Bible, mostly contains two singular words for God; they are אל el (51x) and אלוה eloah (41x). All these 92 singular words are translated into Finnish as ”Jumala/God", just like אלהים elohim, which occurs 13 times, and אלהים ha-elohim, which occurs three times.

Jobin kirjaa tarkastellessani tulee väkisin sellainen ajatus, että kirjaa on muokattu jälkeenpäin kirjan alusta ja lopusta. Tällainen kuva syntyy siitä syystä, että 32:sta tetragrammista 18 esiintyy kahdessa ensimmäisessä luvussa, 13 kirjan lopussa (viidessä viimeisessä luvussa), ja vain yksi ainoa tetragrammi kirjan keskipaikkeilla (”Herran/Jahven käsi” 12: 9). Alkuluvut muodostavat Jobin kirjan johdantokertomuksen, ja kirjan lopussa luvuissa 38  ja 39 on Jahven ensimmäinen puhe Jobille, ja sen jälkeen luvuissa 40 ja 41 on Jahven toinen puhe Jobille,  ja viimeisessä luvussa (42) on Jobin vastaus ja loppusanat. JAHVEN KÄSI on siis jättänyt leimansa Jobin kirjaan. Monikolliset elohim-sanat näyttävät keskittyvän pääasiallisesti kirjan johdantoon... mahdolliseen lisäykseen.

When I look at the book of Job, I am forced to think that the book has been edited afterwards from the beginning and end of the book. This image arises because 18 of the 32 Tetragrammatons appear in the first two chapters, 13 at the end of the book (in the last five chapters), and only one Tetragrammaton in the middle of the book (“the hand of the Lord/Yahweh” 12:9). The opening chapters form the introductory narrative of the book of Job, and at the end of the book in chapters 38 and 39 there is Yahweh’s first speech to Job, and then in chapters 40 and 41 Yahweh’s second speech to Job, and in the last chapter (42) Job’s response and final words. The HAND OF YAHWEH has left its mark on the book of Job. The plural elohim words seem to be concentrated mainly in the introduction of the book... possible addition.

Jobin kirjassa esiintyy myös nimi אל שדי el-shaddai eli Kaikkivaltias 28 kertaa (luvuissa 5 - 37 + yhden kerran luvussa 40). Yksikölliset nimet el ja eloah sekä el-shaddai paikantuvat Jobin kirjan keskelle... osaan, jota pidän alkuperäisenä. HUOM! Job oli Aabrahamin jälkeläinen neljännessä tai viidennessä polvessa.

The book of Job also contains the name אל שדי el-shaddai, or Almighty, 28 times (chapters 5-37 + once in chapter 40). The singular names el and eloah, as well as el-shaddai, are located in the middle of the book of Job... to the part I consider original.  NOTE! Job was a descendant of Abraham in the fourth or fifth generation.

Nimen Kaikkivaltias (אל שדי) lukuarvo on 345 (sama kuin nimen משה Mooses). Moosekselle ilmoitettiin nimi אהיה אשר אהיה ehjee asher ehjee (lukuarvo 543). Siis Mooseksen todistaessa nimi Ehjee asetettiin Kaikkivaltias-nimen jatkoksi. Jumalan sanotaan esittäytyneen Aabrahamille nimellä Kaikkivaltias (1. Moos. 17: 1), ja Moosekselle ilmoitettiin Jumalan nimi, mutta se ei ollut יהוה Jahve vaan אהיה Ehjee (2. Moos. 3: 14; 6: 5).

The name Almighty (אל שדי) has a numerical value of 345 (the same as the name משה Moses). Moses was given the name אהיה אשר אהיה ehjee asher ehjee (numerical value 543). So Moses was testifieng, when the name Ehjee was added as a continuation of the name Almighty. God is said to have introduced himself to Abraham as Almighty (Genesis 17:1), and Moses was given the name of God, but it was not יהוה Yahweh but אהיה Ehjee (Exodus 3:14; 6:5). 

Monikollisuus liittyy siis sanaan ”Elohim" ainakin pakanajumalien paljouden kautta, mutta samanlainen nimipaljous liittyy myös tetragrammiin. Seppo Seppälän heprea-suomi-sanakirjan mukaan "Jumalan nimi" on שם הויה shem havaja (luit oikein), ja ”Jumalan nimen tetragrammi” on שם המפרש shem hameforash. Shem ha-Meforash puolestaan sisältää 72 tetragrammiin liitettyä 3-kirjaimista nimeä, ja siksi shem ha-meforash merkitsee "laajennettua jumalan nimeä”. Näin ollen nimi יהוה אלהים Jahve Elohim (suomeksi Herra Jumala 1. Moos. 2: 4) voidaan aivan hyvin kääntää myös sanoilla Jahve-jumalat (Herra-jumalat).

Plurality is thus associated with the word ”Elohim" at least through the plurality of pagan gods, but a similar plurality of names is also associated with the Tetragrammaton. According to Seppo Seppälä's Hebrew-Finnish dictionary, ”the name of God" is שם הויה shem havaja (you read that correctly), and "The Tetragrammaton of God's name" is שם המפרש shem hameforash. Shem ha-Meforash, in turn, contains 72 3-letter names attached to the Tetragrammaton, and therefore shem ha-meforash means "the expanded name of God”. Therefore, the name יהוה אלהים Yahweh Elohim (in English, Lord God, Genesis 2:4) can also be very well translated as Yahweh-gods.

On varsin kummallista, että elohim-sanan monikollisuutta korostetaan kyllä 1. Moos. 1: 1:n yhteydessä, mutta ei 1. Moos. 2: 4:n yhteydessä!

It is quite strange that the plural of the word elohim is emphasized in the context of Genesis 1:1, but not in the context of Genesis 2:4!

Jeshuan Isästä ja Jumalasta käytetty monikollinen אלהים ELOHIM merkitsee minulle persoonien sijasta suurinta suuruutta, jolle ihminen ei tiedä mitään nimeä ja valtavinta voimaa, jonka edessä pienen ihmisen kannattaa kumartua ja tunnustaa mitättömyytensä ja tietämättömyytensä. Elohim on VALTAVA! Miksi Elohim-sanan monikollisuus viittaisi juuri kolmeen (persoonaan), kun heprean monikko voi viitata kolmesta äärettömään määrään (tekijöitä)!

The plural form of Yeshua's Father and God, אלהים ELOHIM, signifies to me instead of persons the greatest greatness, for which man knows no name, and the most immense power, before which a small person should bow down and acknowledge his nothingness and ignorance. Elohim is HUGE/ENORMOUS! Why would the plural of the word Elohim refer just to three (persons), when the Hebrew plural can refer from three to an infinite number (factors)!

Jumalan valtavuutta julistava monikollinen substantiivi אלהים ELOHIM ja sanan voimalla tapahtuvan luomisen väkevyyttä kuvaava verbi ברא baaraa sopivat mainiosti yhteen. Kun siihen lisätään vielä kaksi sanaa (רוח ruach ja מאחפת merachefet), syntyy todella mielenkiintoinen kuva valtavasta ja rakastavasta Luojasta, joka on saanut koko luomakunnan aikaan käsittämättömällä voimallaan hellyydellään.

The plural noun אלהים ELOHIM, which proclaims the greatness of God, and the verb ברא bara, which describes the power of creation through the power of the word, go together perfectly. When you add two more words (רוח ruach and מאחפת merachefet), a truly magnificent picture emerges of the great and loving Creator, who has brought the entire creation into being with his incomprehensible power and mercy.

Substantiivi ruach ja verbi merachefet esiintyvät elohistisen luomiskertomuksen 2. jakeessa. רוח אלהים ruach elohim on "Jumalan henki", siis Jumala itse, sillä Jeshuan sanojen mukaan Jumala on HENKI (Joh. 4: 24). Sana ruach merkitsee myös ”hengitystä” ja ”tuulta”. Samoin kuin tuulta itseään ei voi nähdä, mutta sen vaikutukset voidaan tuntea, nähdä, kuulla ja kokea, samoin on myös Jumalan kanssa. Ruach-sana on hepreassa kaksisukuinen substantiivi, sekä maskuliini että feminiini, ja tässä nimenomaisessa tekstissä ruach on feminiini... siis äidillinen tekijä.

The noun ruach and the verb merachefet appear in the verse 2 of the Elohistic creation account. רוח אלהים ruach elohim is "the spirit of God", that is, God Himself, for according to the words of Yeshua, God is a SPIRIT (John 4:24). The word ruach also means “breath” and “wind.” Just as the wind itself cannot be seen, but its effects can be felt, seen, heard, and experienced, so it is also with God. The word ruach is a noun of both genders in Hebrew, both masculine and feminine, and in this particular text ruach is feminine... that is, the maternal factor/author.

Verbin merachefet perusmuoto on רחף rachaf, ja sen merkityksiä ovat vapista, väristä, tutist, leijua. Kun Jumalan henki (jota ei voi nähdä) liikkui vetten päällä, vesi/veden pinta reagoi hengen/tuulen liikkumiseen värisemällä... muodostamalla aaltoja ja liikettä. Jeshua, joka myös on henki (2. Kor. 3: 17, 18) liikkui myös vetten päällä (Matt. 14: 25; Mark. 6: 48; Joh. 6: 19).

The basic form of the verb merachefet is רחעפ rachaf, and its meanings are to tremble, to shake, to quiver to hover. When the spirit of God (which cannot be seen) moved over the waters, the water/surface of the water responded to the movement of the spirit/wind by trembling... creating waves and movement. Yeshua, also a spirit (2. Cor. 3: 17, 18) also walked on water (Matthew 14: 25; Mark 6: 48; John 6: 19).

Rachaf-verbi esiintyy myös 5. Moos. 32: 11:ssa, joka kuuluu näin: ”Niin kuin kotka suojelee pesäänsä ja liitelee poikastensa yllä, niin kuin se kantaa niitä siivillään...” Rachaf-verbi ilmaisee siis Jumalan voimakasta ja aktiivista läsnäoloa luomisessa. Koko maapallo on kuin Jumala-kotkan suuri pesä, jonka Hän on luomisessa ottanut siipiensä suojiin. 

The verb rachaf also occurs in Jer. 23:9, which reads thus: ”As an eagle stirreth up her nest, fluttereth over her toung, spreadeth abroad her wings, taketh them, beareth them on her wings...” The verb rachaf thus expresses God’s powerful and active presence in creation. The whole earth is like the great nest of the God-eagle, which He has taken under the protection of His wings in creation. 

Myös Jumalan Poika, Elävä Sana, Messias Jeshua, käytti samaa metaforaa: ”Jerusalem, Jerusalem, sinä joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikasensa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet” (Matt. 23: 37). Elohim on luomakuntansa Suojelija ja Pelastaja, mutta Jahve on luotujensa tappaja ja tuhoaja!

Even the Son of God, the Living Word, the Messiah Yeshua, used the same metaphor: “O Jerusalem, Jerusalem, thou that killest the prophets and stonest them which are sent unto thee, how often would I have gathered thy children together, even as a hen gathereth her chickens under her wings, but ye would not” (Matthew 23:37). Elohim is the Protector and Savior of His creation, but Yahweh is the killer and destroyer of his creatures!

Mutta maailmassa tapahtuu jatkuvasti onnettomuuksia, ja hyvin usein kuulee kysyttävän, missä Jumala/Elohim oli silloin ja silloin, kun tapahtui sitä tai tätä. Ihmiset ovat valmiita syyttämään Jumalaa/Elohimia onnettomuuksista ja solvaamaan Häntä siitä, ettei Hän ollut edes paikan päällä katastrofin hetkellä.

But disasters happen all the time in the world, and very often one hears the question of where God/Elohim was when this or that happened. People are ready to blame God/Elohim for the disasters and to insult Him for not even being there at the time of the disaster.

Otan yhden esimerkin. Ensimmäisen juutalaissodan aikana 66 - 73 Tiituksen johtama armeija tuhosi Jerusalemin, ja mikä kauheinta juutalaisten toinen temppeli, Jahven temppeli, poltettiin maan tasalle ja temppelin raunioista löydettiin kasapäin sitä puolustaneiden juutalaisten luita. 

Let me take one example. During the First Jewish War from 66 to 73, the army led by Titus destroyed Jerusalem, and most horrifically, the second Jewish temple, the Temple of Yahweh, was burned to the ground, and in the ruins of the temple were found piles of bones of the Jews who had defended it.

Kuulin juuri erästä historioitsijaa, joka kertoi, että itseasiassa Titus oli kieltänyt sotilaitaan koskemasta temppeliin ja kehoittanut säästämään tuon komean rakennuksen. Mutta juutalaiset taistelivat niin raivoisasti Jahven temppelin puolesta, että Tituksen kielto pääsi unohtumaan sotilailta, ja joku heistä laittoi yhdelle ikkunalle jotakin palavaa, ja sen seurauksena koko temppeli paloi.

I just heard a historian say that Titus had actually forbidden his soldiers to touch the temple and had urged them to spare that magnificent building. But the Jews fought so fiercely for the temple of Yahweh that the soldiers forgot Titus' prohibition, and one of them put something flammable in one of the windows, and as a result the whole temple burned down.

Missä oli Elohim? Ja ennen kaikkea missä oli Jahve? Elohim ei ole sama kuin Jahve (Jahve Elohim)!

Where was Elohim? And above all, where was Yahweh? Elohim is not the same as Yahweh (Yahweh Elohim)!

Elohimista me kyllä tiedämme vastauksen, sillä Elohimin Poika, Jeshua Nasaretilainen, oli antanut kansalle neuvon juuri tuota hetkeä varten... jo 70 vuotta aikaisemmin. Istuessaan Öljymäellä opetuslapset kysyivät häneltä hänen tulemuksensa ja maailman lopun merkkejä, ja Jeshua vastasi molempiin kysymyksiin. (Kannattaa lukea Matt. 24. luku; Mark 13. luku; Luuk 21. luku). 

We do know the answer from Elohim, for the Son of Elohim, Yeshua of Nazareth, had given the people advice for that very moment... already 70 years earlier. While sitting on the Mount of Olives, the disciples asked him about the signs of his coming and the end of the world, and Yeshua answered both questions. (It is worth reading Matt. 24; Mark 13; Luke 21).

Näin on kirjoitettuna Luukkaan evankeliumissa: ”Mutta kun te näette Jerusalemin sotajoukkojen ympäröimänä, silloin tietäkää, että sen hävitys on lähellä. Silloin ne, jotka Juudeassa ovat, paetkoot vuorille, ja jotka ovat kaupungissa. lähtekööt sieltä pois, ja jotka maalla ovat, älkööt sinne menkö. Sillä ne ovat koston päiviä, että kaikki täyttyisi, mikä kirjoitettu on. Voi raskaita ja imettäväisiä niinä päivinä! Sillä suuri hätä on oleva maan päällä ja viha tätä kansaa vastaan; ja he kaatuvat miekan terään, heidät viedään vangeiksi kaikkien kansojen sekaan, ja Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät” (Luuk. 21: 20 - 24).

This is what is written in the Gospel of Luke: ”And when ye shall see Jerusalem compassed with armies, then know that the desolation thereof is nigh. Then let them which are in Judaea flee to the mountains; and let them which are in the midst of it depart out; and let not them that are in the countries enter thereinto. For these be the days of vengeance, that all things which are written may be fulfilled. But woe unto them that are with child, and to them that give suck, in those days! for there shall be great distress in the land, and wrath upon this people. And they shall fall by the edge of the sword, and shall be led away captive into all nations; and Jerusalem shall be trodden down of the Gentiles, until the times of the Gentiles be fulfilled” (Luke 21: 20 - 24).

Elohim varoitti kansaa etukäteen Poikansa kautta, ja se joka otti varoituksesta vaarin, tiesi hädän hetkenä, mitä pitää tehdä. Mutta kuolemankin edessä Elohim valmistaa omansa, sillä jos elämä on ihmiselle Kristus/Jeshua, silloin kuolemakin on hänelle voitto (Fil. 1: 21). Elohimin suojaama ihminen voi sanoa Paavalin tavoin: "Kuolema on nielty ja voitto saatu... Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi?” (1. Kor. 15: 54, 55)

Elohim warned the people in advance through His Son, and those who heeded the warning knew in the hour of need what to do. But even in the face of death, Elohim prepares His own, for if life is Christ/Yeshua for a man, then death is victory for him (Phil. 1:21). A person protected by Elohim can say, like Paul, "Death is swallowed up in victory... Death, where is thy victory? Death, where is thy sting?" (1 Cor. 15:54, 55).

Ellei kansa valitse Elohimia, hänen isällinen/äidillinen suojeluksensa ei koske heitä, ja Jahve saa silloin tilaisuuden tehdä heille mitä ikinä tahtoo!

If the people do not choose Elohim, his paternal/maternal protection does not apply to them, and Yahweh then has the opportunity to do whatever he wants to them!

Jeshua on Elohimin Poika, sillä Jahvella ei ole poikaa! Sellaista tekstiä ei löydy, jossa kerrottaisiin, että Jahvella olisi poika! Eikä Jeshua kutsunut milloinkaan Isäänsä nimellä Jahve. Sellaistakaan tekstiä ei löydy! Älkäämme siis sekoittako Elohimia, ensimmäisen luomiskertomuksen Luojaa, ja Jahvea, toisen luomiskertomuksen tekijää, keskenään!

Yeshua is the Son of Elohim, because Yahweh does not have a son! There is no text that says that Yahweh had a son! And Yeshua never called his Father Yahweh. There is no such text either! So let us not confuse Elohim, the Creator of the first creation account, and Yahweh, the author of the second creation story, with each other!

Ellei Tetragrammiin olisi liitetty elohim-sanaa juuri toisessa (2.) luomiskertomuksessa, kenties Jahve ei olisi noussut ”Korkeimman vertaiseksi” (Jes. 14: 14). Jahven vallankaappaus on tapahtunut juuri siinä kertomuksessa! 

If the word elohim had not been added to the Tetragrammaton just in the second creation account, perhaps Yahweh would not have risen to be “equal to the Most High” (Isa. 14:14). Yahweh’s coup has taken place in that very story! 

On mielenkiintoista panna merkille, miten elohim-sana jää pois tetragrammin yhteydestä jo Genesiksen 4. luvussa, ja Jahve porskuuttaa jumalana läpi Vanhan Testamentin.

It is interesting to note how the word elohim is dropped from the context of the Tetragrammaton as early as Genesis 4, and Yahweh struts as god throughout the Old Testament.