Erotammeko hyvyyden pahuudesta * Do we separate good from evil?

Pahuuden Ruhtinas, Saatana, johtaa maailmaa kohti täydellistä kaaosta yllyttämällä ja johtamalla pahan toista pahaa vastaan. Näin hän pakottaa ihmiset valitsemaan puolensa kahdesta pahasta, ja johtaa maailman asteittain kohti täydellistä sekamelskaa ja kaaosta, koska lopulta ihmisten on mahdotonta erottaa oikeaa väärästä ja totuutta valheesta. Hänen johtamismetodinsa on ollut aina sama. Esimerkkejä löytyy jopa Raamatusta. Eräs sellainen on 1. Kuningaskirjeen 16. luvussa.

The Prince of Evil, Satan, leads the world toward complete chaos by inciting and leading one evil against another. In this way, he forces people to choose between two evil things, and gradually leads the world toward complete confusion and chaos, because eventually it becomes impossible for people to distinguish right from wrong and truth from falsehood. His method of leadership has always been the same. Examples can even be found in the Bible. One such is in the 16th chapter of the First Book of the Kings.

Enemmistö Israelin kuninkaista olivat sellaisia, joita Raamatussa kuvataan sanoilla ”hän teki sitä, mikä on pahaa Herran silmissä”. Kenties pahin kaikista heistä oli kuningas Ahab (874 - 853). Lause, jolla Ahab ja muut Israelin tottelemattomat kuninkaat määritellään pahuuden edustajaksi, nostaa ja määrittää Herran eli Jahven hyväksi lukijoiden mielissä. Täytyyhän Jahven olla hyvä, koska hän on ”Jumala”, ainakin  "Israelin Jumala”. Asiaa lienee syytä miettiä hiukan pintaa syvemmälle!

The majority of the kings of Israel were those described in the Bible as “he did what was evil in the eyes of the Lord.” Perhaps the worst of them all was King Ahab (874 - 853). The phrase that defines Ahab and the other disobedient kings of Israel as representatives of evil also defines the Lord, or Yahweh, as good in the minds of the readers. Surely Yahweh must be good, since he is “God”, at least “the God of Israel.” It might be worth thinking a little deeper about this!

Ahabista kerrotaan, että hänelle ei riittänyt Jerobeam, Nebatin pojan, esimerkin seuraaminen. Hän otti vaimokseen Siidonin kuninkaan, Etbaalin, tyttären, Iisebelin, ja ryhtyi palvomaan siidonilaisten jumalaa Baalia. Ahab kunnioitti Baalia rakentamalla Samariaan Baalin temppelin ja pystytti myös ”aseran”. Nykyiset arkeologit pitävät Asheraa joko Baalin vaimona tai tyttärenä. Näillä toimillaan Ahab herätti Jahven vihan.

It is said of Ahab that he was not satisfied with following the example of Jeroboam, son of Nebat. He took as his wife Jezebel, the daughter of Ethbaal, king of Sidon, and began to worship the Sidonian god Baal. Ahab honored Baal by building a temple to Baal in Samaria and also erected an “asherah.” Modern archaeologists consider Asherah to be either the wife or daughter of Baal. By these actions, Ahab raised the wrath of Yahweh.

Ahabin aikana Jerikon muurit rakennettiin uudelleen, ja Betelistä kotoisin olleen Hiielin kerrotaan ryhtyneen sen rakentajaksi. Rakennusurakan yhteydessä Hiiel menetti molemmat poikansa; Abiramin, joka oli hänen esikoisensa, ja Segubin, joka oli hänen nuorin poikansa (1. Kun. 16: 34). Tämän kerrotaan tapahtuneen Jahven sanan mukaan, sanan, jonka Jahve oli välittänyt Joosuan kautta.

During Ahab’s reign, the walls of Jericho were rebuilt, and Hiel, a native of Bethel, is said to have undertaken the work. In the course of the building work, Hiel lost both of his sons; Abiram, his firstborn, and Segub, his youngest (1 Kings 16:34). This is said to have happened according to the word of Yahweh, which Yahweh had spoken through Joshua.

Jerikon valloituksen yhteydessä Joosua oli todella vannottanut kansalla valan ja sanonut näin: ”Kirottu olkoon Jahven edessä se mies, joka ryhtyy rakentamaan tätä Jerikon kaupunkia. Sen perustuksen laskemisesta hän menettäköön esikoisensa ja sen porttien pystyttämisestä nuorimpansa” (Joos. 6: 26).

At the time of the conquest of Jericho, Joshua had actually sworn an oath to the people and said this: ”Cursed be the man before the Lord, that riseth up and buildeth this city of Jericho: he shall lay the foundation  thereof in his firstborn, and in his youngest son shall he set up the gates of it.” (Josh. 6: 26).

Myös Septuagintan (LXX) tekstissä on lisäys, jossa kerrotaan tuon KIROUKSEN toteutuneen Betelistä kotoisin olleelle Ozalle ja hänen esikoiselleen ja nuorimmalle pojalleen. Miehen nimi on hiukan erilainen, mutta beteliläisestä miehestä on kuitenkin kysymys.

The Septuagint (LXX) also has an addition that tells us that the CURSE came upon Ozah, a man from Bethel, and his firstborn and youngest son. The man's name is slightly different, but it is still a man from Bethel.

Jahven kirous siis toteutui tuon miehen kohdalla! TODISTAAKO tämä tapaus mielestäsi sen puolesta, että Jahve on Jumala, että hän on hyvä Taivaan Jumala, että hän on Jeshuan Isä, joka ei tuomitse ketään, vaan  haluaa jokaisen ihmisen pelastuvan (Joh. 3: 14, 15). Minun mielestäni EI TODISTA! Kiroaminen ja kiroukset kuuluvat pakanuuteen!

So Yahweh's curse came true for that man! DOES this incident PROVE in your opinion that Yahweh is God, that he is the good God of Heaven, that he is the Father of Yeshua, who judges no one, but wants every person to be saved (John 3:14, 15). In my opinion, it DOES NOT PROVE! Cursing and curses belong to paganism!

Levantin alueen historian tuntijat tietävät kertoa meille, että ”kanaanilaisilla oli tapana uhrata ihmisuhri kaupungin perustusta laskettaessa.” (Ralph Gower: Raamatun ihmisten maailma s.191). 

Experts in the history of the Levant tell us that “the Canaanites used to offer a human sacrifice when laying the foundation of a city.” (Ralph Gower: The World of the People of the Bible, p.191).

Tahtooko Jeshuan Isä ihmisuhreja? Ei todellakaan! Kuitenkin jopa kirjoittaja R. Gower tekee sen päätelmän, että JUMALA olisi sallinut tuon Joosuan kautta annetun kirouksen toteutua Hiielin perheen kohdalla. Ihmisuhrit kuuluvat pakanuuteen! Kirouksen antajana ja ihmisuhrin vaatijana Jahve edustaa pakanuutta ja on yksi pakanajumalista!

Do Yeshua's Father want human sacrifices? However, even author R. Gower concludes that GOD would have allowed that curse given through Joshua to come true on the family of Hiel. Absolutely not! Human sacrifices belong to paganism! As the giver of curses and the demander of human sacrifice, Yahweh represents paganism and is one of the pagan gods!

Jahve ei ole Taivaan Jumala, Jeshuan Isä?

Yahweh is not the God of Heaven, the Father of Yeshua?

Ok. Jahve on kyllä  j u m a l a, Jahve on "Israelin Jumala, Jahve Sebaot" (mm. Jes. 37: 16; 54: 5; Jer 7: 3, 21; 13: 12; 19: 3). MUTTA  Jahve ei ole pyhyyden ja puhtauden, hyvyyden eikä siunauksen Jumala, JAHVE  EI  OLE  JESHUAN  ISÄ! 

Ok. Yes, Yahweh is  a  g o d, Yahweh is "the God of Israel, Yahweh Sebaoth" (among others Isa. 37: 16; 54: 5 Jer 7: 3, 21; 13: 12; 19: 3). BUT Yahweh is not the God of holiness and purity, goodness or blessing, YAHWEH IS NOT THE FATHER OF YESHUA!

Varmin todistus tästä on Jeshuan omat sanat: ”Jos Jumala olisi teidän Isänne, niin te rakastaisitte minua, sillä minä olen Jumalasta lähtenyt ja tullut..."(Joh. 8: 42 - 44). 

The surest proof of this is Yeshua's own words: ”If God were your Father, ye would love me: for I proceeded forth and came from God... ” (John 8: 42 - 44).

Huutaessaan Pilatuksen edessä ”ristiinnaulittakoon” (Matt. 27: 23; Mark. 15: 13, 14; Luuk. 23: 21, 23; Joh. 19: 6, 15) juutalaiset osoittivat vihansa kohdistuvan Jeshuaan ja Hänen Isään, ainoaan todelliseen Jumalaan (Joh. 17: 3; 1. Kor. 8: 6)!

When crying out before Pilate, “Crucify him” (Matt. 27:23; Mark 15:13, 14; Luke 23:21, 23; John 19:6, 15), the Jews showed that their hatred was directed against Yeshua and His Father, the only true God (John 17:3; 1 Cor. 8:6)!

Isä... Isä meidän... niin kuin Jeshua opetti... on kaiken hyvyyden ja siunauksen Jumala. Jahve on Isän vastustaja alias Saatana/Perkele, ja hän tuo maailmaan kirouksen, kuoleman ja kaaoksen!

The Father... Our Father... as Yeshua taught... is the God of all goodness and blessing. Yahweh is the Father's adversary aka Satan/Devil, and he brings curses, death and chaos into the world!

Jahven ja Isä-Jumalan sekoittaminen yhdeksi ja samaksi jumaluudeksi alkaa jo Raamatun alkulehdillä. Kaksi erilaista luomiskertomusta liitettyinä peräkkäin kuin yhdeksi kertomukseksi on saatanallisen petoksen ja kaaoksen siemen.

The confusion of Yahweh and God the Father into one and the same deity begins in the early pages of the Bible. Two different creation stories connected one after the other as if one story is the seed of satanic deception and chaos.

Käärme - Nachash - Serpent

Käärme (hepreaksi נחש nachash) on Jahven (יהוה אלהים) luoma eläin, niin kerrotaan 1.Moos. 3: 1:ssa. Nachash oli ovela ja viisas sekoittaessaan Jahven sanat Elohimin sanoiksi, sillä Käärme kysyi Eevalta ”onko Jumala/ELOHIM todella sanonut”, vaikka Herra Jumala/Jahve Elohim oli nimenomaan se, joka oli kieltänyt syömästä paratiisin keskellä olevasta puusta (1. Moos. 2: 16, 17). Käärme/Nachas kumosi Jahven itsensä antaman uhkauksen kielletyn hedelmän syömisen seurauksista väittäessään "ette suinkaan kuole" (1. Moos. 3: 4). Käärme asettui näin Jahven yläpuolelle. Käärme on siis suurempi tekijä kuin Jahve Elohim.

Ilmestyskirjassa Käärmeen/Lohikäärmeen kerrotaan antavan maasta nousevalle pedolle ”voimansa, valtaistuimensa ja suuren vallan” (Ilm. 13: 2). Myös maasta nouseva peto on tekemisissä Käärmeen/Lohikäärmeen vallan kanssa, sillä siitä sanotaan, että ”se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon (= maasta nouseva peto) valtaa sen nähden” (Ilm. 13: 12). Molemmat Ilmestyskirjan 13. luvun pedot ovat siis samassa valta-asemassa Käärmeeseen/Lohikäärmeeseen nähden kuin Herra Jumala/Jahve Elohim, ja ne molemmat edustavat Jahven jumaluutta ihmiskunnalle.

On siis pantava merkille, että vaikka nämä uskonnollis-poliittiset vallat antavat itsestään uskonnollisen kuvan puhumalla Jumalasta, siteeraamalla Raamatun tekstejä ja korostamalla uskonnon tärkeyttä ja kansakuntien herätyksen tarvetta, ne eivät edusta Jumalaa/Elohimia, joka on yksi ainoa Jumala ja Jeshuan Isä (Joh. 17: 3; 1. Kor. 8: 6).

Erämaassa Jahve kehoitti Moosesta tekemään SARAF'in (שרף merkitsee SERAFI), mutta Mooses teki kansalle valetun käärmeen kuvan (נחש נחשת nachsh nechoshet - 4. Moos. 21. 8, 9), josta tuli Israelin palvoma epäjumala aina Hiskian päiviin saakka (2. Kun. 18: 4).

SERAFI kuvaa Luciferin kuuliaisuuden aikaa Elohimin palveluksessa, ja KÄÄRME puolestaan kuvaa langennutta Saatanaa, joka halusi korottaa itsensä Jumalaksi. Mooses siis tiesi Luciferin historian Serafista Käärmeeksi.

Mooses ymmärsi, että Käärme (langennut enkeli) oli kuolemaa aiheuttavien puremien aiheuttaja eikä Serafi (Jumalalle kuuliainen enkeli), ja muovasi sen tähden Käärmeen kuvan eikä Serafin kuvaa. Kun ymmärtämätön kansa huomasi pantuvansa katsomalla Käärmeen kuvaa, Nehustania, he alkoivat pitää sitä jumalanaan. Näin tapahtui Käärmeen ylentäminen jumalaksi Jumalan/Elohimin yläpuolelle.

Luciferin lankeaminen toi mukanaan kuoleman, mutta Jeshuan ylentäminen (ristille) merkitsi voittoa kuolemasta ja Käärmeestä jokaiselle, joka uskoo HÄNEEN, Jumalan ainokaiseen Poikaan (Joh. 3: 14- 16).

Jeshua ylennettiin ristille meidän syntiemme puolesta, mutta tuo ylentäminen ei oikeuta rinnastamaan Häntä Käärmeeseen, joka on itse kaiken synnin aiheuttaja. Golgatan keskimmäisellä ristillä uhrattiin SERAFI, täydellisen viaton ja puhdas Jumalan/Elohimin Poika.

Lucifer-Saatana ja Jeshua-Messias ovat täydelliset vastakohdat! Lucifer ylensi itsensä (Jes. 14: 13, 14). Jumalan Poika alensi itsensä ihmiseksi, enkeleitä halvemmaksi, ottaen ”orjan muodon" (Joh. 1: 14; Fil. 2: 5- 8). Lucifer-Käärme heitettiin alas taivaasta (Ilm. 12: 9), ja hänen loppunsa on ikuinen tuho (Jes. 12: 19; Hes. 28: 18). Jeshua-Serafi korotettiin Isän eli 

”Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa” (Hepr. 1: 3, 4) ja Hän, Karitsa, joka on tullut teurastetuksi, tulee hallitsemaan Isän kanssa Uudessa Maassa aina ja iankaikkisesti (Ilm. 22: 3).

The serpent (Hebrew: נחש nachash) is an animal created by Yahweh (יהוה אלהים ), so it is said in Genesis 3:1. Nachash was cunning and wise in confusing the words of Yahweh with the words of Elohim, for the Serpent asked Eve “has God/ELOHIM really said so,” even though the Lord God/Yahweh Elohim was the one who had forbidden eating from the tree in the middle of paradise (Genesis 2:16, 17). The Serpent/Nachash refuted Yahweh's own threat about the consequences of eating the forbidden fruit by claiming "you will not surely die" (Genesis 3:4). The Serpent thus placed himself above Yahweh. The Serpent is therefore a greater authority than Yahweh Elohim.

In the Book of Revelation, the Serpent/Dragon is said to give the beast rising from the earth “its power, its throne, and great authority” (Rev. 13:2). Also the beast rising from the earth is associated with the power of the Serpent/Dragon, for it is said that “it exercises all the power of the first beast (= the beast rising from the earth) before him” (Rev. 13:12). Both beasts of Revelation chapter 13 are therefore in the same position of authority in relation to the Serpent/Dragon as the Lord God/Yahweh Elohim, and they both represent the divinity of Yahweh to humanity.

It should therefore be noted that although these religious-political powers present themselves as religious by speaking of God, quoting biblical texts, and emphasizing the importance of religion and the need for the revival of the nations, they do not represent God/Elohim, who is the one and only God and the Father of Yeshua (John 17:3; 1 Cor. 8:6).

In the wilderness, Yahweh instructed Moses to make a SARAF (שרף means SERAPH), but Moses made a molten image of a serpent for the people (נחש נחשת nachsh nechoshet - Num. 21: 8, 9), which became an idol worshipped by Israel until the days of Hezekiah (2 Kings 18:4).

The SERAPH represents Lucifer's time of obedience in the service of Elohim, and the SERPENT, in turn, represents the fallen Satan, who wanted to exalt himself as God. So Moses knew the history of Lucifer from Seraphim to Serpent.

Moses understood that the Serpent (a fallen angel) was the cause of the deadly bites and not the Seraphim (an angel obedient to God), and therefore made an image of the Serpent and not of the Seraphim. When the unwise people realised that they were healed by looking at the image of the Serpent, Nehushtan, they began to regard it as their god. This was the exaltation of the Serpent as a god above God/Elohim.

Lucifer's fall brought death, but Yeshua's exaltation (on the cross) meant victory over death and the Serpent for everyone who believes in HIM, the only Son of God (John 3:14-16).

Yeshua was exalted to the cross for our sins, but that exaltation does not justify equating Him with the Serpent, who is himself the cause of all sin. On the central cross of Calvary, the SERAPH, the perfectly innocent and pure Son of God/Elohim, was sacrificed.

Lucifer-Satan and Yeshua-Messiah are complete opposites! Lucifer exalted himself (Isa. 14:13, 14). The Son of God humbled himself as a man, lower than the angels, taking the "form of a servant" (John 1:14; Phil. 2:5-8). Lucifer-Serpent was cast down from heaven (Rev. 12:9), and his end is eternal destruction (Isa. 12:19; Ezek. 28:18). Yeshua-Seraph was exalted to the right hand of the Father, or “the Majesty on high” (Heb. 1:3, 4), and He, the Lamb who was slain, will reign with the Father in the New Earth forever and ever (Rev. 22:3).

Maailma seisoo nyt Lucifer-Saatanan eli Käärmeen viimeisten suurten petosten keskellä, ja hänen vihansa kohdistuu raivokkaana Jumalan lapsiin, mutta Jeshua antoi opetuslapsilleen lupauksen riemullisesta voitosta: ”Katso, minä olen antanut teille vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä mikään ole teitä vanhingoittava.” (Luuk. 10: 19)

The world now stands in the midst of the last great deceptions of Lucifer-Satan, or the Serpent, and his wrath is fiercely directed against the children of God, but Yeshua gave His disciples the promise of a triumphant victory: ”Behold, I give unto you power to tread on serpents and scorpions, and over all the power of the enemy; and nothing shall by any means hurt you.” (Luke 10: 19)

Tekijöissä on eroja * Different authors

Kun Jumala, Elohim, loi taivaan ja maan, Hän jakoi samalla ajan päivään ja yöhän (vuorokausi), viikkoon, kuukauteen ja vuoteen. Taivaankappaleet mittaavat näistä aikajaksoista kaikkia muita paitsi viikkoa. Maan pyörähdys akselinsa ympäri määrittää päivän ja yön pituudet, kuun vaiheet puolestaan kuukauden pituuden ja auringon kierto radallaan mittaa vuoden pituuden.

When God, Elohim, created the heaven and the earth, He also divided time into day and night, week, month, and year. The celestial bodies measure all of these time periods except the week. The rotation of the Earth on its axis determines the length of the day and night, the phases of the Moon determine the length of the month, and the orbit of the Sun measures the length of the year.

Viikon pituus on siis yksin Jumalan asetuksen varassa. Mutta siinä onkin ylevin ja mahtavin asetus, sillä itse kaikkeuden Tekijä, Elohim, ”lepäsi, siunasi ja pyhitti seitsemännen päivän” (1. Moos. 2: 1 - 3), kun Hän asetti viikon kuudesta työpäivästä ja yhdestä lepopäivästä. Auringon, kuun ja tähtien luoja, antoi itse omakohtaisesti mallin viikon pituudesta. 

The length of the week is therefore solely a matter of God's decree. But therein lies the most sublime and mighty decree, for the Creator of the universe, Elohim, "rested and blessed the seventh day and sanctified it" (Genesis 2:1-3), when He established the week with six working days and one day for rest. The Creator of the sun, moon, and stars, Himself gave the pattern for the length of the week.

Nykyaikaisen tieteen valossa tiedämme, että myös ihmisessä on 6+1-rytmi Elohimin itsensä asettamana. Jos osaisimme vielä paremmin tutkia ympäristöämme ja maailmankaikkeutta, sama rytmi löytyisi varmaan kaikkialta Elohimin signeerauksena.

In the light of modern science, we know that humans also have a 6+1 rhythm set by Elohim himself. If we were even better at studying our environment and the universe, the same rhythm would probably be found everywhere as Elohim's signature.

Verratessani Elohistista ja Jahvistista luomiskertomusta, erot ovat valtavat. Jahven sanotaan luoneen/tehneen (hepr. עשה) "maan ja taivaan”, mutta mitä hän rakenteli taivaalle! Ei kuuta, ei aurinkoa, ei tähtiä, mutta ehkä pilviä, jotka antoivat Jahven määräyksestä sateen. Ja erityisen runsas sade sitten olikin vedenpaisumuksessa, jonka Jahve tunnustaa omaksi aikaansaanoksekseen (1. Moos. 8: 21).

When I compare the Elohistic and Yahwistic creation accounts, the differences are enormous. Yahweh is said to have created/made (Hebrew: עשה) "the earth and the heavens", but what did he build in the sky? No moon, no sun, no stars, but perhaps clouds that gave rain at Yahweh's command. And there was a particularly abundant rain in the flood, which Yahweh acknowledges as his own creation (Gen. 8:21).

Jahven luominen kesti ainoastaan yhden päivän, sillä sanat ”siihen aikaan” (1. Moos. 2: 4) ovat hepreaksi ביום (be-jom) ja merkitsevät kirjaimellisesti ”sinä päivänä”. Jahven luominen tapahtui siis myöhemmin kuin Elohimin, sillä päivät olivat silloin jo olemassa, kun Jahve ryhtyi toimeensa. Ja näyttää jopa siltä, että Jahven maailman alku liittyy ennemmin maailman uudelleen muodostumiseen vedenpaisumuksen jälkeen kuin Maan alkuvaiheisiin, sillä sekä Havila että Kuus olivat Nooan jälkeläisiä.

Yahweh's creation lasted only one day, for the words "at that time" (Gen. 2:4) are in Hebrew ביום (be-yom) and they literally mean "on that day." Yahweh's creation therefore occurred later than Elohim's, for the days already existed when Yahweh began his work. And it even seems that Yahweh's beginning of the world is connected with the re-formation of the world after the flood rather than with the early stages of the Earth, for both Havilah and Cush were descendants of Noah.

Siinä missä Elohim loi sanallaan (hepr. ברא), Jahve näperteli käsillään. Kenties Jahven nopeus luomisessa (vain yksi päivä) on tarkoitettu vastapainoksi Elohimin ihmeelliselle sananvoimalle (Hän sanoi, ja se oli tehty). Molemmat luomiskertomukset ovat ihmisten kirjoittamia ja kuvastavat inhimillistä ajattelua maailman alusta. Kahdesta luomiskertomuksesta minua miellyttää enemmän elohistinen kertomus, ja siinä riittää jatkuvasti jotakin pohtimista.

While Elohim created with his word (Heb. ברא), Yahweh tinkered with his hands. Perhaps Yahweh's speed in creation (only one day) is intended to counterbalance Elohim's miraculous power of word (He spoke, and it was done). After all, both creation accounts are written by humans and reflect human thoughts about the beginning of the world. Of the two creation accounts, I like the Elohistic one, and all the time it gives something to think about.

Mutta miksi yhdestä oikeasta/todellisesta Jumalasta käytetään monikollista heprean sanaa אלהים elohim! Se käännetään sanoilla ”jumala/jumalat/Jumala”. Tätä monikollista elohim-sanaa käytetään jopa Mooseksesta (2. Moos. 7: 1). 

But why is the plural Hebrew word אלהים elohim used for one and true God! It is translated as “god/gods/God”. This plural word elohim is used even of Moses (Exodus 7:1). 

Epäjumalia tunnetaan lukemattomia, ja Vanhassa Testamentissa mainitaan niistä mm. Kemos, Moabin jumala, Daagon, filistealaisten jumala, Baal, kanaanilaisten jumala. Baalia palvottiin myös foinikialaisten keskuudessa samoin kuin Astartea ja El’iä, ja ammonilaisten ja foinikialaisten palvoma jumala oli lapsiuhreja vaativa Molok. 

 Countless idols are known, and the Old Testament mentions them, among others: Chemosh, the god of Moab, Dagon, the god of the Philistines, Baal, the god of the Canaanites. Baal was also worshipped among the Phoenicians, as were Astarte and El, and the god worshipped by the Ammonites and Phoenicians was Molech, who demanded child sacrifices.

Epäjumalista puhuttaessa monikollinen elohim/jumalat on siis paikallaan. Mutta miksi myös Jeshuan Jumalasta ja Isästä (Joh. 5: 18, 44; 13: 3; 17: 3), joka on yksi (Ef. 4: 6), käytetään hepreassa tuota samaa monikkomuotoa? Siihen voisi vastata ainoastaan elohistisen luomiskertomuksen kirjoittaja.

When speaking of idols, the plural elohim/gods is therefore appropriate. But why is the same plural form used in Hebrew for the God and Father of Yeshua (John 5:18, 44; 13:3; 17:3), who is one (Ephesians 4:6)? Only the author of the Elohistic creation story could answer that.

Jobin kirjassa, jota pidetään Raamatun vanhimpana kirjana, esiintyy enimmäkseen kaksi yksikkömuotoista jumala-sanaa; ne ovat אל el (51x) ja אלוה eloah (41x). Kaikki nämä 92 yksikkömuotoista sanaa on käännetty suomeksi sanalla ”Jumala" aivan samoin kuin 13 kertaa esiintyvä אלהים elohim ja kolme kertaa esiintyvä האלהים ha-elohim.

The Book of Job, considered the oldest book in the Bible, mostly contains two singular words for God; they are אל el (51x) and אלוה eloah (41x). All these 92 singular words are translated into Finnish as ”Jumala/God", just like אלהים elohim, which occurs 13 times, and אלהים ha-elohim, which occurs three times.

Jobin kirjaa tarkastellessani tulee väkisin sellainen ajatus, että kirjaa on muokattu jälkeenpäin kirjan alusta ja lopusta. Tällainen kuva syntyy siitä syystä, että 32:sta tetragrammista 18 esiintyy kahdessa ensimmäisessä luvussa, 13 kirjan lopussa (viidessä viimeisessä luvussa), ja vain yksi ainoa tetragrammi kirjan keskipaikkeilla (”Herran/Jahven käsi” 12: 9). Alkuluvut muodostavat Jobin kirjan johdantokertomuksen, ja kirjan lopussa luvuissa 38  ja 39 on Jahven ensimmäinen puhe Jobille, ja sen jälkeen luvuissa 40 ja 41 on Jahven toinen puhe Jobille,  ja viimeisessä luvussa (42) on Jobin vastaus ja loppusanat. JAHVEN KÄSI on siis jättänyt leimansa Jobin kirjaan. Monikolliset elohim-sanat näyttävät keskittyvän pääasiallisesti kirjan johdantoon... mahdolliseen lisäykseen.

When I look at the book of Job, I am forced to think that the book has been edited afterwards from the beginning and end of the book. This image arises because 18 of the 32 Tetragrammatons appear in the first two chapters, 13 at the end of the book (in the last five chapters), and only one Tetragrammaton in the middle of the book (“the hand of the Lord/Yahweh” 12:9). The opening chapters form the introductory narrative of the book of Job, and at the end of the book in chapters 38 and 39 there is Yahweh’s first speech to Job, and then in chapters 40 and 41 Yahweh’s second speech to Job, and in the last chapter (42) Job’s response and final words. The HAND OF YAHWEH has left its mark on the book of Job. The plural elohim words seem to be concentrated mainly in the introduction of the book... possible addition.

Jobin kirjassa esiintyy myös nimi אל שדי el-shaddai eli Kaikkivaltias 28 kertaa (luvuissa 5 - 37 + yhden kerran luvussa 40). Yksikölliset nimet el ja eloah sekä el-shaddai paikantuvat Jobin kirjan keskelle... osaan, jota pidän alkuperäisenä. HUOM! Job oli Aabrahamin jälkeläinen neljännessä tai viidennessä polvessa.

The book of Job also contains the name אל שדי el-shaddai, or Almighty, 28 times (chapters 5-37 + once in chapter 40). The singular names el and eloah, as well as el-shaddai, are located in the middle of the book of Job... to the part I consider original.  NOTE! Job was a descendant of Abraham in the fourth or fifth generation.

Nimen Kaikkivaltias (אל שדי) lukuarvo on 345 (sama kuin nimen משה Mooses). Moosekselle ilmoitettiin nimi אהיה אשר אהיה ehjee asher ehjee (lukuarvo 543). Siis Mooseksen todistaessa nimi Ehjee asetettiin Kaikkivaltias-nimen jatkoksi. Jumalan sanotaan esittäytyneen Aabrahamille nimellä Kaikkivaltias (1. Moos. 17: 1), ja Moosekselle ilmoitettiin Jumalan nimi, mutta se ei ollut יהוה Jahve vaan אהיה Ehjee (2. Moos. 3: 14; 6: 5).

The name Almighty (אל שדי) has a numerical value of 345 (the same as the name משה Moses). Moses was given the name אהיה אשר אהיה ehjee asher ehjee (numerical value 543). So Moses was testifieng, when the name Ehjee was added as a continuation of the name Almighty. God is said to have introduced himself to Abraham as Almighty (Genesis 17:1), and Moses was given the name of God, but it was not יהוה Yahweh but אהיה Ehjee (Exodus 3:14; 6:5). 

Monikollisuus liittyy siis sanaan ”Elohim" ainakin pakanajumalien paljouden kautta, mutta samanlainen nimipaljous liittyy myös tetragrammiin. Seppo Seppälän heprea-suomi-sanakirjan mukaan "Jumalan nimi" on שם הויה shem havaja (luit oikein), ja ”Jumalan nimen tetragrammi” on שם המפרש shem hameforash. Shem ha-Meforash puolestaan sisältää 72 tetragrammiin liitettyä 3-kirjaimista nimeä, ja siksi shem ha-meforash merkitsee "laajennettua jumalan nimeä”. Näin ollen nimi יהוה אלהים Jahve Elohim (suomeksi Herra Jumala 1. Moos. 2: 4) voidaan aivan hyvin kääntää myös sanoilla Jahve-jumalat (Herra-jumalat).

Plurality is thus associated with the word ”Elohim" at least through the plurality of pagan gods, but a similar plurality of names is also associated with the Tetragrammaton. According to Seppo Seppälä's Hebrew-Finnish dictionary, ”the name of God" is שם הויה shem havaja (you read that correctly), and "The Tetragrammaton of God's name" is שם המפרש shem hameforash. Shem ha-Meforash, in turn, contains 72 3-letter names attached to the Tetragrammaton, and therefore shem ha-meforash means "the expanded name of God”. Therefore, the name יהוה אלהים Yahweh Elohim (in English, Lord God, Genesis 2:4) can also be very well translated as Yahweh-gods.

On varsin kummallista, että elohim-sanan monikollisuutta korostetaan kyllä 1. Moos. 1: 1:n yhteydessä, mutta ei 1. Moos. 2: 4:n yhteydessä!

It is quite strange that the plural of the word elohim is emphasized in the context of Genesis 1:1, but not in the context of Genesis 2:4!

Jeshuan Isästä ja Jumalasta käytetty monikollinen אלהים ELOHIM merkitsee minulle persoonien sijasta suurinta suuruutta, jolle ihminen ei tiedä mitään nimeä ja valtavinta voimaa, jonka edessä pienen ihmisen kannattaa kumartua ja tunnustaa mitättömyytensä ja tietämättömyytensä. Elohim on VALTAVA! Miksi Elohim-sanan monikollisuus viittaisi juuri kolmeen (persoonaan), kun heprean monikko voi viitata kolmesta äärettömään määrään (tekijöitä)!

The plural form of Yeshua's Father and God, אלהים ELOHIM, signifies to me instead of persons the greatest greatness, for which man knows no name, and the most immense power, before which a small person should bow down and acknowledge his nothingness and ignorance. Elohim is HUGE/ENORMOUS! Why would the plural of the word Elohim refer just to three (persons), when the Hebrew plural can refer from three to an infinite number (factors)!

Jumalan valtavuutta julistava monikollinen substantiivi אלהים ELOHIM ja sanan voimalla tapahtuvan luomisen väkevyyttä kuvaava verbi ברא baaraa sopivat mainiosti yhteen. Kun siihen lisätään vielä kaksi sanaa (רוח ruach ja מאחפת merachefet), syntyy todella mielenkiintoinen kuva valtavasta ja rakastavasta Luojasta, joka on saanut koko luomakunnan aikaan käsittämättömällä voimallaan hellyydellään.

The plural noun אלהים ELOHIM, which proclaims the greatness of God, and the verb ברא bara, which describes the power of creation through the power of the word, go together perfectly. When you add two more words (רוח ruach and מאחפת merachefet), a truly magnificent picture emerges of the great and loving Creator, who has brought the entire creation into being with his incomprehensible power and mercy.

Substantiivi ruach ja verbi merachefet esiintyvät elohistisen luomiskertomuksen 2. jakeessa. רוח אלהים ruach elohim on "Jumalan henki", siis Jumala itse, sillä Jeshuan sanojen mukaan Jumala on HENKI (Joh. 4: 24). Sana ruach merkitsee myös ”hengitystä” ja ”tuulta”. Samoin kuin tuulta itseään ei voi nähdä, mutta sen vaikutukset voidaan tuntea, nähdä, kuulla ja kokea, samoin on myös Jumalan kanssa. Ruach-sana on hepreassa kaksisukuinen substantiivi, sekä maskuliini että feminiini, ja tässä nimenomaisessa tekstissä ruach on feminiini... siis äidillinen tekijä.

The noun ruach and the verb merachefet appear in the verse 2 of the Elohistic creation account. רוח אלהים ruach elohim is "the spirit of God", that is, God Himself, for according to the words of Yeshua, God is a SPIRIT (John 4:24). The word ruach also means “breath” and “wind.” Just as the wind itself cannot be seen, but its effects can be felt, seen, heard, and experienced, so it is also with God. The word ruach is a noun of both genders in Hebrew, both masculine and feminine, and in this particular text ruach is feminine... that is, the maternal factor/author.

Verbin merachefet perusmuoto on רחף rachaf, ja sen merkityksiä ovat vapista, väristä, tutist, leijua. Kun Jumalan henki (jota ei voi nähdä) liikkui vetten päällä, vesi/veden pinta reagoi hengen/tuulen liikkumiseen värisemällä... muodostamalla aaltoja ja liikettä. Jeshua, joka myös on henki (2. Kor. 3: 17, 18) liikkui myös vetten päällä (Matt. 14: 25; Mark. 6: 48; Joh. 6: 19).

The basic form of the verb merachefet is רחעפ rachaf, and its meanings are to tremble, to shake, to quiver to hover. When the spirit of God (which cannot be seen) moved over the waters, the water/surface of the water responded to the movement of the spirit/wind by trembling... creating waves and movement. Yeshua, also a spirit (2. Cor. 3: 17, 18) also walked on water (Matthew 14: 25; Mark 6: 48; John 6: 19).

Rachaf-verbi esiintyy myös 5. Moos. 32: 11:ssa, joka kuuluu näin: ”Niin kuin kotka suojelee pesäänsä ja liitelee poikastensa yllä, niin kuin se kantaa niitä siivillään...” Rachaf-verbi ilmaisee siis Jumalan voimakasta ja aktiivista läsnäoloa luomisessa. Koko maapallo on kuin Jumala-kotkan suuri pesä, jonka Hän on luomisessa ottanut siipiensä suojiin. 

The verb rachaf also occurs in Jer. 23:9, which reads thus: ”As an eagle stirreth up her nest, fluttereth over her toung, spreadeth abroad her wings, taketh them, beareth them on her wings...” The verb rachaf thus expresses God’s powerful and active presence in creation. The whole earth is like the great nest of the God-eagle, which He has taken under the protection of His wings in creation. 

Myös Jumalan Poika, Elävä Sana, Messias Jeshua, käytti samaa metaforaa: ”Jerusalem, Jerusalem, sinä joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikasensa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet” (Matt. 23: 37). Elohim on luomakuntansa Suojelija ja Pelastaja, mutta Jahve on luotujensa tappaja ja tuhoaja!

Even the Son of God, the Living Word, the Messiah Yeshua, used the same metaphor: “O Jerusalem, Jerusalem, thou that killest the prophets and stonest them which are sent unto thee, how often would I have gathered thy children together, even as a hen gathereth her chickens under her wings, but ye would not” (Matthew 23:37). Elohim is the Protector and Savior of His creation, but Yahweh is the killer and destroyer of his creatures!

Mutta maailmassa tapahtuu jatkuvasti onnettomuuksia, ja hyvin usein kuulee kysyttävän, missä Jumala/Elohim oli silloin ja silloin, kun tapahtui sitä tai tätä. Ihmiset ovat valmiita syyttämään Jumalaa/Elohimia onnettomuuksista ja solvaamaan Häntä siitä, ettei Hän ollut edes paikan päällä katastrofin hetkellä.

But disasters happen all the time in the world, and very often one hears the question of where God/Elohim was when this or that happened. People are ready to blame God/Elohim for the disasters and to insult Him for not even being there at the time of the disaster.

Otan yhden esimerkin. Ensimmäisen juutalaissodan aikana 66 - 73 Tiituksen johtama armeija tuhosi Jerusalemin, ja mikä kauheinta juutalaisten toinen temppeli, Jahven temppeli, poltettiin maan tasalle ja temppelin raunioista löydettiin kasapäin sitä puolustaneiden juutalaisten luita. 

Let me take one example. During the First Jewish War from 66 to 73, the army led by Titus destroyed Jerusalem, and most horrifically, the second Jewish temple, the Temple of Yahweh, was burned to the ground, and in the ruins of the temple were found piles of bones of the Jews who had defended it.

Kuulin juuri erästä historioitsijaa, joka kertoi, että itseasiassa Titus oli kieltänyt sotilaitaan koskemasta temppeliin ja kehoittanut säästämään tuon komean rakennuksen. Mutta juutalaiset taistelivat niin raivoisasti Jahven temppelin puolesta, että Tituksen kielto pääsi unohtumaan sotilailta, ja joku heistä laittoi yhdelle ikkunalle jotakin palavaa, ja sen seurauksena koko temppeli paloi.

I just heard a historian say that Titus had actually forbidden his soldiers to touch the temple and had urged them to spare that magnificent building. But the Jews fought so fiercely for the temple of Yahweh that the soldiers forgot Titus' prohibition, and one of them put something flammable in one of the windows, and as a result the whole temple burned down.

Missä oli Elohim? Ja ennen kaikkea missä oli Jahve? Elohim ei ole sama kuin Jahve (Jahve Elohim)!

Where was Elohim? And above all, where was Yahweh? Elohim is not the same as Yahweh (Yahweh Elohim)!

Elohimista me kyllä tiedämme vastauksen, sillä Elohimin Poika, Jeshua Nasaretilainen, oli antanut kansalle neuvon juuri tuota hetkeä varten... jo 70 vuotta aikaisemmin. Istuessaan Öljymäellä opetuslapset kysyivät häneltä hänen tulemuksensa ja maailman lopun merkkejä, ja Jeshua vastasi molempiin kysymyksiin. (Kannattaa lukea Matt. 24. luku; Mark 13. luku; Luuk 21. luku). 

We do know the answer from Elohim, for the Son of Elohim, Yeshua of Nazareth, had given the people advice for that very moment... already 70 years earlier. While sitting on the Mount of Olives, the disciples asked him about the signs of his coming and the end of the world, and Yeshua answered both questions. (It is worth reading Matt. 24; Mark 13; Luke 21).

Näin on kirjoitettuna Luukkaan evankeliumissa: ”Mutta kun te näette Jerusalemin sotajoukkojen ympäröimänä, silloin tietäkää, että sen hävitys on lähellä. Silloin ne, jotka Juudeassa ovat, paetkoot vuorille, ja jotka ovat kaupungissa. lähtekööt sieltä pois, ja jotka maalla ovat, älkööt sinne menkö. Sillä ne ovat koston päiviä, että kaikki täyttyisi, mikä kirjoitettu on. Voi raskaita ja imettäväisiä niinä päivinä! Sillä suuri hätä on oleva maan päällä ja viha tätä kansaa vastaan; ja he kaatuvat miekan terään, heidät viedään vangeiksi kaikkien kansojen sekaan, ja Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät” (Luuk. 21: 20 - 24).

This is what is written in the Gospel of Luke: ”And when ye shall see Jerusalem compassed with armies, then know that the desolation thereof is nigh. Then let them which are in Judaea flee to the mountains; and let them which are in the midst of it depart out; and let not them that are in the countries enter thereinto. For these be the days of vengeance, that all things which are written may be fulfilled. But woe unto them that are with child, and to them that give suck, in those days! for there shall be great distress in the land, and wrath upon this people. And they shall fall by the edge of the sword, and shall be led away captive into all nations; and Jerusalem shall be trodden down of the Gentiles, until the times of the Gentiles be fulfilled” (Luke 21: 20 - 24).

Elohim varoitti kansaa etukäteen Poikansa kautta, ja se joka otti varoituksesta vaarin, tiesi hädän hetkenä, mitä pitää tehdä. Mutta kuolemankin edessä Elohim valmistaa omansa, sillä jos elämä on ihmiselle Kristus/Jeshua, silloin kuolemakin on hänelle voitto (Fil. 1: 21). Elohimin suojaama ihminen voi sanoa Paavalin tavoin: "Kuolema on nielty ja voitto saatu... Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi?” (1. Kor. 15: 54, 55)

Elohim warned the people in advance through His Son, and those who heeded the warning knew in the hour of need what to do. But even in the face of death, Elohim prepares His own, for if life is Christ/Yeshua for a man, then death is victory for him (Phil. 1:21). A person protected by Elohim can say, like Paul, "Death is swallowed up in victory... Death, where is thy victory? Death, where is thy sting?" (1 Cor. 15:54, 55).

Ellei kansa valitse Elohimia, hänen isällinen/äidillinen suojeluksensa ei koske heitä, ja Jahve saa silloin tilaisuuden tehdä heille mitä ikinä tahtoo!

If the people do not choose Elohim, his paternal/maternal protection does not apply to them, and Yahweh then has the opportunity to do whatever he wants to them!

Jeshua on Elohimin Poika, sillä Jahvella ei ole poikaa! Sellaista tekstiä ei löydy, jossa kerrottaisiin, että Jahvella olisi poika! Eikä Jeshua kutsunut milloinkaan Isäänsä nimellä Jahve. Sellaistakaan tekstiä ei löydy! Älkäämme siis sekoittako Elohimia, ensimmäisen luomiskertomuksen Luojaa, ja Jahvea, toisen luomiskertomuksen tekijää, keskenään!

Yeshua is the Son of Elohim, because Yahweh does not have a son! There is no text that says that Yahweh had a son! And Yeshua never called his Father Yahweh. There is no such text either! So let us not confuse Elohim, the Creator of the first creation account, and Yahweh, the author of the second creation story, with each other!

Ellei Tetragrammiin olisi liitetty elohim-sanaa juuri toisessa (2.) luomiskertomuksessa, kenties Jahve ei olisi noussut ”Korkeimman vertaiseksi” (Jes. 14: 14). Jahven vallankaappaus on tapahtunut juuri siinä kertomuksessa! 

If the word elohim had not been added to the Tetragrammaton just in the second creation account, perhaps Yahweh would not have risen to be “equal to the Most High” (Isa. 14:14). Yahweh’s coup has taken place in that very story! 

On mielenkiintoista panna merkille, miten elohim-sana jää pois tetragrammin yhteydestä jo Genesiksen 4. luvussa, ja Jahve porskuuttaa jumalana läpi Vanhan Testamentin.

It is interesting to note how the word elohim is dropped from the context of the Tetragrammaton as early as Genesis 4, and Yahweh struts as god throughout the Old Testament.

Kuka tuomitsee ja kuka rankaisee * Who judges and who punishes

Vanhan Testamentin kirjoituksia sävyttää raskas tuomion ja rangaistuksen henki, Jahven henki. Olen kuullut monen henkilön sanovan, että he lukevat paljon mieluummin Uutta Testamenttia kuin Vanhaa Testamenttia Jahven rangaistuksista, kostosta ja tuomioista.

The Old Testament writings are marked by a heavy spirit of judgment and punishment, the spirit of Yahweh. I have heard many people say that they prefer the New Testament to the Old Testament, which speaks of Yahweh's punishments, vengeance, and judgments.

Raamatun hakusanakirjojen avulla voi nopeasti tarkistaa, montako kertaa sanat ”rangaista/rangaistus” ja ”tuomita/tuomio” esiintyvät Raamatussa. Tuomitsemisen kohdalla tekstien lukumäärät ovat tasoissa Vanhassa ja Uudessa Testamentissa, mutta rangaistuksen kohdalla Vanha Testamentti voittaa tekstien lukumäärässä. Hakusanakirjojen avulla selviää myös hyvin nopeasti se, kuka jakaa tuomion ja kuka on rankaisija.

Bible dictionaries can quickly help you determine how many times the words “punish/punishment” and “judge/judgment” appear in the Bible. When it comes to judging, the number of texts is equal in the Old and New Testaments, but when it comes to punishment, the Old Testament wins in terms of the number of texts. With the help of dictionaries, you can also quickly determine who is passing judgment and who is the punisher.

Poimin alkuun muutamia rangaistuksesta kertovia tekstejä Vanhan Testamentin puolelta, ja kaikissa vastaavissa heprean teksteissä on tetragrammi יהוה Jahve/Jehova - suomeksi Herra/HERRA:

To begin, I will pick a few texts from the Old Testament that talk about punishment, and all corresponding Hebrew texts contain the Tetragrammaton יהוה Yahweh/Jehovah - in English Lord/LORD:

** 2. Moos. 12. luvussa tetragrammi יהוה (Jahve/Jehova) esiintyy 18 kertaa (ei muita jumaluuteen viittavia nimiä), ja siinä kerrotaan heprealaisten eli Aabrahamin jälkeläisten lähdöstä Egyptin orjuudesta, ensimmäisestä pääsiäisestä ja egyptiläisten esikoisten saamasta verilöylystä, jonka suoritti יהוה Jahve/Jehova (2. Moos. 12: 23).

In Exodus 12, the Tetragrammaton יהוה (Yahweh/Jehovah) appears 18 times (no other names referring to the deity), and it’s told  of the exodus of the Hebrews, or descendants of Abraham, leaving the slavery in Egypt, the first Passover, and the massacre of the Egyptian firstborn by יהוה Yahweh/Jehovah (Exodus 12:23).

** Siinailla יהוה Jahve/Jehova antoi Egyptistä lähteneelle kansalle lakinsa, jonka kolmannessa käskyssä (2. Moos. 20: 7) hän julistaa, ettei hän jätä rankaisematta sitä, joka lausuu turhaan hänen nimensä/kantaa väärin hänen nimensä (תשא = kantaa/kestää).

At Sinai, יהוה Yahweh/Jehovah gave his law to the people who had left Egypt, and in the third commandment (Exodus 20:7) he declares that he will not leave unpunished anyone who takes his name in vain/bears his name wrongly (תשא = to bear/endure).

** 2. Moos. 23: 20 - 23: ssa annetuissa kehoituksissa ja lupauksissa israelilaisia kehoitetaan varomaan, etteivät loukkaa Jahven/Jehovan nimessä heidän edellään kulkevaa enkeliä, sillä tämä ei jätä rankaisematta kansan niskoittelua ja rikkomuksia.

In the exhortations and promises in Exodus 23: 20-23, the Israelites are warned not to insult the angel who goes before them in the name of Yahweh/Jehovah, for the angel will not leave the people's rebellion and transgressions unpunished.

** 3. Moos. 26. luvussa kerrotaan kuuliaisuuden tuomista siunauksista ja tottelemattomuuden kirouksista ja rangaistuksista. Siinä יהוה Jahve/Jehova uhkaa rangaista tottelemattomia israelilaisia ”hirmuisilla onnettomuuksilla” ((jae 16). Kolmannen Mooseksen kirjan luvuissa 18-26  Jahveen/Jehovaan liitetään määrite ”teidän Jumalanne”. Jahve on nimenomaan Israelin Jumala... ei universumin Jumala (5. Moos. 32: 8, 9)!

Leviticus 26 tells of the blessings that come from obedience and the curses and punishments that come from disobedience. In it, יהוה Yahweh/Jehovah threatens to punish the disobedient Israelites with “terrible calamities” (verse 16). In Leviticus 18-26, Yahweh/Jehovah is referred to as “your God.” Yahweh is specifically the God of Israel... not the God of the universe (Deut. 32: 8, 9)!

** Daavid rukoili יהוה Jahvelta/Jehovalta armoa ja pyysi, ettei hän jakaisi rangaistusta vihassa ja kuritusta kiivastuksessa (Ps. 6: 2; 38: 2).

David prayed to יהוה Yahweh/Jehovah for mercy and asked that He would not inflict punishment in anger or discipline in wrath (Ps. 6:1; 38:1).

** Psalmissa 89, Eetanin mietevirressä, on sanat ”niin minä rankaisen vitsalla heidän rikoksensa ja heidän pahat tekonsa vitsauksilla” (jae 33). Kuka on tuo ”minä”, joka jakaa rangaistuksia? Se selviää tuossa luvussa käytetyistä jumalaan viittaavista nimistä. 

Psalm 89, the ode of Ethan, contains the words “I will visit their transgression with the rod, and their iniquity with stripes” (verse 32). Who is the “I” who gives punishment? This is clear from the names used in that chapter referring to God. 

Heti luvun alussa toisessa jakeessa esiintyy tetragrammi יהוה. Jakeessa 7 kysytään: ”kuka on Jahven/Jehovan vertainen, kuka Jumalan poikien joukossa on niinkuin יהוה Jahve/Jehova". Jakeessa 8 vastataan: ”Hän on אל EL, ylen hirmuinen pyhien kokouksessa, peljättävämpi kaikkia, jotka hänen ympärillänsä ovat.” 

Right at the beginning of the chapter, in the second verse, the Tetragrammaton יהוה appears. In verse 6 the question is asked: “Who can be commpared unto Yahweh/Jehovah, who among the sons of mighty can be likened  unto Yahweh/Jehovah.” In verse 7 the answer is given: “אל EL is greatly to be feared in the assembly of saintss, and to be had in reverence of all them that are about him.”

יהוה Jahve/Jehova tunnetaan siis myös nimellä El. Edelleen psalmissa 89 jakeessa 8 hänelle annetaan lisää nimiä: אלהים Jumala צבאות  Sebaot, ja יה Jah. Teragrammi יהוה esiintyy myös jakeissa 16 ja 19 ja אל El jakeessa 27. Nämä nimet takaavat siis jakeessa 33 mainitut vitsan, vitsaukset ja rangaistukset. Siis Jahve/Jehova rankaisee.

יהוה Yahweh/Jehovah is therefore also known as El. Further in Psalm 89 verse 8 he is given more names: אלהים God צבאות Sebaoth, and יה Jah. The Teragrammaton יהוה also appears in verses 15 and 18 and אל El in verse 26. These names therefore guarantee the rod, plagues and punishments mentioned in verse 32. So it’s Yahweh/Jehovah who gives punishment.

** Psalmissa 94 vuorottelevat nimet אל El (1), יהוה Jahve/Jehova (1, 3, 11, 14, 17, 18, 22, 23) ja יה Jah (7, 12), jotka yhdistetään jakeessa 7 ”Jaakobin Jumalaan”. 

Psalm 94 alternates between the names אל El (1), יהוה Yahweh/Jehovah (1, 3, 11, 14, 17, 18, 22, 23) and יה Jah (7, 12), which are linked in verse 7 to “the God of Jacob.”

** Ps. 95: 3:ssa todetaan, että ”Jahve/Jehova on suuri El (כי אל גדול יהוה), suuri kuningas yli kaikkien jumalien.” Siis Jahve/Jehova on sama kuin El, ja El on sama kuin Jahve/Jehova.

Ps. 95:3 states that “Yahweh/Jehovah is a great El (כי אל גדול יהוה), a great King above all gods.” So Yahweh/Jehovah is the same as El, and El is the same as Yahweh/Jehovah.

** Ps. 105:ssä on ylistyslaulu Jahvelle/Jehovalle (1, 3, 4, 7, 19) eli יה Jah’lle (45), joka rankaisee kuninkaita kansansa tähden.

Psalm 105 is a song of praise to Yahweh/Jehovah (1, 3, 4, 7, 19) or יה Jah (45), who punishes kings for the sake of his people.

** Snl. 3: 12  rangaistus ja kuritus mekitsevät Jahven/Jehovan rakkautta.

Proverbs 3:12  punishment and discipline mean the love of Yahweh/Jehovah.

** Snl. 11: 20, 21  pahuus ei jää Jahvelta/Jehovalta rankaisematta, mutta nuhteettomiin hän mielistyy.

Proverbs 11: 20, 21  Yahweh/Jehovah will not leave wickedness unpunished, but he delights in the blameless.

** Snl. 16: 5  יהוה Jahve/Jehova vihaa kerskailijoita ja ylpeitä (vrt. Luciferin synti Hes. 28: 17).

Prov. 16:5  יהוה Yahweh/Jehovah hates boasters and the proud (cf. Lucifer's sin Ezek. 28:17).

** Snl. 17: 5  יהוה Jahve/Jehova ei jätä rankaisematta vahingoniloa, köyhän pilkkaamista eikä toisen onnettomuudesta iloitsemista.

Proverbs 17:5  יהוה Yahweh/Jehovah will not leave unpunished the one who rejoices in harm, the one who mocks the poor, or the one who rejoices at another's misfortune.

** Snl. 19: 5  יהוה Jahve/Jehova rankaisee valehtelijaa ja väärää todistajaa.

Proverbs 19:5  יהוה Yahweh/Jehovah will punish the liar and the false witness.

** Jes. 27: 8  יהוה Jahve/Jehova käyttää rangaistuskeinoinaan karkoitusta ja luonnonvoimia.

Isaiah 27:8 יהוה Yahweh/Jehovah uses banishment and natural forces as his means of punishment.

**Jer. 5: 29  יהוה Jahve/Jehova rankaisee myös Israelia.

Jer. 5:29  יהוה Yahweh/Jehovah will also punish Israel.

** Jer. 6: 6  יהוה Jahve/Jehova hyökkää Jerusalemia vastaan. (Ihmeellistä, että juuri sinne Isä-Jumala lähetti Poikansa!)

Jer. 6: 6  יהוה Yahweh/Jehovah attacks Jerusalem. (Amazing that this is where God the Father sent his Son!)

** Jer. 9: 25  יהוה Jahve/Jehova rankaisee kaikkia ympärileikattuja, jotka ovat sydämeltään ympärileikkaamattomia.

Jer. 9: 25  יהוה Yahweh/Jehovah will punish all the circumcised who are uncircumcised in heart.

** Jer. 14: 10  יהוה Jahve/Jehova muistaa synnit ja rankaisee niistä. (vrt. Isä ja Poika Joh. 3: 16)

Jer. 14: 10  יהוה Yahweh/Jehovah remembers sins and punishes them. (cf. Father and Son John 3: 16)

** Jer. 21: 14  יהוה Jahve/Jehova rankaisee teot niiden hedelmän mukaan.

Jer. 21: 14 יהוה Yahweh/Jehovah will punish deeds according to their fruit.

** Jer. 25: 29  אף יהוה eli "Jahven/Jehovan vihan hehku" takaa sen, että kansat eivät jää rankaisematta.

Jer. 25:29 אף יהוה or "the fierce anger of Yahweh/Jehovah" guarantees that the nations will not go unpunished.

** Jer. 30: 11, 20  יהוה Jahve/Jehova lupaa pelastaa kansansa ja rangaista heidän vihollisiaan. 

Jer. 30: 11, 20 יהוה Yahweh/Jehovah promises to save his people and punish their enemies.

Jae 22 ”ja niin te olette minun kansani, ja minä olen teidän Jumalanne” Lauseen loppuosa hepreaksi: ואנכי אהיה חכם לאלהים. Näissä sanoissa Jahve/Jehova pääsee lähelle Jumalan Moosekselle ilmoittamaa nimeä אהיה Ehjee, mutta ainoastaan heprean olla-verbin muodossa. Sama asia voidaan ilmaista hepreassa myös ilman olla-verbiä.

Verse 22 “and ye shall be my people, and I will be your God” The rest of the sentence in Hebrew: ואנכי אהיה חכם לאלהים. In these words Yahweh/Jehovah comes close to the name God revealed to Moses, אהיה Ehyeh, but only in the form of the Hebrew verb to be. The same thing can be expressed in Hebrew also without the verb to be.

** Hoos. 4: 9 יהוה Jahve/Jehova rankaisee yhtä hyvin pappia kuin kansaa.

Hosea 4:9 יהוה Yahweh/Jehovah punishes both priest and people.

** Hoos. 8: 5:ssä kerrotaan Jahven /Jehovan vihasta Samariaa kohtaan.

Hosea 8:5 tells of Yahweh's/Jehovah's anger against Samaria.

** Naah. 1: 3  יהוה Jahve/Jehova on pitkämielinen (ארך אפים = pitkänenäinen), mutta hän ei jätä rankaisematta.

Nah. 1: 3 יהוה Yahweh/Jehovah is long-suffering (ארך אפים = long of nose), but he will not leave the guilty unpunished.

** Sef. 1. luvussa kerrotaan ”Jahven vihan päivästä” (יום עברת יהוה = Jahve/Jehovan vihan/raivon päivä), jota kutsutaan myös "pimeyden ja synkeyden päiväksi”. Tuona Jahven/Jehovan teurasuhrinpäivänä rangaistaan päämiehet ja kaikki, jotka pelkäävät astua kynnykselle.

Zeph. 1 tells of the “day of Yahweh’s wrath” (יום עברת יהוה = the day of Yahweh/Jehovah’s anger/rage), also called “the day of darkness and gloom.” On that day of Yahweh/Jehovah’s sacrifice, the leaders and all who are afraid to step on the threshold are punished.

** Sak. 10: 3  Jahven/Jehovan viha syttyy paimenia ja johtomiehiä kohtaan.

Zech. 10:3  Yahweh/Jehovah's anger burns against the shepherds and leaders

** Sak 14 12  יהוה Jahve/Jehova rankaisee Jerusalemia vastaan hyökkääviä kansoja, joilla silmät mätänevät kuopissaan.

Zech 14 12 יהוה Yahweh/Jehovah will punish the nations that attack Jerusalem, whose eyes will rot in their sockets.

==> Siis kuka rankaisee? Vanhan Testamentin mukaan vastaus on täysin selvä: יהוה Jahve/Jehova!

==> So who is it that distributes the punishments? According to the Old Testament, the answer is quite clear: יהוה Yahweh/Jehovah!

Maallisessa oikeusistuimessa tuomari jakaa tuomiot, ja sen jälkeen toiset viranomaiset jakavat rangaistukset. Samalla tavalla tapahtuu myös maailman kansojen tuomioiden ja rangaistuksen jakamisessa. Rangaistuksen jakaja on jo selvillä, se on יהוה Jahve/Jehova. Mutta kuka on tuomari, kuka langettaa tuomiot?

In a secular court, a judge hands out sentences, and then other authorities hand out punishments. The same thing happens in the distribution of sentences and punishments among the nations of the world. The one who hands out punishment is already clear, it is יהוה Yahweh/Jehovah. But who is the judge, who hands out the sentences?

Kuvatessaan Luciferin vaiheita Hesekiel kirjoittaa 28. luvussa maailman lopussa tapahtuvasta Saatanan ja kaikkien pahuuden voimien tuhosta jakeissa (jakeissa 18 ja 19):  ”Paljoilla synneilläsi, tekemällä vääryyttä kaupoissasi, sinä olet häväissyt pyhäkkösi. Niin minä annoin sinun keskeltäsi puhjeta tulen; se kulutti sinut. Ja minä panin sinut tuhkaksi maahan kaikkien silmien edessä, jotka sinut näkevät. Kaikki tuttavasi kansojen seassa ovat tyrmistyneet sinun tähtesi. Kauhuksi olet sinä tullut, eikä sinua enää ole hamaan ikiaikoihin asti.”

Describing the stages of Lucifer, Ezekiel writes in chapter 28 about the destruction of Satan and all he forces of evil at the end of the world in verses (verses 18 and 19): ”Thou hast defiled thy sanctuarities by the multitude of thine iniquities, by the iniquity of thy traffick; therefore will I bring forth a fire from the midst of thee, it shall devour thee, and I will bring thee to ashes upon the earth in the sight of all them that behold thee. All they that know thee among the people shall be astonished at thee: thou shalt be a terror, and never shalt thou be any more."

Keitä ovat nämä Hesekielin tekstissä esiintyvät ”minä” ja ”sinä”? ”Minä” on luonnollisesti se, joka puhuu, ja jakeen 2 mukaan se on "herra Jahve/Jehova" (אדני יהוה). ”Sinä” on puolestaan se, josta tekstissä kerrotaan, eli aikojen alussa Eedenissä käyskennellyt sopusuhtaisuuden sinetti, viisas ja täydellisen kaunis olento, Valonkantaja/Lucifer (jakeet 12 - 15). 

Who are these “I” and “you” in Ezekiel’s text? “I” is naturally the one who speaks, and according to verse 2 it is “the Lord Yahweh/Jehovah” (אדני יהוה). “You” is the one who is spoken of in the text, and it is the seal of harmony, the wise and perfectly beautiful being who walked in Eden at the beginning of time, the Light Bearer/Lucifer (verses 12 - 15).

Molemmat ”tyypit” (Jahve/Jehova ja Lucifer) edustavat samaa Isä-Jumalaa vastustavaa pahuuden voimaa. Sehän on hämmästyttävää ja tuntuu jopa mahdottomalta, mutta saatanallisen petoksen onnistuminen edellyttää kaikkea mahdollista harhautusta, sekoitusta ja kaaosta. Lucifer on varsinainen Jumalan vastustaja ja todellinen pahuuden ruumiillistuma, ja Jahve/Jehova on Luciferin roolihahmo (mahdollisesti yksi monista). Koska Lucifer halusi nousta Isä-Jumalan yläpuolelle (Jes. 14: 13, 14), hänen on pakko tekeytyä Jumalaksi nimeltä Jahve/Jehova.

Both “types” (Yahweh/Jehovah and Lucifer) represent the same evil force opposing God the Father. It is amazing and seems impossible, but the success of the satanic deception requires all possible deception, confusion and chaos. Lucifer is the real opponent of God and the true embodiment of evil, and Yahweh/Jehovah is Lucifer’s role model (possibly one of many). Because Lucifer wanted to rise above God the Father (Isa. 14:13, 14), he is forced to pretend to be God called Yahweh/Jehovah.

Jakeissa 16 ja 17 kerrotaan Korkeimman Jumalan todellisesta ratkaisusta karkoittaa Lucifer pois taivaasta (vrt. Ilm. 12:7 - 10) mutta se luetaan tässä kohdassa Jahve/Jehovan suorittamaksi. Onhan selvää, että kun Lucifer haluaa näytellä Jumalaa, hänen on pakko omistaa itselleen myös Isä-Jumalan tekemisiä ihan vain sekoittamisen ja harhaanjohtamisen nimissä. 

Verses 16 and 17 tell of the true decision of the Most High God to cast Lucifer out of heaven (cf. Rev. 12:7 - 10) and it is read in this case as being carried out by Yahweh/Jehovah. It is clear that when Lucifer wants to play God, he is also forced to appropriate the actions of God the Father for himself, simply in the name of confusion and misguidance.

Hesekielin tekstin mukaan siis itse herra Jahve/Jehova sytyttää tuhon tulen Luciferin joukkojen keskeltä. Jakeen 12 mukaan herra Jahve/Jehova puhuu Luciferille näin: ”minä (herra Jahve/Jehova) annoin sinun (Lucifer) keskeltäsi puhjeta tulen, se kulutti sinut.” Lopullinen rangaistus tulee siis Jahvelta/Jehovalta.

According to the text of Ezekiel, the Lord Yahweh/Jehovah himself will ignite a fire of destruction from among Lucifer's forces. According to verse 12, the Lord Yahweh/Jehovah speaks to Lucifer like this: "I (the Lord Yahweh/Jehovah) let fire come out from among you (Lucifer), and it consumed you." The final punishment will therefore come from Yahweh/Jehovah.

Jeshua ei mainitse sanaakaan siitä, että Isä tai Hän itse rankaisisi ketään!

Yeshua does not mention a word about the Father or Himself punishing anyone!

Jeshua puhui tuomiosta ja rangaistuksesta hyvin vähän. Matt. 25. luvun lopussa kerrotaan, mitä Jeshua sanoi viimeisestä tuomiosta (jakeet 31 - 46)... huom! tuomiosta. Maailman lopussa Jeshua jakaa kansat kahteen joukkoon, joista toisen hän kutsuu Isän valtakuntaan (jae 34), ja toisen joukon osana on sama kohtalo kuin Hesekielin tekstissä Lucifer-Saatanalla ja hänen enkeleillään (jae 41), joutua tulen syötäviksi. 

Yeshua spoke very little about judgment and punishment. At the end of Matt. 25, we read what Yeshua said about the final judgment (verses 31 - 46)... note! judgment. At the end of the world, Yeshua divides the nations into two groups, one of which he calls into the Father's kingdom (verse 34), and the other group will share the same fate as Lucifer-Satan and his angels in Ezekiel (verse 41), to be consumed by fire.

Isän valtakunta on ollut olemassa pelastettuja varten maailman perustamisesta/luomisesta alkaen (Matt. 25: 34), ja Ikuinen tuli ollut valmiina Saatanan joukkoja varten Luciferin lankeemuksesta ja enkeleiden lankeemuksesta alkaen (Ilm. 12: 7 10).

The Father's kingdom has existed for the saved since the foundation/creation of the world (Matt. 25:34), and Eternal Fire has been ready for Satan's hosts since the fall of Lucifer and the fall of the angels (Rev. 12:7-10).

Jeshua ei kerro sanallakaan, että Isä tai Hän itse toteuttaisi jumalattomien rangaistuksen, sillä siitä huolehtii koston jumala Jahve/Jehova alias Lucifer/Saatana. Tuomitseminen ja rankaiseminen eivät kuulu Isä-Jumalan eikä Hänen Poikansa tehtäviin (Joh. 3: 16 - 21)! Huomatkaamme Matt. 25: 46:ssa sanat ”Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen...” He itse valitsivat väärän tien alusta alkaen (Matt. 7: 13, 14), kun he hylkäsivät Jeesus-tien (Joh. 14: 6).

Yeshua does not say a word that the Father or He Himself would carry out the punishment of the wicked, because that is taken care of by the god of vengeance Yahweh/Jehovah aka Lucifer/Satan. Judgment and punishment are not the tasks of God the Father or His Son (John 3: 16 - 21)! Let us note in Matthew 25:46 the words “And these shall go away into everlasting punishment…” They themselves chose the wrong path from the beginning (Matt. 7:13, 14), when they abandoned the way of Jesus (John 14: 6).

Isän ja Pojan missio on aivan toisenlainen!

”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.                                                

Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaa tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.    

Joka uskoo Häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei usko Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.  

Mutta tämä on tuomio, että Valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastavat Pimeyttä enemmän kuin Valkeutta; sillä heidän tekonsa ovat pahat.        

Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa Valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi. 

Mutta joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen tekonsa tulisivat julki, sillä ne ovat Jumalassa tehdyt.” (Joh. 3: 16 - 21)

The mission of the Father and the Son is completely different!

”For God so loved the world, that He gave His only begotten Son, that whosoever believeth in Him should not perish, but have everlasting life.

For God sent not his Son into the world to condemn the world; but that the world through Him might be saved.

He that believeth on Him is not condemned: but he that believeth not is condemned already, because he hath not believed in the name of the only begotten Son of God.

And this is the condemnation, that the Light is come into the world, and men loved Darkness rather than Light, because their deeds were evil.

For every one that doeth evil hateth the Light, neither cometh to the light, lest his deeds should be reproved.

But he that doeth truth cometh to the light, that his deeds may be made manifested, that they are wrought in God."

Koska ihmisten oma valinta Valkeuden/Jeshua ja Pimeyden/Saatana välillä ratkaisee heidän ikuisen kohtalonsa ja sen kummassako ylösnousemuksessa he nousevat haudasta (Joh. 5: 28: 29), Valkeudesta, Jeshuasta (Joh. 1: 1- 5, 9, 14) on tullut Isän asettama Tuomari. Voidaan siis sanoa, että Isä on antanut Pojalle vallan tuomita (Joh. 5: 27). Käytännössä Jeshuan tuomarina toimiminen tarkoittaa ihmisten tekemien omien valintojen kirjaamista taivaan kirjoihin. Ja koska Jeshua on itse kirjuri, Hänellä on myös valta avata taivaalliset kirjat viimeisenä päivänä (Ilm. 20: 11-15).

Since people’s own choice between Light/Yeshua and Darkness/Satan determines their eternal destiny and in which resurrection they will rise from the grave (John 5: 28, 29), the Light, Yeshua (John 1:1-5, 9, 14), has become the Father’s appointed Judge. So it can be said that the Father has given the Son the authority to judge (John 5:27). In practice, Yeshua’s role as judge means recording in the books of heaven the choices people make themselves. And since Yeshua is the scribe himself, He also has the authority to open the heavenly books on the last day (Rev. 20:11-15).

Ihmiskunnan syntiinlankeemus aiheutti kuolemantuomion jokaiselle ihmiselle; kuolema on siis jokaisen ihmisen osa. MUTTA Isä-Jumala halusi vapauttaa ihmiskunnan Saatanan ansasta, ja sen Hän teki antamalla Poikansa kuolla jokaisen ihmisen puolesta. Ihminen voi saada Jumalan järjestämän lunastuksen/vapautuksen kuolemasta ainoastaan uskomalla Jumalan ainokaisen Pojan nimeen. Se joka ei usko, jää Saatanan ja kuoleman vangiksi. Viimeisen päivän oikeudenkäynnissä ovat läsnä kaikki tämän maan päällä eläneet ihmiset, ja kaikista heistä Jeshua KUTSUU ulos Isän Valtakuntaan ne, jotka ovat uskoneet Hänen nimeensä. Siis Jeshua poimii omansa pois tuosta valtavasta ihmisjoukosta. Loput ”menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen.” Mikä vaikuttava näytelmä... ilman minkäänlaista raivoa, kostoa tai vihaa!

The fall of mankind brought the death sentence upon every human being; therefore, death is the portion of every human being. BUT God the Father wanted to free humanity from Satan’s trap, and He did this by letting His Son die for every human being. Man can receive God’s arranged redemption/liberation from death only by believing in the name of God’s only Son. He who does not believe will remain a prisoner of Satan and death. At the judgment of the last day, all the people who have ever lived on this earth will be present, and from all of them Yeshua CALLS out into the Father’s Kingdom those who have believed in His name. So Yeshua selects His own from that vast crowd of people. The rest “will go away into eternal punishment.” What an impressive spectacle... without any rage, vengeance or hatred!

Isä-Jumala, joka on kaiken elämän alku, Ehjee (2. Moos. 3: 14), ja Hänen Poikansa, Jeshua, joka on ylösnousemus ja elämä (Joh. 11: 25) eivät tule syyllistymään luotujensa tappamiseen ja hävittämiseen. Sen likaisen työn suorittaa Jumalaa vastaan jo taivaassa noussut olento, sillä hän on ollut murhaaja alusta alkaen. 

God the Father, who is the beginning of all life, Ehyeh (Exodus 3:14), and His Son, Yeshua, who is the resurrection and the life (John 11:25), will not be guilty of killing and destroying His creatures. That dirty work will be done by the being who has risen against God already in heaven, for he has been a murderer from the beginning.

Lucifer on syyttänyt Jumalaa alusta saakka väärin perustein, ja hän on ollut valehtelija ja murhaaja aivan alusta alkaen (Joh. 8: 44). Lucifer- Saatana tulee tekemään mitä ilmeisimmin massaitsemurhan maailman lopussa, kun harhaan johdetut ihmiset (”kuninkaat” ja muut, joiden kanssa hän on "käynyt kauppaa") heräävät tajuamaan hänen väärän hallintonsa kaikkine valheineen ja nousevat sitten valitsemaansa johtajaa vastaan. Se, jonka nimi ei ole Elämän Kirjassa tuona päivänä, on automaattisesti Luciferin leirissä... jokainen omien valintojensa perusteella... hyvin yksinkertaisesti!

Lucifer has been falsely accusing God from the very beginning, and he has been a liar and a murderer from the beginning (John 8:44). Lucifer-Satan will most likely commit mass suicide at the end of the world when the misled people (”kings” and others with whom he has "traded") wake up to his wrong rule with all his liars and then rise up against the leader they once wanted. Anyone whose name is not in the Book of Life on that day will automatically be in Lucifer's camp... each one based on their own choices... very simply!

Ajatus Jahvesta ihmiskunnan tuhoajana tuntuu oudolta jopa mahdottomalta, koska meidät on aivopesty pitämään häntä Jumalana. Mutta Jahvella on tilillään jo ennestään yksi joukkotuho, sillä Jahve aiheutti vedenpaisumuksen Nooan päivinä. Tuhon aiheuttaja on ilmoitettu avoimesti 1. Moos. 8: 21:ssä.

The idea of ​​Yahweh destroying humanity seems strange, even impossible, because we have been brainwashed to think of him as God. But Yahweh already has one mass destruction to his credit, for Yahweh caused the flood in the days of Noah. The cause of the destruction is openly revealed in Genesis 8:21.

.

Isän tahto vai Jahven laki * The Father's Will or Yahweh's Law

Jeshua korosti Isän tahtoa koko maanpäällisen toimintansa ajan; Isän tahto ja sen toteuttaminen oli Hänen elämänsä tärkein asia. 

Jeshuan syntymän yhteydessä enkelit kuuluttivat Isän hyvää tahtoa ihmiskuntaa kohtaan (Luuk. 2: 14). Isän hyvän tahdon kirkastaminen oli Jeshuan elämäntehtävä. Isän hyvyys, armo, laupeus ja rakkaus oli piilotettu Jahven vihan, koston ja tuomion taakse.

Isän tahto oli Jeshualle tärkeämpi kuin ruoka. Opetuslasten kehoittaessa Jeshuaa syömään, Hän vastasi: "Minulla on ruokaa, josta te ette tiedä" ja "Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen" (Joh. 4: 32, 34/1992).

Isän tahdon tekeminen on Jeshuan opetuksen mukaan myös taivasten valtakuntaan pääsemisen ehto (Matt. 7: 21). Taivaallisen Isän tahdon tekeminen määritteli Jeshualle hänen todelliset perheenjäsenensä (Matt. 12: 50).

Jeshua todisti toistamiseen riippuvuuttaan Isän tahdosta: "ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika" (Joh. 5: 19/1992). "Enhän minä ole tullut taivaasta tekemään oman tahtoni mukaan, vaan täyttämään lähettäjäni tahdon" (Joh. 6: 38/1992).

Isä ei tuomitse ketään, vaan Hän on antanut kaiken tuomiovallan Pojalle, koska tämä on Ihmisen Poika (Joh. 5: 22, 27). Tuomioissaan Poika on täysin riippuvainen Isästä: "Minä tuomitsen sen mukaan mitä kuulen, ja tuomioni on oikea, sillä minä en pyri toteuttamaan omaa tahtoani, vaan lähettäjäni tahdon (Joh. 5: 30/1992).

Mikä sitten on Isän tahto, jonka Pojan tulee toteuttaa? Jeshua vastasi näin: "lähettäjäni tahto on, etten minä anna yhdenkään niistä, jotka hän on uskonut haltuuni, joutua hukkaan, vaan viimeisenä päivänä herätän heidät kaikki" (Joh. 6: 39/1992). Vertauksessa eksyneestä lampaasta Jeshua paljasti Isän tahdon olevan, ettei edes yksi sadasta joutuisi hukkaan (Matt. 18: 12 - 14).

Että Ihmisen Poika voi viimeisenä päivänä herättää kaikki Isän hänen hoitoonsa uskomat "lampaat" edellytti Jeshualta itseltään kuoleman kohtaamista. Osaammeko edes kuvitella, miten raskas tehtävä sellainen on! Valmistautuessaan Getsemanen yössä tuohon koetukseen Jeshua alistui sielläkin Isän tahtoon (Luuk. 22: 39 - 46) vahvistaakseen ja osoittaakseen todeksi sen, että Isällä todella on hyvä tahto ihmistä kohtaan.

Noudattaessaan kaikessa toiminnassaan yksin Isän tahtoa Jeshua joutui usein ristiriitaan lain ja sen valvojien kanssa. Pappien, kirjanoppineiden ja fariseusten mielestä Jeshua rikkoi dekalogin neljättä käskyä poimiessaan jyviä tähkäpäistä kulkiessaan viljavainion laitaa (Matt. 12: 1 - 8) ja parantaessaan sairaita sapattisin (Matt. 12: 9 - 14; Mark. 3: 1 - 6; Luuk. 13: 10 - 17; 14: 1 - 6; Joh. 5: 1 - 18; 7: 20 - 24; 9: 13 - 16).

Juutalaisten vaatiessa Pilatukselta Jeshuan ristiinnaulitsemista he vetosivat lakiinsa ja katsoivat Jeshuan rikkoneen sen ensimmäistä käskyä tekemällä itsensä Jumalan Pojaksi (Joh. 19: 1 - 7). Mutta Jeshua oli todellinen "Jumalan Poika", vaikka ylimmäinen pappi, Kaifas, ei nähnyt eikä ymmärtänyt sitä vaan katsoi Jeshuan herjaavan Jumalaa (Matt. 26: 57 - 68). 

Mutta nyt on meidän syytä avata silmämme ja sydämemme, ymmärtää ja tunnustaa se tosiasia, että Jeshua ei kumartanut sitä Jumalaa, jota juutalaiset palvoivat, eikä Jahven laki ollut Hänen sydämessään, sillä  ISÄN TAHTO täytti Hänen sydämensä. 

Dekalogi on Jahven laki. Se käy varsin selvästi ilmi viidestä ensimmäisestä käskystä, joissa tetragrammi יהוה esiintyy yhteensä kahdeksan kertaa. 

2. Moos. 19: 17 - 25:ssa kuvataan tilannetta Siinain vuoren juurella; teragrammi esiintyy noissa yhdeksässä jakeessa kymmenen kertaa, ja Jahve kuvataan tuomion ja tuhon jumalana (Mitä Jeshua sanoikaan Isästä Joh. 5: 22, 27!).

Dekalogia on verrattu usein Hammurabin lakiin, joka luotiin Babyloniassa noin 1760 eKr., ja on siten vanhempi kuin Siinailla annettu laki.

Lucifer/Saatana halusi nousta Jumalaksi (Jes. 12: 13, 14), ja sen hän on tehnyt halliten maailmaa "Ilmestysvuorelta" istuen Jahvena Siionin kukkulalla. Ja täytyyhän jokaisella jumalalla oma lakinsa olla! 

Niinpä Jahve sanoitti lakinsa voidakseen myös muuttaa sitä aina oman tarpeensa mukaan. Neljännen käskyn kohdalla tämä on jo osittain toteutunutkin, sillä juutalaisten sapatti on paavin paimenkirjeessä rinnastettu katolisten sunnuntaihin. Mutta Jahven tuhon voimat puhkeavat täyteen mittaan, kun sunnuntain pyhittämisestä julistetaan yleismaailmallinen pakko. Silloin kannattaa kuitenkin muistaa, että Elohim SIUNASI ainoastaan viikon seitsemännen päivän, sapatin (1. Moos. 2: 1 - 3), ja että Jeshua on Sapatin Herra, אדון השבת Adon haShabat (Matt. 12: 8).

Kun eräs lainopettaja kysyi Jeshualta, mikä on suurin käsky laissa, Jeshua korosti vastauksessaan RAKKAUDEN periaatetta, jonka tulee hallita ihmisen suhdetta sekä Jumalaan että lähimmäisiin (Matt. 22: 34 - 40). Matteuksen tekstissä on kopio Vanhan Testamentin jakeesta 5. Moos. 6: 5, jossa tetragrammi tietenkin esiintyy. Ottaen huomioon sen, että Jeshua kutsui Jumalaa aina "Isäksi", on suorastaan mahdotonta uskoa, että Hän olisi vastauksessaan käyttänyt sanaa יהוה Jahve/Herra. Jeshuan vastaus on saattanut kuulua: Rakasta Jumalaasi kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi, ja rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Myös kehoitus rakastaa lähimmäistä on lainaus Vanhasta Testamentisa, mutta Matteuksen tekstissä se ei ole tarkka sitaatti  3. Moos. 19: 18:sta, jossa myös  tetragrammi esiintyy.

Rakkaus on Isän tahto luotuihinsa nähden. Rakkaus on istutettu ihmisen sydämeen jo luomisessa, sillä "Kaiken Hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä" (Saarn. 3: 11). 

Korostaakseen jo luomisessa ihmiseen pantua RAKKAUDEN SIEMENTÄ Jeshua muotoili Rakkauskäskyn uuteen muotoon sanoessaan: "Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut - että tekin niin rakastatte toisianne" (Joh. 13: 34). 'Uusi käsky', kreikaksi εντολην καινον entoleen kainon, säilyttää vanhan rakkauden periaatteen, mutta ilmaisee sen aikaisemmin kuulumattomalla tavalla; niin kuin minä olen antanut teille esimerkin.

Rakkauden periaate tekee Dekalogin kuudesta käskystä itsestäänselvyyksiä (5. - 10.): rakkaus vanhempia kohtaan tulee siitä yksinkertaisesta syystä, että he antavat lapselleen elämän, rakkaus ei tapa, rakkaus ei tee huorin, rakkaus ei varasta, rakkaus ei valehtele, rakkaus ei himoitse toisen omaa. 

Jeshua opetti näistä käskystä tyylliin: olette kuulleet sanotuksi..., mutta minä sanon teille. Siinä missä Jahve toistaa kieltoja 'älä, älä, älä, Jeshua sanoo "rakasta, niin kuin minä".

Rakkaus on Isän tahto. Ellen White kirjoittaa, että jokaisella vihreällä lehdellä lukee "Jumala on rakkaus". Mutta Jahve on tuhon Jumala, joka haluaa hävittää kaikki vihreät lehdet ja koko maailman samoin kuin Putin tekee nyt Ukrainalle ja Netanjahu Gasalle. 

Jeshua sisällytti rukoukseensa sanat: Isä meidän... tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa" (Matt. 6: 10). Luominen tapahtui SANAN voimalla saman tien. Lunastus vie aikaa, koska ihmiselle annetaan aikaa päättää omasta tahdostaan. Mutta tulee hetki, jolloin aika loppuu ja Jeshuan rukouksen SANAT saavat täydellisen toteutumisensa ja Isän tahto tapahtuu - Isän Rakkauden Valtakunta toteutuu ja kestää ikuisesti!

 

IN ENGLISH: 

 

Yeshua emphasized the will of the Father throughout His earthly ministry; the will of the Father and its fulfillment was the most important thing in His life.  

At the birth of Yeshua, angels proclaimed the Father's good will toward humanity (Luke 2:14). The glorification of the Father's good will was Yeshua's life mission. The Father's goodness, grace, mercy, and love were hidden behind Yahweh's wrath, vengeance, and judgment. 

The will of the Father was more important to Yeshua than food. When the disciples urged Yeshua to eat, He replied: "I have meat to eat that ye know not of" and "My meat is to do the will of him who sent me, and to finish his work" (John 4:32, 34). 

According to Yeshua's teaching, doing the will of the Father is also a condition for entering the kingdom of heaven (Matthew 7:21). Doing the will of the Heavenly Father defined for Yeshua his true family members (Matthew 12:50). 

Yeshua again testified to his dependence on the Father's will: "The Son can do nothing of himself, but what he seeth the Father do: Whatever the Father does, for what things soever he doeth, these also doeth the Son likewise" (John 5:19). "For I came down from heaven, not  to do mine own will, but the will of him that sent me" (John 6:38). 

The Father judges no one, but has given all judgment to the Son, because He is the Son of Man (John 5:22, 27). In his judgments, the Son is completely dependent on the Father: " I can of mine own self do nothing: as I hear, I judge; and my judgment is just; because I seek not mine own will, but the will of the Father which hath sent me" (Joh. 5: 30).

What then is the will of the Father that the Son must fulfill? Yeshua answered thus: "And this is the will of him that sent me, that every one which seeth the Son, and believeth on him, may have everlasting life: and I will raise him up at the last day" (John 6:39). In the parable of the lost sheep, Yeshua revealed that the Father's will was that not even one of a hundred should be lost (Matthew 18:12-14). 

That the Son of Man could on the last day raise up all the "sheep" entrusted to his care by the Father required Yeshua to face death himself. Can we even imagine how difficult a task that is! While preparing for that ordeal on the night of Gethsemane, Yeshua submitted to the will of the Father there too (Luke 22:39-46) to confirm and prove that the Father truly has a good will towards man. 

In all his actions, following the will of the Father alone, Yeshua often came into conflict with the law and its enforcers. According to the priests, scribes, and Pharisees, Yeshua violated the fourth commandment of the Decalogue when he plucked grain from the ears of corn while walking along the edge of the grainfield (Matthew 12:1-8) and when he healed the sick on the Sabbath (Matthew 12:9-14; Mark 3:1-6; Luke 13:10-17; 14:1-6; John 5:1-18; 7:20-24; 9:13-16). 

When the Jews demanded that Pilate crucify Yeshua, they appealed to their law and considered Yeshua to have broken its first commandment by making himself the Son of God (John 19:1-7). But Yeshua was the true "Son of God," although the high priest, Caiaphas, did not see or understand it, but considered Yeshua to be blaspheming God (Matthew 26:57-68). 

But now it is our turn to open our eyes and hearts, to understand and acknowledge the fact that Yeshua did not worship the God that the Jews worshipped, and the law of Yahweh was not in His heart, for His heart was filled with the WILL of the FATHER. 

The Decalogue is the law of Yahweh. This is quite clearly evident from the first five commandments, in which the Tetragrammaton יהוה appears a total of eight times. 

Exodus 19:17-25 describes the situation at the foot of Mount Sinai; the Teragrammaton appears ten times in those nine verses, and Yahweh is described as the god of judgment and destruction (What did Yeshua say about the Father in John 5:22, 27!). 

The Decalogue has often been compared to the Code of Hammurabi, which was created in Babylonia around 1760 BC, and is thus older than the law given at Sinai. 

Lucifer/Satan wanted to become God (Isaiah 12:13, 14), and he has done so, ruling the world from the "Mount of Congregation" sitting as Yahweh on the hill of Zion. And every god must have his own law! 

So Yahweh wrote down his law so that he could also change it according to his own needs. In the case of the fourth commandment, this has already been partially fulfilled, since the Jewish Sabbath is equated with the Catholic Sunday in the Pope's pastoral letter. But Yahweh's destructive powers will burst out in full force when the sanctification of Sunday is declared a universal obligation. However, it is worth remembering that Elohim BLESSED only the seventh day of the week, the Sabbath (Genesis 2: 1 - 3), and that Yeshua is the Lord of the Sabbath, אדון השבת Adon haShabat (Matthew 12: 8). 

When a lawyer asked Yeshua what the greatest commandment in the law was, Yeshua emphasized in his answer the principle of LOVE, which should govern man’s relationship with both God and his neighbor (Matt. 22:34-40). Matthew’s text contains a copy of the Old Testament verse Deuteronomy 6:5, where the Tetragrammaton of course appears. Considering that Yeshua always called God “Father,” it is downright impossible to believe that He would have used the word יהוה Yahweh/Lord in his answer. Yeshua’s answer may have been: Love your God with all your heart and with all your soul and with all your mind, and love your neighbor as yourself. The exhortation to love your neighbor is also a quotation from the Old Testament, but in Matthew’s text it is not an exact quotation from Leviticus 19:18, where the Tetragrammaton also appears. 

Love is the Father's will for His creatures. Love was planted in the heart of man at creation, for "He hath made every thing beautiful in his time: also he hath set world/eternity in their heart" (Ecclesiastes 3:11). NOTE: The English word "world" is derived from the same Hebrew word as "eternity" (עולם olam).

 To emphasize the SEED OF LOVE already placed in man at creation, Yeshua reformulated the Commandment of Love in a new form when he said: "A new commandment I give unto you, That ye love one another; as I have loved you, that ye also love one another" (John 13:34). The 'new commandment', in Greek εντολην καινον entoleen kainon, preserves the old principle of love, but expresses it in a previously unheard-of way; as I have given you an example. 

The principle of love makes the six commandments of the Decalogue (5. - 10.) self-evident: love for parents comes from the simple reason that they give life to their child, love does not kill, love does not commit adultery, love does not steal, love does not lie, love does not covet what is another's. 

Yeshua taught about these commandments in detail: you have heard that it was said..., but I say to you. Where Yahweh repeats the prohibitions 'thou shalt not, thou shalt not, thou shalt not, Yeshua says 'love, as I love'. 

Love is the will of the Father. Ellen White writes that on every green leaf it says "God is love." But Yahweh is a God of destruction who wants to destroy all green leaves and the whole world, just as Putin is doing to Ukraine and Netanyahu to Gaza. 

Yeshua included the words in his prayer: "Our Father... your will be done on earth as it is in heaven" (Matthew 6:10). Creation happened immediately by the power of the WORD. Redemption takes time because man is given time to decide his own will. But there will come a time when time will end and the WORDS of Yeshua's prayer will have their perfect fulfillment and the Father's will will be done - The Father's Kingdom of Love will be realized and will last forever! 

 

 

Varma lupaus * Sure promise

Kaikista Jumalan lupauksista ihaninta ovat sanat: minä olen sinun kanssasi. Hepreassa tuo lause voidaan sanoa useammalla tavalla ja joko prepositiolla עם (im) tai את (et).  

Matteuksen evankeliumin alun ja lopun väliin rakentuu vaikuttava Jumalan lupauksen kaari. Ensimmäisen luvun 23. jakeessa kerrotaan, että עלמה alma, neito, synnyttää pojan, jolle annetaan nimi עמנו אל immanu el, Jumala meidän kanssamme.

Tässä Matteuksen tekstissä on viittaus Jes. 7: 14:ään, jossa myös on esiintyy heprean sana עלמה alma (neito, nuori nainen) eikä בתולה betula (neitsyt). Vanhassa Testamentissa "alma" esiintyy 7 kertaa, ja "betula" 50 kertaa. Rebekasta käytetään kumpaakin sanaa (betula 1. Moos. 24: 16:ssa ja alma 1. Moos. 24: 43:ssa).

Syynä tähän sanojen sekaannukseen täytyy olla OPPI neitseellisestä sikiämisestä ja neitseestä syntymisestä. Ensimmäinen askel sanojen vaihtamisen suuntaan on otettu Septuagintassa (LXX), jossa heprean עלמה alma (neito) on käännetty kreikan sanalla παρθενα parthena (neitsyt).

Kirkko tarjoaa meille oppia "neitsyestä", jonka nimi on Maria, mutta tekstissä lukee "neito", jonka nimi on מרים Miriam. Mutta onneksi ihmisten tekemät sanojen ja tekstien väännökset eivät pysty muuttamaan Jumalan lupauksia eikä estämään niiden toteutumista!

Isä-Jumala oli Poikansa kanssa niin läheisesti ja tiiviisti, että Jeshua saattoi sanoa: "Minä ja Isä olemme YKSI", hepreaksi אני ואבי אחד אנחנו ani ve-avi echad anachenu (minä ja isä yksi me). Tämä tiivis yhteys Isän ja Pojan välillä takasi Jeshuan voiton kuolemasta ja Perkeleen vallasta. 

Jeshua välitti seuraajilleen vain Isän sanoja. Matteuksen evankeliumin viimeinen lause sisältää sekä Isän että Pojan varman ja voimallisen lupauksen. Tuo lupaus kuuluu näin: והנה אנכי אתכם כל הימים עד קצ העולם ve-hinne anochi etkem kal ha-jamim ad qez ha-olam = ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.

Heprean sana עולם olam merkitsee sekä maailmaa (ja sen aikaa/ikää) että ikuisuutta. Siis Jeshua lupasi olla seuraajiensa kanssa joka päivä sekä maailman että Ikuisuuden loppuun asti eli ikuisesti, koska ikuisuudella ei ole loppua. Saatanan joukoille ei pitäisi jäädä mitään sijaa eikä tilaa, jos vain me uskomme Hänen Sanaansa!

Jumalan lupausten kaari alkoi jo kauan ennen Matteuksen evankeliumia, sillä Jumalan oleminen omiensa kanssa on ilmaista jo Vanhan Testamentin puolella. Tuo ihana lupaus sisältyy Hänen erikoiseen ja ainutkertaiseen nimeensä  אהיה Ehjee, Minä Olen.

Iisak, Jaakob, Mooses, Joosua, Gideon ja Daavid olivat etuoikeutettuja henkilöitä kaikista Vanhan Testamentin ajan miehistä, sillä Jumala antoi heille henkilökohtaisen lupauksen: אהיה עמך ehjee immeka, minä olen sinun kanssasi.

 

ROOM. 8: 31 - 39

  

************************************

 

 IN ENGLISH: 

 

Of all God's promises, the most wonderful are the words: I will be with you. In Hebrew, that phrase can be said in several ways and either with the preposition עם (im) or את (et).

Between the beginning and the end of the Gospel of Matthew, an impressive arc of God's promise is built. In the 23rd verse of the first chapter, it is told that עלמה alma, the maiden/young woman, gives birth to a son, who is given the name עמנו אל immanu el, God with us. 

This text of Matthew is a reference to Isaiah 7:14, which also uses the Hebrew word עלמה alma (maiden, young woman) and not בתולה betula (virgin). In the Old Testament, "alma" occurs 7 times, and "betula" 50 times. Both words are used of Rebekah (betula in Genesis 24:16 and alma in Genesis 24:43).

The reason for this confusion of words must be the DOCTRINE of the virgin conception and the virgin birth. The first step towards changing words is taken in the Septuagint (LXX), where the Hebrew עלמה alma (maiden) is translated by the Greek παρθενα parthena (virgin). 

The Church offers us the doctrine of a "virgin" named Mary, but the text says "a maiden" named מרים Miryam. But fortunately, human distortions of words and texts cannot change God's promises or prevent their fulfillment!

God the Father was so intimately with His Son that Yeshua could say, "I and the Father are ONE," in Hebrew אני ואבי אחד אנחנו ani ve-avi echad anachenu (I and the Father are one we). This intimate connection between the Father and the Son ensured Yeshua's victory over death and the power of the Devil. 

Yeshua conveyed to his followers only the words of the Father. The last sentence of Matthew’s Gospel contains a sure and powerful promise from both the Father and the Son. That promise reads as follows: והנה אנכי אתכם כל הימים עד קצ הולאם ve-hinne anochi etkem kal ha-jamim ad qez ha-olam = and behold, I am with you always, even to the end of the age.

The Hebrew word עולם olam means both the world (and its time/age) and eternity. So Yeshua promised to be with his followers every day until the end of the world and Eternity, or forever, because eternity has no end. There should be no place or space left for Satan's forces, if only we believe His Word! 

The arc of God's promises began long before the Gospel of Matthew, for God's being with His own is already expressed in the Old Testament. That wonderful promise is contained in His special and unique name  אהיה Ehjee, I Am.

Isaac, Jacob, Moses, Joshua, Gideon, and David were privileged individuals among all the men of the Old Testament era, for God gave them a personal promise: אהיה עמך ehjee immeka, I will be with you. 

ROM. 8: 31 - 39