Myrsky asettuu * The storm gets silent

Miten perin inhimillistä onkaan se, että hätäännymme ja panikoimme vaikeuksien ja vastoinkäymisten keskellä! Niin tekivät opetuslapsetkin. Heidän kokemuksensa lienee kirjoitettu muistiin meidän rohkaisemiseksemme.

How very human it is that we get nervous and distressed in the midst of difficulties and hardships. So did the disciples, too. Maybe their experience has been written to us for encouragement.

Opetuslapset olivat kalastajia, ja aina kun vain tilaisuus oli, he nousivat veneeseen ja suuntasivat järvelle. Järvelle he lähtivät myös sinä iltana, jolloin Jeesus oli juuri ruokkinut 5000 miestä perheineen. Jeesus lähetti heidät edeltä jäädessään itse laskemaan kansan luotaan. Mahtoiko kala käydä hyvin pyydyksiin tuona iltana, vai myrskykö heidän matkaansa viivytti, sillä opetuslapset olivat järvellä vielä 3 - 6 välillä aamuyöstä. Tapahtumasta kirjoittavat Matteus (14: 23 - 33), Markus (6: 46 - 51) ja Johannes (6: 16 - 21).

The disciples were fishermen and every time they had an opportunity they got on bout and headed for the lake. So they did even that night when Jesus had just fed 5000 men with their families.  Jesus sent them before himself and he stayed to sent the multitudes away. Whether they have fortune to get fish or was it the storm that delayed their journey, for the disciples were still on lake at 3 - 6 a'clock in the morning. Both Mathew (14: 23 - 33), Mark (6: 46 - 51) and John (6: 16 - 21) write about the event.

Evankelistojen kertomukset poikkeavat toisistaan siinä määrin, että niiden perusteella on vaikea sanoa, olivatko opetuslapset menossa Beetsaidaan vai Kapernaumiin, ja mistä he lähtivät matkaan. Samoin on pientä epäselvyyttä siitä, miten kaukana järvellä he olivat. Mutta Markuksen mukaan heidän veneensä oli keskellä järveä, kun Jeesus näki heidät soutavan myrskyssä.

The stories of the evangelists differ so much that it is difficult to say where did they go to (Bethsaida or Capernaum) and from where did they leave on their journey. As well as there is a little ambiguity about how far on the lake they were. But along Mark's text their ship was in the midst of the sea, when Jesus saw them.

Saatuaan kansan lähtemään koteihinsa Jeesus nousi vuorelle rukoilemaan. Markus kertoo Jeesuksen nähneen vuorelta käsin opetuslasten soutavan myrskyssä. Jos tuona hetkenä oli vielä valoisaa, ja Jeesus lähestyi opetuslapsia vasta neljännen yövartion aikoihin (klo 3:00 - 6:00), miesten täytyi olla todella uuvuksissa ja peloissaan taisteltuaan monen tunnin ajan myrskyä vastaan.

When the multitudes had gone Jesus went up on the mountain to pray. Mark tells that Jesus saw from there how the disciples were toiling in rowing. If that moment was still light (in the evening) and Jesus met them just in the morning, they had to be very exhausted and frightened after fighting so many hours against the storm.

Olisiko heidän tilanteensa ollut toisenlainen, jos he olisivat tieneet (ja uskoneet), että Jeesus seurasi heitä koko ajan.

Whether their situation was different if they knew (and believe) that Jesus knew all the time everything of them.

Hehän eivät olleet lainkaan yksin tai ilman apujoukkoja. Jeesus näki heidän tilanteensa ja tiesi koko ajan, miten he jaksoivat. Jeesus oli ylhäällä vuorella ihan kuin valtaistuimellaan istuva Jumala, joka tietää hetkittäin jokaisen ihmisen tilanteen ja jaksamisen.

They were not alone at all and without any help. Jesus saw their situation and knew every moment how they did. Jesus were high on the mountain like God sitting on his throne and having an accurate situation assessment of every human being.

Jeesuksen lähestyessä opetuslapsia, he eivät tunnistaneet rakasta Mestariaan, vaan luulivat häntä aaveeksi. Onhan totta, että veden päällä kävelevä ihminen on todella harvinainen näky vieläkin, mutta muutaman leipäpalan ja kalan muuttaminen monien tuhansien ihmisten ateriaksi olisi pitänyt herättää heidät miettimään ja kyselemään, kuka heidän Mestarinsa oikeasti oli.

When Jesus approached the disciples they did not recognise their Master, but thought of him as a ghost. It is true however that a man walking on the water is still a rare sight, but after the great wonder of feeding the multitudes they should have think and ask, who their Master really is.

Ilmeisesti opetuslapset eivät olleet pohtineet tuota kysymystä vielä. Ehkä myrsky vaati heidän huomionsa. Niinpä Jeesuksen täytyi esitellä itsensä heille. Eikä tuo esittäytyminen ollut mikä tahansa huikkaus tyyliin: hei pojat, minä tässä vaan. Ei todellakaan! Tekstin suomennos... niin kuin käännökset varsin usein... hukkaa asian ytimen.

Apparently they had not yet considered that question. Perhaps the storm demanded their attention. Therefore Jesus had to introduce himself to them. And that introduction was not any call out like: hey guys, it's me. Definitely not! The translations... as it happens very often... waste the core of the matter.

Miettikäämme siis hetken tuota Jeesuksen esittäytymistä:
"MINÄ se OLEN; älkää peljätkö" (Matt. 14: 27; Mark. 6:50; Joh. 6: 20)

Tuleeko mitään mieleen Vanhan Testamentin puolelta?
Jumala sanoi sekä Iisakille, Jaakobille, Moosekselle, Joosualle, Gideonille että Daavidille samaan tapaan: älä pelkää, MINÄ OLEN sinun kanssasi. Kyseiset tekstit Vanhan Testamentin puolella kuuluvat ns. EHJEH-teksteihin.

Therefore let's think about Jesus' introduction:
Read Matthew 14: 27; Mark 6: 50; John 6: 20.
The English translation is very poor. The Finnish translation reminds the Ehyeh-texts (I AM in Ex. 3: 14) in the Old Testament and God's encouraging words to Isaac, Jacob, Moses, Joshua, Gideon and David.

Em. Uuden Testamentin tekstit
- hepreaksi: כי אני הוא (ki ani hu)
- arameaksi: אני אני (ena'na)
- kreikaksi: εγο ειμι (ego eimi)
Juuri nämä samat sanat löytyvät myös useissa Uuden Testamentin teksteissä, joissa Jeesus sanoo: "Minä olen..."

The previous texts
- in Hebrew: כי אני הוא (ki ani hu)
- in Aramaic: אני אני (ena'na)
- in Greek: εγο ειμι (ego eimi)
These same words appear also in many texts of the New Testament where Jesus says "I am..."

Kun ajattelen yön pimeydessä ja rajun myrskyn keskellä vastatuuleen soutavia opetuslapsia, se on mielestäni mitä osuvin vertauskuva siitä kamppailusta, jonka sielunvihollinen demoneineen (aaveineen) aiheuttaa synnintuskissaan kamppaileville ihmisille. Jumala lupaa upottaa tunnustetut synnit meren syvyyteen (Miika 7: 19), mutta Saatana yrittää alituisesti muistuttaa meitä niistä.

When I think of those disciples rowing against the headwind in the darkness of night and in the midst of the heavy storm, I think it's the most appropriate metaphor of the struggle the Devil causes with his demons (ghosts) to every person who feels guilty and has confessed his sins, but Satan continues to blame him. God promises to cast our confessed sins into the depths of the sea (Micah 7: 19), but Satan recalls them continuously.

Mutta katsokaamme, mitä tapahtui, kun Jeesus astui opetuslasten veneeseen. Tuuli asettui... välittömästi! Ei siis ihme, että myös opetuslapset tiesivät tuon kokemuksensa jälkeen, kenen kanssa he olivat aterioineet edellisenä päivänä. Heidän pelkonsa myrskyä kohtaan vaihtui kunnioitukseen Messiasta kohtaan. He tunnustivat: "Totisesti sinä olet Jumalan Poika" (Matt. 14: 33).

But let's see what happened when Jesus entered the boat of the disciples. The wind ceased... at once! No wonder why even the disciples knew after that experience, with whom they had been eating the previous day. Their fear of storm changed to honour the Master. They said "Of  a truth, thou art the Son of God" (Matthew 14: 33).