Kaikkien parantamisten ohessa Jeesus suoritti kolme kuolleista herättämistä. Jairuksen tyttären herättämisestä kertovat kolme evankelistaa Matteus (9: 18,19, 23 - 25), Markus (5: 35 - 43) ja Luukas (8: 40 - 42 , 49 - 56), Nainin lesken pojan herättämisestä kertoo ainoastaan Luukas (7: 11 - 17) ja Lasaruksen herättämisestä puolestaan Johannes (11: 1 - 44).
In addition to all acts of healing Jesus aroused three dead persons. Matthew (9: 18, 19, 23 - 25), Mark (5: 35 - 43) and Luke (8: 40 - 42, 49 - 56) are telling about the daughter of Jairus, Luke (7: 11 - 17) alone writes about the son of a widow in Nain and John (11: 1 - 44) about Lazarus.
Sureville ja itkeville omaisille Jeesus sanoi sekä Jairuksen tyttärestä että Lasaruksesta: "hän nukkuu." Jeesus siis vertasi kuolemaa uneen, josta herätään, mutta jonka aikana ei tiedetä muusta maailmasta yhtään mitään. Myös Saarnaajan kirjassa kuolemaa kuvataan samaan tapaan: "Sillä elävät tietävät sen, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään. Heillä ei ole enää palkkaa saatavana, ja heidän muistonsa on unohdettu. Heidän rakkautensa, vihansa ja kiihkonsa on mennyt, eikä heillä enää koskaan ole osaa missään, mitä tapahtuu auringon alla" (Saarn. 9: 5, 6/ 1992).
Both of the daughter of Jairus and Lazarus Jesus said to the mourning and weeping relatives: she/he is sleeping. So Jesus compared death to sleep, from which we are awakened, but during which we know nothing about the rest of the world. Even in the book of Ecclesiastes death is described in the same way: "For the living know that they shall die: but the dead know not any thing, neither have they any more a reward; for the memory of them is forgotten. Also their love, and their hatred, and their envy, is now perished; neither have they any more a portion of ever in any thing that is done under the sun" (Ecc. 9: 5, 6).
Vaikka vuoden 1938 käännöksessä puhutaan "paikasta" "palkan" sijaan, ajatus kuolemasta on kuitenkin se, etteivät kuolleet enää osallistu tämän maailman tapahtumiin millään tavalla, ja että tässä maailmassa toimivat vain elävät ihmiset. Kun kuolema loppuu ja kuollut herää henkiin, sitten hän on taas osallinen tämän elämän tapahtumista. Näin tapahtui Galilean järven länsirannalla erään synagoogan esimiehen 12-vuotiaalle tyttärelle, Nainissa (n. 14 km Nazaretista etelään) asuvan lesken ainoalle pojalle ja Betaniassa Martan ja Marian veljelle.
Although one word is different in the Finnish translations the main idea is the same: the dead no longer participate in the events of this world anymore and only living people work in this world. When death ends and the dead get alive then they are again involved in the events of this world. This happened to the 12-year old daughter of the leader of a synagogue on the west shore of the See of Galilee, to the only son of a widow in Nain (about 14 km south of Nazareth) and to the brother of Martha and Mary in Bethany.
Näissä teksteissä Franz Delitzsch (1813 - 1890) on käyttänyt Uuden Testamentin käännöksessään heprean sanaa ישן (jashan), joka merkitsee nukahtamista, nukkumista ja kuolleena olemista. Kyseinen verbi esiintyy myös Vanhan Testamentin puolella 16 kertaa.
In these texts Franz Delitzsch (1813 - 1890) has used in his translations of the New Testament the Hebrew word ישן (jashan) meaning to fall asleep, to sleep and to be dead. The same verb appears 16 times in the Old Testament.
Kuolema koetaan epämiellyttäväksi tapahtumaksi, ja myös itse sanaa "kuolema" yritetään vältellä pehmeämmillä ilmauksilla. Kuolonuni, ikiuni ja haudanlepo ovat varsin yleisesti kuolemasta käytettyjä eufemismeja... siis uni ja lepo... nukkuminen ja lepääminen.
Death is perceived as an unpleasant event and also the word "death" is tried to avoid with some softer expressions. Such Finnish expressions... euphemisms... are made of sleep and rest.
Verbi "levätä" on hepreaksi נוח (navach), ja substantiivi "lepo" on מנוחה (menucha). Mutta Jumalan lepääminen ensimmäisen viikon seitsemäntenä päivänä ilmaistaan verbillä שבת (shabat). Sana שבת (shabat) tunnetaan sekä hepreassa että arameassa. Aramea on juutalaisten toinen kieli, ja sitä myös Jeesus puhui, sillä heprea oli ns. "kuollut kieli" 200 eKr. - 200 jKr.
A Hebrew verb meaning "to rest" is נוח (navach) and the corresponding noun is מנוחה (menucha). But God's rest on the seveth day of the first week has been expressed by the verb שבת (shabat). The word שבת (shabat) is known both in Hebrew and Aramaic. Aramaic is another Jewish language and the language of Jesus, for Hebrew was "a dead language" 200 BC - 200 AD.
Kuusi luomispäivää/työpäivää edelsivät Jumalan lepopäivää, ja seitsemännen päivän jälkeen viikko alkoi taas "ensimmäisestä päivästä". Samalla tavalla kuin sapatin jälkeen alkaa uusi viikko, samalla tavalla uskossa kuolleille alkaa uusi elämä ylösnousemuksessa, sillä Jeesus on ylösnousemus (Joh. 11: 25).
Six creation/working days passed before God's rest-day, and after the seventh day a new week began again with "the first day". As a new week begins after every sabbath so in resurrection a new life begins to those who have died in faith, because Jesus is the resurrection (John 11: 25).
Lasaruksen herättämisen kohdalla Jeesus tuntui pelaavan aikaa. Saatuaan tiedon Lasaruksen heikosta tilasta, hän ei näyttänyt pitävän mitään kiirettä saapuakseen paikalle. Marttan ja Marian viestiin hän totesi: "Ei tämä tauti ole kuolemaksi, vaan Jumalan kunniaksi, että Jumalan Poika sen kautta kirkastuisi" (Joh. 11: 4).
In the case of Lazarus it seems to me that Jeesus was playing time. When he was informed of the weak condition of Lazarus he didn't harry up to arrive. And to the message of Martha and Mary he replied: "This sickness is not unto death, but for the glory of God, that the Son of God might be glorified thereby" (John 11: 4).
Lasarus ehti kuitenkin kuolla ja olla kuolleena jo neljättä päivää, ennen kuin Jeesus herätti hänet. Mutta Jeesus sanoi: "ystävämme Lasarus lepää" muistuttaen samalla luomisviikon lopussa tapahtuneesta Jumalan lepäämisestä (1. Moos. 2: 3). Kertomuksessa Lasaruksen kuolemasta ja herättämisestä arameankielisessä tekstissä lukee yllättäin
לעזר רחמן שבת "ystävämme Lasarus lepää".
However Lazarus died and he was dead for the forth day when Jesus awakened him. But Jesus said: "our fiend Lazarus rests" reminding us at the same time of God's rest in the end of the creation week (Gen. 2: 3). In the Aramaic text telling about Lazarus' death and resurrection there are unexpectedly the words לעזר רחמן שבת "Lazarus, our friend, rests".
Kaikkivaltias Jumala, joka ei tarvitse yöunta voimiensa palauttamiseen, ei tarvinnut myöskään sapatinlepoa väsymyksen ja työuupumuksen poistamiseen, vaan hänen levollaan täytyi olla jokin syvällisempi merkitys. Lasaruksen herättäminen paljastaa sen meille.
The Almighty God, who doesn't need night-time to restore his powers, didn't even require a sabbath rest to eliminate exhaustion and burnout, but his rest had some deeper meaning. Wakening of Lazarus reveals it to us.
Sapatti muodostaa sillan luomisen ja lunastuksen välille. Ensimmäinen sapatti ja Jumalan lepo ovat ennustus Kuoleman Voittajasta eli Jumalan Pojasta (Room. 1: 3, 4), joka tuhansia vuosia luomisen jälkeen ylösnousi ja avasi tien kuolemasta elämään.
The sabbath forms a bridge between creation and redemption. The first sabbath and God's rest are a prophecy of the Winner of Death or the Son of God (Rome 1: 3, 4), who resurrected thousands years after creation and opened the way from death to life.
Jumala loi ihmisen viikon kuudentena päivänä. Jeesus lunasti ihmisen viikon kuudentena päivänä, sillä hän kuoli valmistuspäivänä eli perjantaina. Jumalan lepo luomisen päätteeksi maailman ensimmäisenä sapattina esikuvasi sitä päivää, jonka Jeesus lepäsi Joosef Arimatialaisen haudassa (Luuk. 23: 50 - 53) lunastustyönsä päätteeksi. Se päivä oli sapatti (Luuk. 23: 54 - 56 ; 24: 1 - 3).
God created man on the sixth day of the week. Jesus redeemed man on the sixth day of the week, for he died on Friday, the preparation day. God's rest at the end of creation on the first sabbath of the world illustrated the day when Jesus rested in the tomb of Joseph from Arimathea (Luke 23: 50 - 53) at the end of the redemption. That day was a sabbath (Luke 23: 54 - 56; 24: 1 - 3).
Lasaruksen herättäminen oli viimeisiä Jeesuksen suorittamia ihmeitä ennen omaa kuolemaansa. Edessä olevat koetuksen hetket painoivat varmaan jo hänen mieltään. Lähestyessään Lasaruksen hautaa, hän saattoi nähdä oman lähestyvän kohtalonhetkensä. "Ja Jeesus itki" (Joh. 11: 35). Juutalaiset luulivat hänen itkevän rakasta ystäväänsä, mutta luulenpa, että Jeesus kävi jo viimeistä taisteluaan Saatanan kanssa... taistelua, joka huipentui Getsemanessa ja Golgatalla. Mutta tuossakin hetkessä hän valitsi uskon.
The awakening of Lazarus is one of the last miracles Jesus made before his death. The moments of his test ahead were probably on his mind. When approaching the tomb of Lazarus he could see his approaching probation. "Jesus wept" (John 11: 35). The Jews thought Jesus was weeping for his dear friend, but I think he already did his last fight with Satan... the fight, which culminated in Gethsemane and on Golgotha. But even in that hour he chose faith.
Niin kuin enkelit vierittivät kiven pois Jeesuksen haudalta, samoin Jeesus kehotti tekemään Lasaruksen haudan suulla olevalle kivelle (Joh. 11: 39). Luottaen Isän rakkauteen Jeesus kohotti äänensä ja kutsui Lasaruksen ulos haudasta... vapaaksi kuoleman otteesta.
Like the angels rolled the stone away on Jesus' tomb, in the same way Jesus ordered people to take the stone away (John 11: 39). Relying on Father's love Jesus raised his voice and called Lazarus out from the tomb... free from the grip of death.
Sapatti on ollut siis alusta alkaen voitonjuhla... ilopäivä (Jes. 58: 13) siitä syystä, että se on ennustus Jeesuksen riemullisesta voitosta ja Kuoleman Ruhtinaan tappiosta. Onko siis mikään ihme, että Saatana on taistellut tässäkin asiassa Jumalaa vastaan saaden lähes koko ihmiskunnan hylkäämään Jumalan siunaaman ja pyhittämän päivän... päivän, jonka Jumala itse lepäsi!
From the very beginning the sabbath has been a feast of rest... a delight (Isa. 58: 13) because it is a prophecy of the glorious triumph of Jesus and the loss/death of the Prince of Death. Is it therefore any wonder that Satan has fought against God even in this matter and succeeded in leading almost the whole world to turn down the day God has blessed and sanctified... the day on which God himself rested!
Sapatti on ainoa päivä, joka on saanut nimensä luomisessa. Kaikkia muita päiviä kutsutaan järjestysnumeronsa mukaan, mutta nimi "sapatti" on johdettu heprean/aramean verbistä levätä שבת (shabat).
The sabbath is the only day, which got it's name in the creation. All the other days are called according to the number, but the name "sabbath" has been derived from the Hebrew/Aramaic verb שבת (shabat).
Pensas, joka paloi ilmiliekeissä mutta ei kuitenkaan kulunut, herätti Midianissa lammaspaimenen huomion ja mielenkiinnon. Appensa lampaita paimentanut Mooses päätti mennä lähemmin tutkimaan tuota ihmettä. Mutta hänelle sanottiin: "Älä tule tänne!" Pensas näytti kestävän leimuavat liekit, mutta Mooseksella oli syytä pysähtyä kauemmaksi. Eikä siinä kaikki. Hänen oli lisäksi riisuttava sandaalinsa jalasta, sillä ääni jatkoi: "Riisu kengät jalastasi, sillä paikka jossa seisot, on pyhä maa" (2. Moos. 3: 5).
A bush which flamed out attracted attention and interest of a shepherd in Midian. Moses, who steered the flock of sheep of his father-in-law decided to go closer to that miracle. But he was told: "Don't come here!" It seemed that the bush will withstand the flames but Moses had to stay farther. And it was not enough. He had to take off his sandals, for the voice continued: "put off thy shoes from off thy feet, for the place whereon thou standest is holy ground" (Ex. 3: 5).
Kengillä yleensä suojataan jalat kolhuilta, kylmältä, kuumalta yms., ja kenkien riisuminen taas kuuluu meidän kulttuurissamme yleisesti siisteyden ylläpitämiseen. Monilla meillä on tapana riisua kengät jo eteisessä. Mutta mitä tarkoittaa jalkoja suojaavien jalkineiden riisuminen keskellä erämaata? Ilmeisesti Mooseksen tapauksessa kysymyksessä ei ollut kuitenkaan jalkojen suojan poistaminen, vaan omaa sisintä peittävän verhon riisuminen ja sisäisen totuuden kohtaaminen.
Usually the feet are protected from bumps, cold and hot etc. by shoes and slipping shoes is a thing of cleanliness in our culture. Many of us use to drop the shoes already in the hallway. But what does it mean to undress the protective footwear in the middle of the wilderness? Apparently in the case of Moses it was not question of taking off the foot protection but undressing the curtain covering the soul and facing the inner truth.
Pyhän Jumalan läsnäolo teki koko alueesta pyhän. Jumalan pyhyys on vanhurskautta... synnittömyyttä, jonka edessä jokainen ihminen huomaa alastomuutensa, aivan niin kuin Adam ja Eeva paratiisissa (1. Moos. 3: 7).
The presence of the Holy God made the whole area holy. God's holiness is righteousness... sinlessness, which makes everyone to realise his nakedness like Adam and Even in the Paradise (Gen. 3: 7).
Jalkojen paljastaminen edustaa sisimmän avaamista Jumalan edessä. Jalat johtavat ihmisen joko hyvään tai pahaa, ja jalanjäljet paljastavat peittelemättömästi ihmisen koko vaelluksen. Saarnaaja kehoittaa varomaan jalkojaan Jumalan huoneeseen astuttaessa (Srn. 4: 17 = 5: 1), ja Jesaja kehoittaa pidättämään jalkansa sapattia rikkomasta (Jes. 58: 13). Jumalaan turvaava varoo jalkansa pahoilta teiltä (Ps. 119: 101), eikä Jumala salli lastensa jalkojen horjua (Ps. 121: 3). Jesaja ylistää ilosanoman eli evankeliumin tuojan jalkoja suloisiksi (Jes. 52:7).
Revealing the feet means opening one's heart before God. The feet lead us either to god or evil and the footsteps overtly reveal the whole human wandering. In Ecclesiastes we are urged to keep our feet when we go to the house of God (Ecc. 5: 1), and in Isaiah to turn to our feet away from breaking the sabbath (Isa. 58: 13). "I have refrained my feet from every evil way" (Ps. 119: 101) says the one who trusts on God, and God will not suffer his children's feet to be moved (Ps. 121: 3). Isaiah praises beautiful the feet of them that brings good tidings (Isa. 52: 7).
Jalkoihin liittyy siis jokin symbolinen viesti. Ehtoollisella Jeesus pesi vain opetuslastensa jalat ja totesi sen riittävän, vaikka Pietari olisi halunnut tulla kokonaan pestyksi (Joh. 13: 5 - 10).
Therefore some symbolic message is associated with feet. On the Supper Jesus washed only the feet of his disciples and it was enough, although Peter wanted to be totally washed (John 13: 5 - 10).
Heprean sana רגל (regel) tarkoittaa jalan lisäksi myös sukupuolielintä (2. Moos. 4: 25). Seitsemännen käskyn rikkominen (2. Moos. 20: 14) on sellainen "jalkojen saastutus", joka alkoi jo Eedenissä, ja se on ollut ihmiskunnan hellityin synti kautta aikain. Jalkojen paljastaminen ja puhdistaminen merkitsee siis sydämen salaisinpienkin ajatusten avointa tilitystä kaikkinäkevän Pyhän edessä ja elämän puhdistamista kaikesta saastaisuudesta.
The Hebrew word רגל (regel) means foot but also sex organ (Ex. 4: 25). Breaking the seventh commandment (Ex. 20: 14) is such "a filthiness of feet" that began already in Eden, and it has been the sin of sins through the ages. Therefore to reveal and clean one's feet means to report openly even your most secret thoughts before the all-seeing Holy One and to clean your life from all filthiness.
Vastaava heprean verbi רגל (ragal) merkitsee vakoilemista ja panettelua. Toisten ihmisten elämä tuntuu usein olevan paljon kiinnostavampi kuin oma, ja lähimmäisten elämän vatvominen johtaa tuhoisiin "metsäpaloihin" suun syntien kautta (Jaak. 3: 5 - 10). Puheessa hairahtuminen on yleistä, ja siksi Jaakob pitää puheensa hallitsevaa ihmistä täydellisenä (Jaak. 3: 2).
The corresponding verb אגל (ragal) means to spy and slander. It seems that other people's life is much more interesting than one's own life and to slander other people causes devastating "forest fires" through the sins of a mouth (James 3: 5 - 10). "We offend all, but if any man offend not in word he is perfect", says James (James 3: 2).
Rabbit opettivat aikanaan, että panettelun synti on kaikista synneistä suurin, koska sen vaikutukset ovat mittaamattomat. Alkuun panettelu saastuttaa ehkä vain kolme ihmistä; panettelijan itsensä, hänen kuulijansa ja panettelun kohteen, mutta riippuen kuulijoiden määrästä, ja miten monta heistä ryhtyy itse panettelijan rooliin, tämän synnin aiheuttamat tuhot saattavat voittaa kaikki tuntemamme tulipalot.
The ancient rabbits taught that slander/aspersion is the biggest sin because it's effects are immeasurable. Perhaps at first it poisons only three people; the one who slanders, the one who is listening to and the object of slander, but depending on the number of the listeners and how many of them turn to be also a knocker, the destruction of this sin may be greater than any fire we have ever seen.
Kohtaaminen Ehjeen kanssa johti Mooseksen siis sydämen tutkisteluun, syntien katumiseen ja tunnustamiseen sekä parannuksen tekoon (Snl. 28: 13).
The encounter with Ehyeh lead Moses to study his own heart, to regret and confess his sins and to repent (Prov. 28: 13).
Me katselemme Jumalan kirkkautta kuin kuvastimesta eli peilistä (1. Kor. 13: 12), ja muutumme saman kuvan kaltaisiksi (2. Kor. 3: 18). Mooses, joka oli tappanut egyptiläisen miehen (2. Moos. 2: 12), kohtasi totuuden omasta elämästään kaikkinäkevän Ehjeen silmien edessä, ja siitä alkoi hänen elämänsä muutos "nöyrimmäksi mieheksi" (4. Moos. 12: 3). Ehkä hänen elämässään tapahtunut muutos heijastuu siitä numeraalisesta vastakohdasta eli peilikuvasta, joka näkyy hänen nimensä (Mooses) lukuarvon (345) ja sanojen EHJEE ASHER EHJEE (Olen joka Olen) lukuarvon (543) välillä.
We look at the glory of God like through a glass or a mirror (1. Cor. 13: 12) and change into the same image (2. Cor. 3: 18). Moses had killed an Egyptian (Ex. 2: 12) and faced the truth of his own heart before the eyes of Ehyeh, and from that moment the change of his life to "the meekest man" (Num. 12: 3) began. May be the change of his life is reflecting in the numeral counterpart or reflection, which is seen between the numeral value (345) of his name (Moses) and the numeral value (543) of the words EHYEH ASHER EHYEH.
Ghanalaisten luonnonkansojen tervehdys: Erinomaista MinäOlen -Jumalan Päivää!
A Ghanaian greeting: Have an excellent Day of the I Am -God!
Kun Jeesus antoi opetuslapsilleen yleisiä rukousohjeita (Matt. 5: 44 - 6: 13), hän opetti heille myös meidän kaikkien tunteman Isä meidän -rukouksen. Tuskin sitä voi kutsua rukouskaavaksi, sillä Matteus ja Luukas ovat tallentaneet sen hiukan eri sanoin (Matt. 6: 9 - 13: Luuk. 11: 1 - 4), mutta rukousmallista se käy hyvin. Tämä rukous ei ole pituudella eikä monisanaisuudella pilattu. Siinä ei ole myöskään mitään tavoittamatonta "korkeakirkollista" henkeä, sillä rukous on suunnattu "meidän Isällemme".
When Jesus gave his disciples general prayer instructions (Matthew 5: 44 - 6: 13), he taught them also the prayer of Our Father which art in heaven. Hardly it could be called a prayer formula, for Matthew and Luke have written it in a bit different words (Matthew 6: 9 - 13; Luke 11: 1 - 4), but a prayer model it really is. This prayer has not been spoiled by length nor too many words. It has no high churchy spirit out of reach, for the prayer has been headed to "Our Father".
Tilaisuuksissa, joissa osallistujat lausuvat rukouksen yhdessä minusta tuntuu usein siltä, että hyvin harvat osaavat sen ulkoa, ja että rukoilijoiden käsitys rukouksen vastaanottajasta on hämärän peitossa.
It seems to me that in occasions where participants pray together very few people know it and that the perception of the prayers about the recipient of the prayer is not clear enough.
Jeesus puhui jatkuvasti Isästä, ja Isä oli hänelle tärkein kaikesta. Mutta mikäli opetuslapset olivat tutustuneet juutalaisten pyhiin kirjoituksiin, Isän olisi pitänyt olla myös heille läheinen ja tuttu asia.
Jesus spoke continuously about the Father, and the Father was the most important thing to him. But if the disciples were acquainted with the Jewish scriptures, the Father should have been close and familiar even to them.
Vanhan Testamentin eli Tooran teksteissä on valotettu Isän luonnetta ja ominaisuuksia jo ennen, kuin Jeesus tuli niitä konkreettisesti paljastamaan maailmalle oman elämänsä kautta.
The character and the features of the Father have been illuminated in the texts of the Old Testament or Torah even long before Jesus concretely came to reveal them to the world through his own life.
Taivaallinen Isä on esitelty ihmisille luojanamme ja tekijänämme 5. Moos. 32: 6:ssa ja Mal. 2: 10: ssä. Samaan ominaisuuteen viittaa myös Jesaja kutsuessaan Isäämme valajaksi (Jes. 64: 8). Tiedämme, että Jumala loi kaiken sanallaan (Ps. 33: 6, 9), mutta mielikuva savenvalajasta muovaamassa sormiensa hipiällä astioitaan syventää tunteitamme Isäämme kohtaan.
The heavenly Father has been presented us as our creator and the one who has made us in Deut. 32: 6 and Mal. 2: 10. Even Isaiah has referred to the same feature when he described the Father as a potter (Isa. 64: 8). We know that God created everything by his word (Ps. 33: 6, 9), but a vision of a potter forming his vessels by the skin of his fingers makes our emotions deeper towards our Father.
Tässä kaoottisessa maailmassa harvat ihmiset välttyvät kovilta iskuilta, siksi tuntuu ihanalta ajatella Taivaallista Isäämme "orpojen isänä" ja "leskien puolustajana" (Ps. 68: 6) sekä suurena kaitsijana, joka johdattelee puoleensa kääntyneet itkijät "tasaista tietä... runsasvetisten purojen äärelle" (Jer. 31: 9/1992).
In this chaotic world few people evades hard strikes, therefore it feels wonderful to think our heavenly Father as "a father of the fatherless", "a judge of the widows" (Ps. 68: 5) and a great shepherd, who will help the weeping ones "to walk by the rivers of waters in a straight way" (Jer. 31: 9).
Lapsena kuulin joidenkin vanhempien kasvattavan lapsiaan "Herran pelkoon ja nuhteeseen" uhkaamalla, että Jumala pudottaa taivaasta kuuman kiven tottelemattomien lasten päälle. Varsin toisenlaisen kuvan saamme Daavidin virrestä, jossa sanotaan: "Niin kuin isä armahtaa lapsiansa, niin armahtaa Herra niitä, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä" (Ps. 103: 13/1992).
As a child I heard how some parents guided their children by threatening that God would drop a hot stone from heaven on disobedient children. We get quite another picture from David's psalm saying: "like as a father pitieth his children, so the Lord pitieth them that fear him" (Ps. 103: 13).
Ihmiset voivat olla julmia toisilleen ja jopa omille lapsilleen. Jotkut vanhemmat ohittavat omat lapsensa perinnönjaossa, ja lahjoittavat omaisuutensa mieluummin vieraille kuin heille. Tällainen esimerkki ei ole lähtöisin Taivaan Isästä, sillä hän muistaa lapsiaan "suloisella maalla", "ihanalla perintöosalla", "ihanimmalla kansojen maalla" (Jer. 3: 19).
People can be cruel to each other and even to their own children. Some parents give their inheritance rather to strangers than to them. The heavenly Father has never given such an example, for he has promised to give his children "a pleasant land, a goodly heritage of the hosts of nations" (Jer. 3: 19).
Taivaallisen Isämme motivaatio kaikessa toiminnassaan on se, että hän on ollut ikiajoista alkaen meidän sukulunastajamme.
Jesaja kirjoittaa 63: 16:ssa/1938:
"... sinä, Herra olet meidän isämme; meidän Lunastajamme on ikiajoista sinun nimesi."
Heprean sana גאל (goel) merkitsee lunastajaa, ja se esiintyy Ruut. 3: 9:ssä, jossa sillä viitataan Ruutin sukulunastajaan, Booaaseen, ja Jes. 49: 7: ssa, jossa Jesaja puhuu kauniisti "Israelin lunastajasta".
The motivation of our heavenly Father in all his activities is the fact that he has been our Redeemer... already from the ancient times.
Isaiah writes in 63: 16:
'... thou, O Lord, art our father, our redeemer; thy name is from everlasting."
The Hebrew word גאל (goel) means redeemer and it appears in Ruth 3: 9 referring to a kinsman, Boaz, and in Isa. 49: 7, where Isaiah speaks beautifully about "the Redeemer of Israel".
Toivottavasti nämä Vanhan Testamentin tarjoamat kuvat Isästämme, antavat meille läheisemmän suhteen häneen, ja tunnemme hänet syvemmin omaksi Isäksemme, kun seuraavan kerran rukoilemme Isä meidän -rukouksen... Jeesuksen nimessä.
Hope these Old Testament pictures of our Father will give us a closer relationship with him and we'll know him deeper as our Father, when we next time pray Our Father which art in heaven... in Jesus' name.
