Mikä mahtaa olla syynä siihen, että meidän suomalaisten on niin kovin vaikea katua ja lähes mahdotonta tunnustaa virheitämme ja vielä mahdottomampaa pyytää niitä anteeksi. Ehkä taannoinen kirkonmäellä jalkapuussa istuminen kaiken kansan ihmeteltävänä on ollut luomassa sellaista vaikenemisen, peittelyn ja kieltämisen kulttuuria, ettei siitä päästä eroon enää millään.
I wonder what might be the reason that it's so difficult for the Finnish people to repent and almost impossible to confess and still more difficult to apologise. Perhaps the old custom when the criminals were publicly bound on stocks has formed such a culture of silence, cover-up and denial we'll never get rid of.
Jopa kristillinen julistus on vääntynyt yksipuolisen anteeksiannon korostamiseksi. On totta, että Isä meidän -rukouksessa sanotaan "anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme" (yleisimmin luetun Matteuksen evankeliumin mukaan) ja "anna meille meidän syntimme anteeksi, sillä mekin annamme anteeksi jokaiselle velallisellemme" (Luukkaan evankeliumin mukaan), mutta kuitenkin haluan kysyä: voiko inhimillisen toiminnan asettaa esikuvaksi, malliksi tai perusteeksi Jumalan anteeksiantamukselle? Olemmeko me muka Jumalan yläpuolella?
Even the christian declaration has been twisted to stress/emphasise only forgiveness. It's true that we read "forgive us our debts, as we forgive our debtors" (Matthew 6: 12) and "forgive us our sins; for we also forgive every one that is indebted to us" (Luke 11: 4), but I want to ask: can we set the human action to God as an example, a pattern or a reason for his forgiveness? Are we supposedly above God?
Ehkä anteeksipyytäminen ei kuitenkaan ole vaikeaa ainoastaan meille suomalaisille. Tulin siihen tulokseen selatessani muutamia tähän aiheeseen liittyviä raamatuntekstejä. Näyttää nimittäin siltä, että Jobia lukuunottamatta Raamatussa ei juuri puhuta ihmisen katumisesta mitään. Sen sijaan Jumalan kerrotaan katuneen yhtä jos toistakin asiaa.
Maybe to apologise is hard not only for the Finns. I came to this conclusion when I was leafing some Bible texts of this theme. Except Job the Bible doesn't mention any other men who has ever regretted/repented. But God has repented many times.
Asian selvittämiseksi otan lähtökohdaksi seuraavat tekstit:
"Ei Jumala ole ihminen, niin että hän valhettelisi, eikä ihmislapsi, että hän katuisi..." (4. Moos. 23: 19)
"Ja hän, joka on Israelin kunnia, ei valhettele eikä kadu; sillä hän ei ole ihminen, että hän katuisi." (1. Sam. 15: 29)
However my starting point is this:
"God is not a man, that he should lie; neither the son of man, that he should repent..." (Num. 23: 19)
"And also the Strength of Israel will not lie nor repent: for he is not a man, that he should repent" (1 Sam. 15: 29)
Katumuksesta kertovissa Raamatun teksteissä verbinä on heprean נחם (nacham), ja se voidaan kääntää
1. katua, alkaa ajatella toisin
2. olla pahoillaan, armahtaa, sääliä
3. viettää suruaikaa
4. saada lohdutusta, ottaa vastaan lohdutusta
5. saada hyvitystä
The Hebrew verb in the Bible texts telling about repentance is נחם (nacham) meaning
1. repent, begin to think in a new way
2. be sorry, regret, pardon, have mercy, pity
3. spend time in mourning
4. get consolation
5. get a refund
Näin ollen teksteissä, joissa Jumalan kerrotaan katuneen, on kysymys siitä, että Jumala on luonteensa mukaisesti ollut armollinen ja säälivä, eikä siitä, että hän olisi ensin ajatellut yhdellä tavalla ja muuttanut sitten katumuksessa ajatuksiaan ja toimintaansa.
Thus the texts telling about God's repentance underline that God has been merciful and compassionate according to his own character not about his changed thinking and action.
Jobin katumus puolestaan ilmeni siinä, että hän peruutti sanansa ja puheensa huomattuaan, että hänen mielikuvansa Jumalasta oli ollut puutteellinen pelkän "korvakuulon" perusteella (Job 42: 5). Job sanoi katuvansa "tomussa ja tuhassa" vääriä puheitaan, mutta tuhkaläjässä hän oli istunut jo niitä puhuessaankin (Job 2: 8).
In turn Job expressed his repentance when he wanted to retract his words and speech after noticing that he had a defective understanding about God based on the hearing of the ear (Job 42: 5). Job said that he'll repent his false words "in dust and ashes", but he had sat among the ashes from the very beginning of his story (Job 2: 8).
Samoin kuin sanaa "katumus" ei myöskään sanaa "anteeksipyytäminen" mainita Raamatussa, mutta hakusanalla "anteeksi" löytyy tekstejä sekä anteeksipyytämisestä että anteeksiantamisesta. On täysin selvää, että anteeksipyytäminen edeltää anteeksiantamista, ja että anteeksiantaminen edellyttää anteeksipyytämistä.
I can't find the word "katumus" (repentance) nor the word "anteeksipyyntö" (apologising) in the Bible but by the keyword "anteeksi" (sorry/excuse me) I can find both apologising and forgiveness. It's totally clear that apologising precedes forgiveness and forgiveness requires apologising.
Temppeli uhrijärjestelmineen antaa meille selvän esimerkin. Kansa toi papille ensin uhrin omana anteeksipyyntönään, ja sen jälkeen pappi luki heille armahduksen ja anteeksiannon sanat (3. Moos. 5: 16).
The temple and it's offerings give us a clear example. People brought at first their offerings to the priest as their own apologising and then the priest gave them forgiveness (Lev. 5: 16).
Anteeksipyytämisen tärkeydestä löytyy hyvä teksti sekä Vanhasta että Uudesta Testamentista.
"Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon" (Sanal. 28: 13).
"Pitäkää itsestänne vaari! Jos sinun veljesi tekee syntiä, niin nuhtele häntä, ja jos hän katuu, anna hänelle anteeksi" (Luuk. 17: 3).
Both the Old and the New testament has a good text about the importance of the apologising.
"He that covereth his sins shall not prosper: but whoso confesseth and forsaketh them shall have mercy" (Prov. 28: 13)
"Take heed to yourselves: If thy brother trespass against thee, rebuke him; and if he repent, forgive him" (Luke 17: 3).
Yksipuolinen anteeksiantamisen korostaminen johtaa siihen tilanteeseen, että kärsinyt/loukattu osapuoli jää pysyvästi nuolemaan haavaansa toisen osapuolen päästessä pälkähästä "halvan armon" turvin. Tällainen yksipuolisuus on valheellisuutta, jota johtaa Perkele, Jumalan vastustaja, joka on valheen isä (Joh. 8: 44).
To emphasise only forgiveness leads to a situation that the hurted one keeps licking his ulcers when the other partner escapes by the help of the "cheap grace". This kind of one-sidedness is a falsehood led by the Devil, God's opponent, who is the father of lies (John 8: 44).
lauantai 8. huhtikuuta 2017
lauantai 1. huhtikuuta 2017
Sivuteemastako pääteemaksi * A moot point to the main theme
Kun esimerkiksi, havainto-opetukseksi, symboliseksi kielikuvaksi yms. tarkoitettu tarina, legenda, satu, vertaus tms. nousee sille tarkoitetusta sivuosasta opetuksen pääasiaksi, ihmisten keskinäisessä viestinnässä tapahtuu todellisia väärinkäsityksiä. Näin on käynyt jopa maailman vaikutusvaltaisimman opettajan, Jeesuksen, opetusten kohdalla. Vika ei kuitenkaan ole Mestarissa, vaan hänen kuulijoissaan ja seuraajissaan. Kun halutaan korostaa omia käsityksiä Mestarin opetusten sijasta, ajaudutaan täysin virheellisiin käsityksiin.
When some story, legend or a fairy tail within the meaning of an example, teaching or symbol rises from a moot point to the main theme there will be true misunderstandings in our communication. This is what has happened even with the teachings of the master teacher, Jesus. It's not the Master's fault but his followers. When people want to emphasise their our interpretations, we'll slip into misinterpretations.
Kuten jokainen evankeliumeja lukenut tietää, Jeesuksen ylivertainen opetus (Matt. 7: 29) perustui hyvien esimerkkien käyttöön. Yleisimmin Jeesus käytti opetuksensa tukena vertauksia, jotka hän poimi ihmisten arkisesta elämästä ja luonnosta. Vaikka suuret kansanjoukot pitivät Jeesusta suosikkiopettajanaan, hänellä oli myös suuri joukko vihamiehiä ja vastustajia. Heidän vuoksi Jeesus juuri käyttikin opetuksissaan vertauksia ja tarinoita (Matt. 13: 10 - 17; Mark. 12: 12).
Everyone who has read the Gospels knows that Jesus' superior teaching (Matthew 7: 29) was based upon good examples. Usually Jesus used parables taken from the human daily life and the nature. Although the great multitudes regarded Jesus their favourite teacher He also had enemies and opponents. And just for their sake Jesus used parables and stories (Matthew 13: 10 - 17; Marc 12: 12).
Halutessaan korostaa jonkun opetuksensa merkitystä Jeesus saattoi käyttää myös toistoa. Hyvä esimerkki toiston käyttämisestä löytyy Luukkaan 15. luvusta, jossa Jeesus opettaa kuulijoilleen, miten suurella rakkaudella koko taivas etsii yhtä kadonnutta. Etsimisen teemaa toistetaan peräkkäin kolme kertaa: vertauksessa kadonneesta lampaasta (Luuk. 15: 3 - 7), vertauksessa kadonneesta rahasta (Luuk. 15: 8 - 10) ja vertauksessa kadonneesta pojasta/tuhlaajapojasta (Luuk. 15: 11 - 32).
When Jesus wanted to stress the meaning of some teaching He repeated it. We can find a good example in the 15th chapter of Luke, where Jesus underlined to his audience how passionately the whole Heaven is looking for the lost one. Searching has been repeated three times: in the parable of a lost sheep (Luke 15: 3 -7), in the parable of a lost coin/piece of silver (Luke 15: 8 - 10) and in the parable of a lost son (Luke 15: 11 - 32).
Mutta koko seuraavan luvun (Luuk. 16. luku) teemana on rikkaus ja sen vaarat. Jeesus varoitti kuulijoitaan ahneudesta, rikkauksien tavoittelusta ja epärehellisyydestä taloudenhoidossa, ja hän kehoitti heitä uskollisuuteen pienimmissäkin asioissa ja osoitti, että on mahdotonta palvella yhtä aikaa kahta herraa; Jumalaa ja mammonaa (Luuk. 16: 13).
But the theme of the whole next chapter (Luke 16th) is wealth and it's dangers. Jesus warned his audience against greed, the pursuit of riches and dishonesty in financial management, and He exhorted them to fidelity even in the smallest matters and showed that it's impossible at the same time to serve two masters; God and mammon (Luke 16: 13).
Jeesuksen opetus oli kovaa puhetta fariseuksille, jotka tunnetusti olivat rahanahneita ihmisiä. He tunsivat ikävän piston sisimmässään (Luuk. 16: 14). Heidän vastareaktionsa oli Jeesuksen ivaileminen (Luuk. 16: 14) ja Herodeksen tapaan (Luuk. 23: 8) hänen opetuksensa kyseenalaistaminen pyytämällä ihmeitä ja merkkejä. Heidän uppiniskaisuutensa ei olisi kuitenkaan muuttunut mitenkään mahdollisista ihmeistä ja merkeistä huolimatta (vrt. Luuk. 16: 27 - 31), sillä Mooseksen lain tuntijoina heidän olisi kyllä pitänyt jo tietää, mikä Jumalan silmissä on kauhistuttavaa (Luuk. 16: 15, 16).
Jesus' teaching was a tough speech to the Pharisees, who were known to be lovers of money. They felt inside an unpleasant sting (Luke 16: 14). They derided him (Luke 16: 14) and like Herod (Luke 23: 8) asked for miracles and signs. But no miracle or sign could ever change their attitude toward Jesus (Luke 16: 27 - 31), for they already knew the law of Moses and what is the abomination in the sight of God (Luke 16: 15, 16).
Fariseukset tunsivat hyvin... samoin kuin koko kansakin... TARINAN rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta (Luuk. 16: 19 - 31). Kenties se oli jopa heidän itsensä luoma tarina tai ainakin heidän käyttämä. Siksi se ei tarvinnut mitään selityksiä... niin kuin Jeesuksella oli tapana menetellä esittämiensä vertausten yhteydessä. Tarina sai olla kuin piste sille opetukselle, jonka Jeesus oli juuri EDELLÄ antanut puhuessaan heille väärän huoneenhaltijan oveluudesta (Luuk. 16: 1 - 13).
The Pharisees knew well... as well as the whole nation... the STORY of the Rich man and Lazarus (Luke 16: 19 - 31). Perhaps it was even a story created by themselves or at least used by them. Therefore there was no need for explanations... Jesus used to give explanations after parables. The story got to be like an end to the teaching Jesus had JUST given when He spoke about the cunning of a false steward (Luke 16: 1 - 13).
Se tosiasia, että "Rikas mies ja Lasarus" ON vain tarina, tulee selvästi esille myös sen sisältämistä mahdottomista ja epäraamatullisista seikoista. Kuollut ihminen ei voi "nostaa silmiään" (16: 23) eikä "huutaa" tai tuntea poltetta tai jäähdytystä "kielellään" (16: 24). Kaikki tämäntapaiset tekemiset ovat selvässä ristiriidassa sen kanssa, mitä Saarnaaja kirjoitti: " Tee kaikki, mitä voimallasi tehdyksi saat, sillä EI OLE TEKOA, EI AJATUSTA, EI TIETOA EIKÄ VIISAUTTA TUONELASSA, jonne olet menevä" (Saarn. 9: 10).
The fact that "the Rich man and Lazarus" IS just a story is also evidenced by the impossible and unscriptural things in it. A dead man can't "see" (16: 23) nor "cry" or feel burning or water on his "tongue" (16: 24). All this kind of doings are against Ecc. 9: 10: "Whatsoever thy hand finders to do, do it with thy might; for THERE IS NO WORK, NO DEVICE, NOR KNOWLEDGE, NOR WISDOM, IN THE GRAVE, whither thou goest."
Kaikki tekstit Raamatun kansien sisällä ei siis ole Jumalan puhetta, sanelua tai kirjoitusta, sillä se sisältää monenlaista inhimillistä kirjallista tyyliä, siis jopa tarinoihin ja satuihin verrattavaa tekstiä. Eräänlaista satuilua löytyy esim. Tuom. 9: 7 - 15 ja 2. Kun. 14: 9. Jos siis tällaisista tekstiosuuksista tehdään "Jumalan sanaa", ollaan kyllä auttamattomasti hukassa!
Thus every text inside the covers of the Bible is not God's speech, dictation or writing, for it contains many kinds of human writing styles, even like stories or fairy tales. Some fairy tales we can find for instance in Judges 9: 7 - 15 and 2. King 14: 9. If such texts are made "God's word", we are hopelessly lost!
Apostolisen uskontunnustuksen osio "astui alas tuonelaan" on juuri eräs osoitus Raamatun tekstin väärinymmärtämisestä ja tai sen tahallisesta vääntämisestä! Viitaten Saarnaajan tekstiin ihmettelen vain, mitä merkitystä sellaisella alasastumisella olisi ollut! Eivät kuolleet kuule/kuuntele, valitse eivätkä käänny. Kuolleille ei julisteta enää evankeliumia.
The words "He descended to the dead" in the Apostle Creed are an example of misunderstanding or intentional winding of the Bible text! On the base of Ecc. 9: 10 I want to ask what significance would such a descending have! The dead do not hear/listen, make a choice or regret. The gospel is not for them any more!
Lainaamalla ehkä Eenokin kirjaa ja/tai toista Esran kirjaa Jeesus lausui fariseuksille kovan tuomion osoittamalla maallisen rikkauden ahnehtimisen Jumalan silmissä kauhistukseksi ja nuhteettomasti elävän köyhän ihmisen kelvolliseksi taivaan kansalaisuuteen. Isä Abrahamia siteeraten hän todisti heille, ettei heidän mielensä kääntyisi Mooseksen ja profeettojen opetuksen puoleen, "vaikka joku kuolleista nousisi ylös." Tuo "jokuhan" oli juuri hän itse!
Maybe Jesus was quoting the book of Enoch and/or the second book of Ezra when He gave a hard judgment to the Pharisees and showed to them that to greed earthly riches is abomination in the sight of God and a poor but blameless man is worthy to the Heavenly kingdom. By the words of the father Abraham he proved to them that they'll accept Moses and prophets not even "thought one rose from the dead." The "one" was just He himself!
When some story, legend or a fairy tail within the meaning of an example, teaching or symbol rises from a moot point to the main theme there will be true misunderstandings in our communication. This is what has happened even with the teachings of the master teacher, Jesus. It's not the Master's fault but his followers. When people want to emphasise their our interpretations, we'll slip into misinterpretations.
Kuten jokainen evankeliumeja lukenut tietää, Jeesuksen ylivertainen opetus (Matt. 7: 29) perustui hyvien esimerkkien käyttöön. Yleisimmin Jeesus käytti opetuksensa tukena vertauksia, jotka hän poimi ihmisten arkisesta elämästä ja luonnosta. Vaikka suuret kansanjoukot pitivät Jeesusta suosikkiopettajanaan, hänellä oli myös suuri joukko vihamiehiä ja vastustajia. Heidän vuoksi Jeesus juuri käyttikin opetuksissaan vertauksia ja tarinoita (Matt. 13: 10 - 17; Mark. 12: 12).
Everyone who has read the Gospels knows that Jesus' superior teaching (Matthew 7: 29) was based upon good examples. Usually Jesus used parables taken from the human daily life and the nature. Although the great multitudes regarded Jesus their favourite teacher He also had enemies and opponents. And just for their sake Jesus used parables and stories (Matthew 13: 10 - 17; Marc 12: 12).
Halutessaan korostaa jonkun opetuksensa merkitystä Jeesus saattoi käyttää myös toistoa. Hyvä esimerkki toiston käyttämisestä löytyy Luukkaan 15. luvusta, jossa Jeesus opettaa kuulijoilleen, miten suurella rakkaudella koko taivas etsii yhtä kadonnutta. Etsimisen teemaa toistetaan peräkkäin kolme kertaa: vertauksessa kadonneesta lampaasta (Luuk. 15: 3 - 7), vertauksessa kadonneesta rahasta (Luuk. 15: 8 - 10) ja vertauksessa kadonneesta pojasta/tuhlaajapojasta (Luuk. 15: 11 - 32).
When Jesus wanted to stress the meaning of some teaching He repeated it. We can find a good example in the 15th chapter of Luke, where Jesus underlined to his audience how passionately the whole Heaven is looking for the lost one. Searching has been repeated three times: in the parable of a lost sheep (Luke 15: 3 -7), in the parable of a lost coin/piece of silver (Luke 15: 8 - 10) and in the parable of a lost son (Luke 15: 11 - 32).
Mutta koko seuraavan luvun (Luuk. 16. luku) teemana on rikkaus ja sen vaarat. Jeesus varoitti kuulijoitaan ahneudesta, rikkauksien tavoittelusta ja epärehellisyydestä taloudenhoidossa, ja hän kehoitti heitä uskollisuuteen pienimmissäkin asioissa ja osoitti, että on mahdotonta palvella yhtä aikaa kahta herraa; Jumalaa ja mammonaa (Luuk. 16: 13).
But the theme of the whole next chapter (Luke 16th) is wealth and it's dangers. Jesus warned his audience against greed, the pursuit of riches and dishonesty in financial management, and He exhorted them to fidelity even in the smallest matters and showed that it's impossible at the same time to serve two masters; God and mammon (Luke 16: 13).
Jeesuksen opetus oli kovaa puhetta fariseuksille, jotka tunnetusti olivat rahanahneita ihmisiä. He tunsivat ikävän piston sisimmässään (Luuk. 16: 14). Heidän vastareaktionsa oli Jeesuksen ivaileminen (Luuk. 16: 14) ja Herodeksen tapaan (Luuk. 23: 8) hänen opetuksensa kyseenalaistaminen pyytämällä ihmeitä ja merkkejä. Heidän uppiniskaisuutensa ei olisi kuitenkaan muuttunut mitenkään mahdollisista ihmeistä ja merkeistä huolimatta (vrt. Luuk. 16: 27 - 31), sillä Mooseksen lain tuntijoina heidän olisi kyllä pitänyt jo tietää, mikä Jumalan silmissä on kauhistuttavaa (Luuk. 16: 15, 16).
Jesus' teaching was a tough speech to the Pharisees, who were known to be lovers of money. They felt inside an unpleasant sting (Luke 16: 14). They derided him (Luke 16: 14) and like Herod (Luke 23: 8) asked for miracles and signs. But no miracle or sign could ever change their attitude toward Jesus (Luke 16: 27 - 31), for they already knew the law of Moses and what is the abomination in the sight of God (Luke 16: 15, 16).
Fariseukset tunsivat hyvin... samoin kuin koko kansakin... TARINAN rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta (Luuk. 16: 19 - 31). Kenties se oli jopa heidän itsensä luoma tarina tai ainakin heidän käyttämä. Siksi se ei tarvinnut mitään selityksiä... niin kuin Jeesuksella oli tapana menetellä esittämiensä vertausten yhteydessä. Tarina sai olla kuin piste sille opetukselle, jonka Jeesus oli juuri EDELLÄ antanut puhuessaan heille väärän huoneenhaltijan oveluudesta (Luuk. 16: 1 - 13).
The Pharisees knew well... as well as the whole nation... the STORY of the Rich man and Lazarus (Luke 16: 19 - 31). Perhaps it was even a story created by themselves or at least used by them. Therefore there was no need for explanations... Jesus used to give explanations after parables. The story got to be like an end to the teaching Jesus had JUST given when He spoke about the cunning of a false steward (Luke 16: 1 - 13).
Se tosiasia, että "Rikas mies ja Lasarus" ON vain tarina, tulee selvästi esille myös sen sisältämistä mahdottomista ja epäraamatullisista seikoista. Kuollut ihminen ei voi "nostaa silmiään" (16: 23) eikä "huutaa" tai tuntea poltetta tai jäähdytystä "kielellään" (16: 24). Kaikki tämäntapaiset tekemiset ovat selvässä ristiriidassa sen kanssa, mitä Saarnaaja kirjoitti: " Tee kaikki, mitä voimallasi tehdyksi saat, sillä EI OLE TEKOA, EI AJATUSTA, EI TIETOA EIKÄ VIISAUTTA TUONELASSA, jonne olet menevä" (Saarn. 9: 10).
The fact that "the Rich man and Lazarus" IS just a story is also evidenced by the impossible and unscriptural things in it. A dead man can't "see" (16: 23) nor "cry" or feel burning or water on his "tongue" (16: 24). All this kind of doings are against Ecc. 9: 10: "Whatsoever thy hand finders to do, do it with thy might; for THERE IS NO WORK, NO DEVICE, NOR KNOWLEDGE, NOR WISDOM, IN THE GRAVE, whither thou goest."
Kaikki tekstit Raamatun kansien sisällä ei siis ole Jumalan puhetta, sanelua tai kirjoitusta, sillä se sisältää monenlaista inhimillistä kirjallista tyyliä, siis jopa tarinoihin ja satuihin verrattavaa tekstiä. Eräänlaista satuilua löytyy esim. Tuom. 9: 7 - 15 ja 2. Kun. 14: 9. Jos siis tällaisista tekstiosuuksista tehdään "Jumalan sanaa", ollaan kyllä auttamattomasti hukassa!
Thus every text inside the covers of the Bible is not God's speech, dictation or writing, for it contains many kinds of human writing styles, even like stories or fairy tales. Some fairy tales we can find for instance in Judges 9: 7 - 15 and 2. King 14: 9. If such texts are made "God's word", we are hopelessly lost!
Apostolisen uskontunnustuksen osio "astui alas tuonelaan" on juuri eräs osoitus Raamatun tekstin väärinymmärtämisestä ja tai sen tahallisesta vääntämisestä! Viitaten Saarnaajan tekstiin ihmettelen vain, mitä merkitystä sellaisella alasastumisella olisi ollut! Eivät kuolleet kuule/kuuntele, valitse eivätkä käänny. Kuolleille ei julisteta enää evankeliumia.
The words "He descended to the dead" in the Apostle Creed are an example of misunderstanding or intentional winding of the Bible text! On the base of Ecc. 9: 10 I want to ask what significance would such a descending have! The dead do not hear/listen, make a choice or regret. The gospel is not for them any more!
Lainaamalla ehkä Eenokin kirjaa ja/tai toista Esran kirjaa Jeesus lausui fariseuksille kovan tuomion osoittamalla maallisen rikkauden ahnehtimisen Jumalan silmissä kauhistukseksi ja nuhteettomasti elävän köyhän ihmisen kelvolliseksi taivaan kansalaisuuteen. Isä Abrahamia siteeraten hän todisti heille, ettei heidän mielensä kääntyisi Mooseksen ja profeettojen opetuksen puoleen, "vaikka joku kuolleista nousisi ylös." Tuo "jokuhan" oli juuri hän itse!
Maybe Jesus was quoting the book of Enoch and/or the second book of Ezra when He gave a hard judgment to the Pharisees and showed to them that to greed earthly riches is abomination in the sight of God and a poor but blameless man is worthy to the Heavenly kingdom. By the words of the father Abraham he proved to them that they'll accept Moses and prophets not even "thought one rose from the dead." The "one" was just He himself!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)