Kuka on sinun kunnioittama Luoja * Who is the Creator you honor

"Minä näin taas uuden enkelin, joka lensi korkealla taivaan laella. Hänen tehtävänään oli julistaa ikuinen evankeliumi maan asukkaille, kaikille kansoille, heimoille, kielille ja maille.

Hän kuulutti kovalla äänellä: 'Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia - hänen tuomionsa aika on tullut! Kumartakaa häntä, joka on luonut taivaan ja maan ja meren ja vesien lähteet'."  (Ilm. 14: 6, 7/1992:)

 

Johanneksen Ilmestyskirjassa keskitaivaalla lentävillä kolmella enkelillä on kullakin tärkeä sanoma ihmiskunnalle. Siteeraamani kaksi jaetta aloittavat tuon niin kutsutun Kolmen enkelin sanoman. Tämä sanoma nousi esiin 1800-luvun puolessa välissä erityisesti Jeesuksen (Jeshuan) paluuta odottavien adventistien keskuudessa. Ensimmäisen enkelin sanomassa heidän huomionsa kiinnittyi aivan erityisesti 'tuomion hetkeen'.

 

Tässä kirjoituksessa haluan nyt kiinnittää huomion sanoihin, jotka olen tummentanut Ilmestyskirjan tekstissä: PELJÄTKÄÄ  JUMALAA.., JOKA  ON  LUONUT  TAIVAAN  JA  MAAN  JA  MEREN  JA VETTEN  LÄHTEET. 

Raamatun alussa olevien kahden luomiskertomuksen tarkka tutkiminen osoittaa, että meille tarjotaan kahta eri Luojaa, jotka on kuitenkin onnistuttu sekoittamaan Raamatussa ja tunnustuskirjanaan käyttävissä uskonnoissa yhdeksi ja samaksi jumaluudeksi. 

Raamattu on kirja, joka on aina ollut ihmisten käsissä heidän muokattavanaan. Runsaan 2000 vuoden aikana Raamatun tekstejä on käännetty ja väännetty suuntaan ja toiseen. Mutta onneksi totuus oikeasta ja todellisesta taivaan ja maan, meren ja vesilähteiden luojasta on vielä selvästi ja varmasti löydettävissä. Katsokaamme nyt kahta luomiskertomusta.

Ensimmäinen luomiskertomus löytyy jakeista 1. Moos. 1: 1 - 2: 4a, ja sitä kutsutaan Elohistiseksi luomiskertomukseksi, koska kertomuksen Tekijä/Luoja on אלהים Elohim. Nimi esiintyy 35 kertaa.

Toinen luomiskertomus löytyy jakeista 1. Moos. 2: 4b - 25, ja sitä kutsutaan Jahvistiseksi luomiskertomukseksi, koska kertomuksen tekijä on יהוה אלהים Jahve Elohim eli yksinkertaisesti יהוה Jahve/Jehova. Nimi mainitaan 11 kertaa.

Elohim loi (ברש = bara) "taivaat ja maan" (את ההשמים ואת הארץ = et haShamajim ve-et-haArez), ja Jahve/Jehova teki (עשות = asot) "maan ja taivaan"  (ארץ ושמים = Arez ve-Shamajim). 

Elohim on lähtöisin korkeuksista. Siksi Hän loi ensin taivaat ja sitten vasta maan. "Taivaat" (1: 1) on hepreaksi השמיום ha-Shaamajim. Se on duaalimuodossa, joka tarkoittaa "taivaita", kirjaimellisesti "kahta taivasta". Sana on myös määreisessä muodossa השמיום ha-Shaamajim, (ne) taivaat. 

Jahvistisessa kertomuksessa Jahve-Jehovan lähtökohtana on maa (ארץ Arez, epämääräisessä muodossa), ja siitä käsin hän tavoittelee taivasta (שמיום Shaamajim, epämääräisessä muodossa). Jahve-Jehova aloitti luomisen maasta (2: 4); hän ei siis tullut taivaista luomaan maata. 

Elohimin luominen tapahtui sanan voimalla. Sitä ilmaisee heprean verbi ברא bara, joka esiintyy elohistisessa luomiskertomuksessa 7 kertaa (jakeissa 1: 1, 21, 27 (3x), 2: 3, 4). ברא bara merkitsee "tehdä olemattomasta oleva". Olettamon ilmestymistä olemaan ilmaisevat myös heprean olla-verbin muodot, joita elohistisessa luomiskertomuksessa on useita. Heprean olla-verbistä tulee myös Jumalan suurin nimi אהיה EHJEE, suomeksi MINÄ OLEN (2. Moos. 3: 14). Ainoastaan OLEVA voi saada aikaan muuta olevaa! 

Jahve-Jehovan luominen rajoittuu käsillä tekemiseen kuten saven, maan, luun yms. muovaamiseen. Hänen luomispäivänsä tekemiset ovat seuraavat kertomuksen esittämässä järjestyksessä: miehen tekeminen, puutarhan perustaminen ja istuttaminen ja sen kasvien kasvattaminen sekä puutarhan kastelujärjestelmän perustaminen neljän joen vetten varaan, miehen siirtäminen puutarhuriksi vastaluotuun Eedenin puutarhaan, ruokailuohjeiden antaminen miehelle, eläinten ja lintujen tekeminen, ja naisen rakentaminen. Jahve-Jehovan tekemistä kuvaavat heprean verbit עשה asa ja יצר jazar, joista kumpikin merkitsee valmiin materiaalin muokkaamista, ei tyhjästä tai olemattomasta luomista sanan voimalla. 

Syntiinlankeemuskertomuksen kannalta on huomionarvoista panna merkille myös se seikka, että nainen ei ollut kuulemassa miehelle annettuja ruokailuohjeita, koska hän ei ollut siinä vaiheessa vielä edes olemassa. Ja huomatkaamme, että Jahve-Jehova - 2: 16, 17 - antoi syömiskiellon, EIKÄ ELOHIM, vaikka käärme - 3: 3 - ja nainen - 3: 5 - viittavat keskustelussaan Elohimiin.

Jahve-Jehova teki linnut mutta ei kaloja, koska hän ei tehnyt mertakaan, niin kuin Elohimista sanotaan (1: 9, 10). Näyttää ilmiselvältä, että Jahve-Jehova ilmestyi paikalle Elohimin kolmantena luomispäivänä, jolloin Elohim kutsui syvyyden vesistä esiin kuivan maan Hänen luodessa näin samaan aikaan sekä maan että meren. Jahve-Jehova oli paikalla todistamassa hetkeä, jolloin ruoho alkoi kasvaa ja maa vihannoida. Juuri tämä hetki on alkuna myös jahvistiselle luomiskertomukselle.

Elohim käytti luomiseen kuusi päivää, ja Hän päätti luomisensa lepäämällä, siunaamalla ja pyhittämällä seitsemännen päivän. 

Jahve-Jehova teki kaiken yhdessä päivässä suorittamatta sen kummemmin luomistekojensa siunaamista kuin pyhittämistä. Eikä hän yhden työpäivän jälkeen kaivannut vielä minkäänlaista lepoa. Jakeessa 2: 4 on hepreaksi sana ביום be-Jom, joka tarkoittaa kirjaimellisesti "sinä päivänä", vaikka se on suomennettu sanoilla "siihen aikaan"... (kun Jahve teki maan ja taivaan). Jahve touhusi luomisessa siis ainoastaan yhden päivän. Jahve-Jehovalla ei ole mitään tekemistä sapatin asettamisen tai sen siunaamisen ja pyhittämisen kanssa!

Ihmisen genomista löydetty 6+1-rytmi todistaa Elohimin luomisesta ja Elohimin asettamasta luomisen muistopäivästä, sapatista. Elohistisessa luomiskertomuksessa erotellaan luomisviikon päivät toisistaan järjestysluvuilla (ensimmäinen päivä, toinen päivä... jne).  Heprean kielessä viikon kuusi päivää kantavat vieläkin nimessään järjestyslukua, mutta viikon seitsemäs päivä on nimeltään  שבת SHABAAT, koska Maan/Telluksen seitsemäntenä päivänä sen LUOJA, IKUINEN OLEVA, EHJEE, lepäsi tuona päivänä. Levätä on hepreaksi שבת shabat.

 

 

Elohistinen ja Jahvistinen luomiskertomus eroavat toisistaan niin merkittävällä tavalla, että en voi liittää niitä toisiaan täydentäväksi jatkokertomukseksi. Elohim ja Jahve-Jehova ovat minulle toistensa vastakohdat. Jesajan kuvaus Luciferin nousemisesta Jumalan kilpailijaksi selittää minulle näiden kahden jumaluuden eron. Jahve-Jehova on demiurgi.

 Viimeisellä tuomiolla kaikki pahuus, valhe ja petos joutuvat tuomittaviksi. Silloin myös kaikki hengellisessä maailmassa levitetty valheellinen opetus tulee punnituksi ja kevyeksi havaituksi. Kestävätkö uskomme peruspylväät tuona päivänä vanhurskaan Jumalan kasvojen edessä?

Voimme pelastua Jumalan tuomionhetkestä vain kunnioittamalla ja kumartamalla oikeaa taivaiden ja maan Luojaa! 

Jumalan Poika, Voideltu Jeshua, on kyllin selkeästi ilmoittanut maailmalle, millainen Hänen Isänsä, Ikuinen Oleva, on! Hänessä ei ole mitään valheellisuutta! 

Valitkaamme oikea ja todellinen Luoja kunnioituksemme kohteeksi!

"Peljätkää Jumalaa... joka on luonut taivaan ja maan ja meren ja vesien lähteet."

**********************************************

**********************************************

 

Lisää esimerkkejä Elohimin ja Jahven sekoittamisesta suomalaisissa käännöksissä:  

* Kolmannen luvun jakeissa 3: 1 ja 3: 8 (kaksi kertaa) esiintyy "Jahve Elohim", mutta jakeissa 3: 3 Ja 3: 5 esiintyy "Elohim" käärmeen ja naisen käymässä keskustelussa. Suomalaisessa vuoden 1992 käännöksessä jatketaan vielä jakeessa 3: 8 sanalla "Elohim", VAIKKA HEPREAN TEKSTISSÄ ESIINTYY JAHVE ELOHIM JO TÄSTÄ JAKEESTA ALKAEN LUVUN LOPPUUN.

*  Vuoden 2012 käännöksessä "HERRA Jumala" eli Jahve vaihtuu Adonaiksi (Herraksi) jakeessa 3: 11 ja Elohimiksi (Jumalaksi) jakeissa 3: 16 ja 3: 17. Heprean tekstissä on ainoastaan persoonpronomini 'hän'.

 

********************************************** 

**********************************************

 IN ENGLISH:

 

 "And I saw another angel fly in the midst of heaven, having the everlasting gospel to preach unto them that  dwell on the earth, and to every nation, and kindred, and tongue, and people,

Saying with a loud voice, Fear God, and give glory to him; for the hour of his judgement is come: and worship him that made heaven, and earth, and the sea, and the fountains of waters." (Rev. 14: 6, 7) 

 

In the Book of Revelation, the three angels flying in midheaven each have an important message for humanity. The two verses I have quoted begin the so-called Third Angel's Message. This message emerged in the mid-19th century, especially among Adventists who were awaiting the return of Jesus (Yeshua). In the first angel's message, their attention was drawn specifically to the 'hour of judgment'.

 

In this article, I now want to draw attention to the words that I have highlighted in the text of the Book of Revelation: FEAR GOD... WHO MADE HEAVEN AND EARTH AND THE SEA AND THE FOUNTAIN OF WATER. 

A close examination of the two creation accounts at the beginning of the Bible shows that we are presented with two different Creators, who have nevertheless managed to be confused in the Bible and the religions that use it as their confessionals into one and the same deity.

The Bible is a book that has always been in the hands of people to be edited by them. In more than 2,000 years, the texts of the Bible have been translated and twisted this way and that. But fortunately, the truth about the true Creator of heaven and earth, the sea and springs of water can still be clearly and surely found. Let us now look at two creation accounts. 

The first creation account is found in Genesis 1:1-2:4a, and is called the Elohist creation account because the Author/Creator of the account is אלהים Elohim. This name appears 35 times in the Elohistic story.

The second creation account is found in Genesis 2:4b-25, and is called the Yahwistic creation account because the author of the account is יהוה אלהים Yahweh Elohim, or simply יהוה Yahweh/Jehovah. The name is mentioned 11 times in the Yahwistic story.

Elohim created "the heavens and the earth" (1:1), and Yahweh/Jehovah made "the earth and the heaven" (2:4). 

Elohim originates from on high. That is why He created the heavens first and then the earth. "Heavens" (in verse 1:1) in Hebrew is השמיום ha-Shamajim. It is in the dual form, meaning "heavens," literally "two heavens." The word is also in the definite form השמיום ha-Shamajim, (the) heavens.

In the Yahwistic narrative, Yahweh-Jehovah's starting point is the earth (ארץ Arez, in the indefinite form), and from there he reaches for heaven (שמיום Shamayim, in the indefinite form). Yahweh-Jehovah began creation from the earth (2:4); thus, he did not come from the heavens to create the earth. 

The creation of Elohim took place by the power of the word. It is expressed by the Hebrew verb ברא bara, which occurs 7 times in the Elohist creation account (verses 1: 1, 21, 27 (3x), 2: 3, 4). ברא bara means "to make something out of nothing". That something comes into existence out of nothing is also expressed by the forms of the Hebrew verb to be, which there are several in the Elohist creation account. The greatest name of God, אהיה EHYEH, in English I AM, comes also from the Hebrew verb to be (Exodus 3: 14). Only the ONE WHO IS can bring something else to exist!

Yahweh-Jehovah's creation is limited to making with his hands, such as molding clay, earth, bone, etc. His creation day activities are as follows in the narrative: making man, establishing and planting a garden and growing its plants, and establishing an irrigation system for the garden based on the waters of four rivers, moving man to be a gardener in the newly created Garden of Eden, giving man food instructions, making animals and birds, and building a woman. Yahweh-Jehovah's creation is described by the Hebrew verbs עשה asa and יצר jazar, since both mean shaping a finished material, not creating from nothing or non-existent by the power of the word. 

From the perspective of the story of the Fall, it is also noteworthy to note that the woman was not there to hear the dietary instructions given to the man, because she did not even exist at that point. And let us note that Yahweh-Jehovah - 2:16, 17 - gave the prohibition of eating, NOT ELOHIM, even though the serpent - 3:3 - and the woman - 3:5 - refer to Elohim in their discussion.

Yahweh-Jehovah made birds but not fish, because he did not make the sea, as is said of Elohim (1:9, 10). It seems obvious that Yahweh-Jehovah appeared on the scene on the third day of Elohim's creation, when Elohim called dry land out of the waters of the deep, thus creating both the land and the sea at the same time. Yahweh-Jehovah was there to witness the moment when grass began to grow and the earth to produce vegetation. This very moment is also the beginning of the Yahwistic creation story.

 

Elohim spent six days creating, and He concluded His creation by resting, blessing, and sanctifying the seventh day.

 

Yahweh-Jehovah made everything in one day, without blessing or sanctifying his creations. And after one day of work he did not need any rest. In verse 2:4 the Hebrew word is ביום be-Yom, which literally means "on that day", although it is translated as "at that time"... (when Yahweh made earth and heaven). Yahweh therefore worked on creation for only one day. Yahweh-Jehovah has nothing to do with establishing the Sabbath or blessing and sanctifying it!

 

The 6+1 rhythm found in the human genome testifies to the creation of Elohim and to the Sabbath, the day of remembrance of creation established by Elohim. In the Elohist creation account, the days of the creation week are distinguished from each other by ordinal numbers (the first day, the second day... etc.). In Hebrew, the six days of the week still carry ordinal numbers in their names, but the seventh day of the week is called שבת SHABAAT, because on the seventh day of the Earth/Tellus, its CREATOR, the ETERNAL BEING, EHYEH, rested on that day. To rest is שבת shabat. 

 

 

 

 

The Elohist and Yahwist creation narratives differ from each other in such a significant way that I cannot connect them into complementary continuation. Elohim and Yahweh-Jehovah are opposites to me. Isaiah's description of Lucifer's rise as a rival to God explains to me the difference between these two deities. Yahweh-Jehovah is the demiurge.

 

 At the final judgment, all evil, lies, and deceit will be condemned. Then, too, all false teachings spread in the spiritual world will be weighed and found light. Will the foundational pillars of our faith stand on that day before the face of the righteous God? 

 

We can only be saved from the hour of God's judgment by honoring and worshiping the true Creator of heavens and earth! 

 

The Son of God, the Anointed Yeshua, has clearly revealed to the world what His Father, the Eternal One, is like! There is no falsehood in Him! 

 

Let us choose the true and real Creator as the object of our reverence! 

 

"Fear God... that made heaven, and earth, and the sea, and the fountains of waters."

 

 

 

 

 

 

Matt. 16: 13 - 20 * Matthew 16: 13 - 20

Note to my English readers: The English translation follows as a whole after the Finnish text.

Uuden Testamentin neljästä evankeliumista Matteuksen evankeliumia pidetään kirkon pääevankeliumina. Tällaiseen arvostukseen on useita syitä, mutta yksi niistä on se, että Matteuksen mukaan Jeesus (Jeshua) sanoo rakentavansa seurakuntansa apostoli Pietarin varaan ja lupaa antaa tälle vallan kieltää ja sallia, sitoa ja päästää. Tämä oikeuttaa Pietarin käyttämään taivasten valtakunnan lukkoja ja avaimia.

Suomalaisessa tekstissä puhutaan vain ”avaimista”, mutta aramean sana קלידא kelida merkitsee sekä avainta että lukkoa. Kreikan κλειδας kleidas muistuttaa aramean sanaa, mutta sekin käännetään sanalla ”avaimet”.

Mutta voisiko joku ihminen tai inhimillinen valta olla todellakin Jumalan valtakunnan ovenvartijana sulkemassa ja vapauttamassa asioita taivaassa ja maan päällä? Eikö Jumala taivaassa hallitse henkensä kautta kaikkia ihmisiä ja kaikkea inhimillistä tekemistä maan päällä eikä päinvastoin?

Matt. 16: 13 - 20:ssa kuvattu Jeshuan ja opetuslasten välinen keskustelu lähtee liikkeelle Jeshuan kysymyksestä: ”Kenen ihmiset sanovat Ihmisen pojan olevan?” (16: 13). 

Opetuslasten vastauksissa tulivat esille sellaiset nimet kuin Johannes Kastaja, Elia, Jeremia ja joku muu profeetta (16: 14). Kansa oli siis huomannut Jeshuan olevan erilainen kuin heidän hengelliset johtajansa, ”sillä hän opetti heitä niinkuin se, jolla on valta, eikä niinkuin heidän kirjanoppineensa” (Matt. 7: 29).

Matteus ei kerro Jeshuan kommentoineen noita opetuslasten esiin nostamia ehdokkaita mitenkään. Sen sijaan Häntä kiinnosti tietää, miten hyvin hänen omat opetuslapset tunsivat opettajansa. Niinpä Hän kysyi seuraavaksi: ”Kenenkä te sanotte minun olevan?” (16: 15).

Aina valmiilla Pietarilla oli heti myös vastaus valmiina, ja hän sanoi ilman minkäänlaista perustelua: ”Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika” (16: 16). Mutta Pietari osasi yhdistää Ihmisen pojan elävän Jumalan Pojaksi!

Tässä vaiheessa meidän on hyvä huomioida, että Matt. 16: 13 - 20:ssa muodostuu keskustelukaari alun ja lopun välille. Kun Pietari antoi Jeshuan alussa esittämään kysymykseen vastauksen, joka todennäköisesti palautti toistenkin opetuslasten mieliin heidän kuulemiaan ennustuksia Messiaasta, Jeshua pyysi opetuslapsia vaikenemaan keskustelusta ja sen aiheesta. Tämä oli muutenkin Jeshuan tapa toimia. Esim. Hän kielsi kaikkia parantamiaan ihmisiä kertomasta siitä, kuka heidät oli parantanut. Ja siihen oli painava syy.

Tuossa vaiheessa ennen ristiinnaulitsemista oli vielä liian aikaista puhua kuoleman voittamisesta ja ylösnousemuksesta, mikä kuitenkin oli Jeshuan missio. Jeshuan messiaanisuus selvisi ihmisille vasta, kun Hän nousi kuolleista. Jeshuan Isältään saama voitelu tähtäsi kuoleman vallan voittamiseen; Voideltu, Messias, on kuoleman voittaja, Hän on noussut ylös! 

Mutta Jeshuaa varmaan rohkaisi tieto siitä, että edes jotkut ihmiset olivat lukeneet tai kuulleet ennustuksia Messiaasta ja osasivat sovittaa ennustusten sanoja Häneen, Jeesus Nasaretilaiseen.

Ennustukset Messiaasta eivät avaudu jokaiselle ihmiselle, sillä liha ja veri ei voi niitä selittää. Vanhan Testamentin messias-ennustuksia on kaikkiaan 41 kappaletta, ja hyvin monet niistä koskevat tavallisia voideltuja kuninkaita esim. Saulia, Daavidia ja Kyyrosta. Kreikankielisessä Septuagintassa (LXX) heprean Messias-sanan paikalla lukee kreikan Χριστος Kristos -> Kristus, vaikka teksti koskisi maallisia kuninkaita. Isän voitelema Messias on siis sekoitettu melko hyvin jo ns. pyhissä kirjoituksissa tavallisten kuninkaallisten joukkoon! Kuinka paljon Septuaginta mahtoi vaikuttaa siihen, että juutalaiset luulivat Messiaan olevan maallinen kuningas ja pelastavan heidät Rooman vallan alta? Itsepä olivat Septuagintansa kääntäneet!

Kreikankielisessä Uudessa Testamentissa (Nestle - Aland NOVUM TESTAMENTUM GRAECE) löytyy ainoastaan kaksi heprean mukaan translitteroitua Messias-sanaa (Μεσσιας), ja ne ovat Johanneksen evankeliumissa (1: 42 ja 4: 25). Sana Kristus (Χριστος) esiintyy kuusi kertaa useammin kuin nimi Jeesus (Ιεσους). Eipä siis ole mikään ihme, että Rooman kirkkoa kutsutaan ”Kristuksen kirkoksi."

Näiden Messias-ennustusten ymmärtämiseen tarvitaan siis Isän ilmoitusta. Ja sellaisen Pietari oli saanut. Tällä perusteella Jeshua julisti hänet ”autuaaksi” (16: 17). Kreikan  μακαριος makarios merkitsee ’onnekas, onnellinen, autuas, autuaallinen, ylistettävä’.

Matt. 16: 17:ssa Jeshua puhutteli Pietaria nimellä Simon, Joonaan poika, mikä oli hänen varsinainen nimensä. Johanneksen evankeliumin alussa kerrotaan Jeshuan ensimmäisistä opetuslapsista (Joh. 1: 51). Kaksi miestä oli kuulemassa, kun Johannes Kastaja kutsui Jeshuaa nimellä ”Jumalan Karitsa”. Nuo kaksi miestä lähtivät seuraamaan Jeshuaa, ja toinen heistä oli Andreas, Simonin veli. Tavatessaan veljensä Simonin, Andreas sanoi hänelle: ”Me olemme löytäneet Messiaan.” Sitten Andreas vei hänet Jeshuan luo. Tässä ensimmäisessä kohtaamisessa Jeshua sanoi Simonille: ”Sinä olet Simon, Johanneksen poika; sinun nimesi on oleva Keefas, joka käännettynä on Pietari” (Joh. 1: 42).

Andreaan ja Simonin isästä käytetään siis vaihtelevasti kahta nimeä; Joona ja Johannes. Mutta Simon sai tuossa yhteydessä nimiä, joista seuraavaksi otan selvää.

Jeshua puhui mitä ilmeisimmin arameaa, koska heprea oli aikavälillä 200eaa. - 200jaa. ainoastaan oppineiden käyttämä kieli. Keefas on muotoiltu aramean sanata כאפא Keefa, joka merkitsee ’kivi, kallio’. Keefas-nimen s-pääte lienee kreikan vaikutusta, sillä kreikkalaiset miesten nimet päättyvät yleensä s-kirjaimeen. Nimi Keefas esiintyy suomalaisessa Uudessa Testamentissa ainoastaan viisi kertaa (Joh. 1: 42, 1. Kor. 3: 22; 9: 5; 15: 5; Gal. 2: 11). Arameankielisissä teksteissä Andreaksen veljestä käytetään joko Keefa- tai Simon-nimeä.

Suomalaisessa tekstissä Andreaan veljestä käytetään yleisimmin nimeä Pietari, mikä on johdos kreikankielisestä nimestä Πετρος Petros, mikä on suora käännös arameankieliselle nimelle Keefa ja merkitsee ’kivi’, ainoastaan ’kivi’, ei ’kallio'. Kreikankielinen sana πετρα Petra taas on tullut kaikkien tietoisuuteen Jordaniassa sijaitsevasta muinaisten nabatealaisten kaupungista, joka on louhittu kallioon. ’Petra’ tarkoittaa ’kallio’.

Mutta lupasiko Jeshua perustaa oman seurakuntansa nabatealaisten mallin mukaan KALLIOLLE eli petralle vai KIVELLE  eli petrokselle? Saamme selvän vastauksen, kun käymme Matt. 16: 18:n läpi arameaksi, kreikaksi ja hepreaksi.

Mainittakoon, että tässä tekstissä esiintyvällä konjunktiolla on arameassa, kreikassa ja hepreassa useampia merkityksiä. Kyseinen konjunktio on käännetty suomeksi ja-sanalla, mutta  aramean ו merkitsee ’ja, mutta...’, kreikan και merkitsee ’ja, mutta, sen sijaan...’ ja heprean ו merkitsee ’ja, mutta, tai, niin, ja sitten...’ Nämä vaihtoehdot kannattaa pitää nyt mielessä!

Matt. 16: 18 arameasta suomeksi:

Sinä olet כאפא KEEFA, ja/mutta tälle כאפא keefalle minä rakennan seurakuntani.

Aramean lauseessa esiintyy siis kaksi כאפא-sanaa, joista ensimmäinen on Jeshuan Simon Joonaan pojalle antama nimi, Keefas, ja toinen on symbolinen כאפא ’kallio’. Jälkimmäisen keefan edessä on vielä demonstratiivipronomini ’tämä’. Jälkimmäinen keefa ei voi siis mitenkään viitata ensimmäiseen, ne ovat kaksi eri asiaa.

Jälkimmäisen ’keefan’ merkitys selviää aramean teksteistä 1. Kor. 10: 4:stä, jossa kerrotaan israelilaisten janosta ja vedentarpeesta huolehtineesta ’kalliosta’ כאפא keefasta, joka oli ”Kristus” eli Pietarin tunnistama MESSIAS. Aramean tekstissä ovat siis vastakkain Simon Joonaan poika, KEEFA, KIVI ja Jeshua MESSIAS, symbolinen keefa, kallio.

Jeshua ei perustanut kirkkoa vaan seurakunnan.

Matt. 16: 18 kreikasta suomeksi:

Sinä olet πετρος PETROS, ja/mutta/sen sijaan tälle petralle (πετρα) minä rakennan seurakuntani.

Kreikan tekstissä on selvästi kaksi eri sanaa; Petros ja Petra. ’Petros' on Simon Joonaan pojan kreikkalainen muunnos siitä aramealaisesta nimestä, jonka Jeshua antoi hänelle heidän ensi tapaamisella.  ’Petra’ on kreikaksi se ’kallio’, josta israelilaiset saivat juoda 1. Kor. 10: 4: n mukaan. ’Petros’ on kivi, Simon Pietari, ja ’petra’ on Kallio, Jeshua Messias.

Matt. 16: 18 hepreasta suomeksi:

Sinä olet פטרוס PETROS, ja/mutta tälle HaZurille (הצור) minä rakennan seurakuntani.

Heprean tekstissä on translitteroitu Simon Joonaan pojan kreikankielinen nimi Petros (= kivi). צור zur ja sen määreinen muoto הצור HaZur merkitsee ’ kallio, linnoitus, Jumala’. Vastakkain ovat siis tässäkin Petros-KIVI ja jumalallinen KALLIO. Heprean tekstissä jakeessa 1. Kor. 10: 4 on sana מן-הצור min-HaZur, joka merkitsee ’kalliosta’. Siis kaikissa kolmessa kielessä tuosta Paavalin tekstistä löytyy täydellinen ’avain’ Jeshuan sanojen ymmärtämiseen Matt. 16: 18:ssa!

Jeshua perusti oman seurakuntansa Isän varaan ja sille voitelulle, jonka Hän oli saanut Isältään omaa tehtäväänsä varten. Hänen seurakuntansa perustuksen tuli olla niin vahva ja luja, etteivät ”tuonelan portit sitä voita”! Tuonela (aramean ja heprean Sheol ja kreikan Haades) merkitsee kuoleman valtakuntaa. Tiedämme varsin hyvin, että Jeshua MESSIAS on ensimmäinen kuollesta nousseitten joukossa, ja Hän on Isän Esikoinen (Ps. 2: 7; Ap.t. 13: 33, 34; Room. 1: 4; Kol. 1: 18; Hepr. 1: 5; 5: 5).

Jeshuan seurakunta on perustettu Isän toimesta Hänen rakkaan Poikansa kuolemasta saaman voiton varaan. ”Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus” (1. Kor. 3: 11). Jeshua Messias on seurakuntansa perustus ja pää!

Matt. 16: 13 - 20:n perusteella tapahtunut Matteuksen evankeliumin arvostus pääevankeliumina ja Pietarin nostaminen seurakunnan perustaksi ja Jumalan valtakunnan lukkojen ja avainten haltijaksi on epäonnistuneinta Raamatun tulkintaa, suorastaan saatanallista touhua, sillä kaikki valhe on Saatanasta.

Pietarista on tehty paavi tai vähintäinkin Rooman piispa, vaikka vasta ensimmäinen paavi, Leo 1 (paavina 440 - 461), kehitti ajatuksen ”primus inter pares”, joka tarkoitti Rooman piispan ylivertaisuutta muiden piispojen suhteen. Mutta paavinistuimen edustajille ei vielä tämäkään asema ole riittänyt, vaan paavista on tehty myös Vicarius Filii Fei eli Jumalan pojan sijainen, ja hänen katsotaan edustavan itse Jumalaa maan päällä.

Matteuksen evankeliumin jae 16: 19 vaikuttaakin suorastaan paavin asemaa tukevalta lisäykseltä Matteuksen evankeliumiin! (Sellainenhan on ihan helppo juttu toteuttaa - vertaa Comma Johanneum 1. Joh. 5: 7, 8 / 1642 ja 1938). Sitominen ja päästäminen, kieltäminen ja salliminen sopivat tarkalleen kuvaamaan paavinvallan toimintaperiaatteita. Historia osittaa sen, samoin ihmiskunnan lähitulevaisuus (Ilm. 13 luku).

Mutta inhimillinen valtakoneisto ei voi päättää taivasten valtakunnan asioista! Valtakunta, voima ja kunnia kuuluvat yksin Isälle (Matt. 6: 9 - 13), ja tuomiovalta taivaassa ja maan päällä kuuluu yksin Pojalle (Joh. 5: 22)!

Matteuksen 16. luvussa vain muutamaa jaetta myöhemmin tuon Jeshuan ja opetuslasten käymän keskustelun jälkeen Jeshua joutui nuhtelemaan Simon Joonaan poikaa, Keefasta, Petrosta, Pietaria, käyttämällä nimeä ”Saatana” ja kehoittamaan häntä väistymään edestään (Matt. 16: 23). Tuo sama nuhde tulee kaikumaan vielä viimeisellä tuomiollakin kaikille niille, jotka yrittävät sivuuttaa Isä-Jumalan asettaman pelastuksen perustuksen Jeshuassa Messiaassa!

****************************************************

IN ENGLISH:

Of the four Gospels in the New Testament, the Gospel of Matthew is considered the main gospel of the church. There are several reasons for this appreciation, but one of them is that according to Matthew, Jesus (Yeshua) says that he will build his church on the apostle Peter and promises to give him the authority to forbid and permit, to bind and to loose. This entitles Peter to use the locks and keys of the kingdom of heaven.

The English text only speaks of “keys”, but the Aramaic word קלידא kelida means both key and lock. The Greek word κλείδας kleidas resembles the Aramaic word, but is also translated as “keys”.

But could any man or human power really be the gatekeeper of God’s kingdom, closing and releasing things in heaven and on earth? Does not God in heaven rule through his spirit all men and all human doings on earth, and not vice versa?

The conversation between Yeshua and the disciples described in Matthew 16:13-20 begins with Yeshua's question: Who do people say the Son of Man is? (16:13).

The disciples’ answers included names such as John the Baptist, Elijah, Jeremiah, and some other prophet (16:14). The people had thus noticed that Yeshua was different from their spiritual leaders, for he taught them as one having authority, and not as their scribes (Matt. 7:29).

Matthew does not record that Yeshua commented on the candidates the disciples had put forward. Instead, He was interested in knowing how well His own disciples knew their teacher. So He next asked, Who do you say that I am? (16:15).

Peter, always ready, immediately had an answer ready, and without any justification, he said: You are the Christ, the Son of the living God (16:16). But Peter knew to connect the Son of Man with the Son of the living God!

At this point, it is good for us to note that in Matt. 16: 13 - 20, a conversational arc is formed between the beginning and the end. When Peter gave an answer to the question posed by Yeshua at the beginning, which probably rose to the minds of the other disciples the prophecies they had heard about the Messiah, Yeshua asked the disciples to be silent about the discussion and its topic. This was Yeshua's way of doing things anyway. For example, He forbade all the people he healed from telling who had healed them. And there was a good reason for that.

At that stage before the crucifixion, it was still too early to talk about overcoming death and resurrection, which was Yeshua's mission. Yeshua's messianism became clear to people only when He rose from the dead. Yeshua's anointing from His Father was aimed at overcoming the power of death; The Anointed One, the Messiah, is the conqueror of death, He has risen!

But Yeshua must have been encouraged by the knowledge that at least some people had read or heard prophecies about the Messiah and were able to relate the words of the prophecies to Him, Jesus of Nazareth.

The prophecies about the Messiah are not revealed to every person, because flesh and blood cannot explain them. There are 41 Messianic prophecies in the Old Testament, and many of them concern ordinary anointed kings, such as Saul, David, and Cyrus. In the Greek Septuagint (LXX), the Hebrew word for Messiah is replaced by the Greek word Χριστος Kristos -> Christ, even though the text refers to earthly kings. The Messiah anointed by the Father is therefore quite well mixed up with ordinary royalty already in the so-called holy scriptures! How much influence did the Septuagint have on the Jews believing that the Messiah would be an earthly king and would save them from Roman rule? They had themselves translated the Septuagint!

In the Greek New Testament (Nestle - Aland NOVUM TESTAMENTUM GRAECE) there are only two transliterated Hebrew words for Messiah (Μεσσιας), and they are in the Gospel of John (1:42 and 4:25). The word Christ (Χριστος) occurs six times more often than the name Jesus (Ιεσους). It is therefore no wonder that the Church of Rome is called "the Church of Christ."

Therefore, to understand these prophecies about the Messiah, a revelation from the Father is needed. And such a revelation Peter had received. On this basis, Yeshua declared him “blessed” (16:17). The Greek μακαριος makarios means ‘fortunate, happy, blessed, praised’.

In Matthew 16: 17 Yeshua addressed Peter as Simon, son of Jonah, which was his real name. The beginning of the Gospel of John tells of Yeshua’s first disciples (John 1:51). Two men were there when John the Baptist called Yeshua the Lamb of God. Those two men followed Yeshua, and one of them was Andrew, Simon’s brother. When Andrew found his brother Simon, he said to him, We have found the Messiah. Then Andrew took him to Yeshua. At this first meeting, Yeshua said to Simon, You are Simon, son of Jonah; your name will be Cephas, which is translated Peter (John 1:42).

So, two names are used interchangeably for Andrew and Simon's father: Jonah and Johannes. But Simon was given names in that context, which I will find out about next.

Yeshua most likely spoke Aramaic, since Hebrew was the language of scholars only between 200 BCE and 200 CE. Cephas is a form of the Aramaic word כאפא Keefa, which means ’stone, rock’. The s-ending of the name Cephas is probably a Greek influence, as Greek male names usually end in the letter s. The name Cephas appears in the Finnish New Testament only five times (John 1:42, 1 Cor. 3:22; 9:5; 15:5; Gal. 2:11). In Aramaic texts, the name Cephas or Simon is used for Andrew’s brother.

In the Finnish text, the name Peter is most commonly used for Andrew's brother, which is a derivative of the Greek name Πετρος Petros, which is a direct translation of the Aramaic name Keefa and means ’stone’, only ’stone', not ’rock’. The Greek word πετρα Petra has come to everyone's attention from the ancient Nabataean city in Jordan, which was carved into the rock. 'Petra' means 'rock’.

But did Yeshua promise according to the Nabataean model to establish his own congregation on the ROCK or petra or on the STONE or petros? We get a clear answer when we go through Matthew 16:18 in Aramaic, Greek and Hebrew.

It should be noted that the conjunction in this text has several meanings in Aramaic, Greek and Hebrew. The conjunction in question has been translated into English with the word ”and", but the Aramaic ו means 'and, but...', the Greek και means 'and, but, instead of...' and the Hebrew ו means 'and, but, or, so, and then...' It is worth keeping these options in mind now!

Matt. 16: 18 from Aramaic to English:

You are כאפא KEFA, and/or on this כאפא kefa I will build my congregation.

In the Aramaic sentence, there are two כאפא words, the first of which is the name given by Yeshua to Simon the son of Jonah, Cephas, and the second is the symbolic כאפא ’rock’.  Even a demonstrative pronoun ’this’ precedes  the latter ’kefa'. The latter kefa cannot therefore refer to the first, they are two different things.

The meaning of the latter ’kefa’ is clear from the Aramaic texts of 1 Cor. 10: 4, which tells of the ‘rock’ כאפא kefa that took care of the Israelites’ thirst and need for water, who was “Christ” or the MESSIAH identified by Peter. In the Aramaic text there are, therefore, Simon the son of Jonah, KEFA, the STONE, and Yeshua the MESSIAH, the symbolic kefa, the rock.

Yeshua did not found a church, but a congregation.

Matt. 16:18 from Greek to English:

You are πετρος PETROS, and/but/instead of on this petra (πετρα) I will build my congregation.

The Greek text clearly has two different words; Petros and Petra. 'Petros' is the Greek version of the name Simon son of Jonah, the Aramaic name that Yeshua gave him at their first meeting. 'Petra' is the Greek for the 'rock' from which the Israelites were given to drink according to 1 Cor. 10:4. 'Petros' is a stone, Simon Peter, and 'petra' is the Rock, Yeshua the Messiah.

Yeshua did not found a church, but a congregation.

Matt. 16: 18 from Hebrew to English:

You are פטרוס PETROS, and/but on this HaZur (הצור) I will build my congregation.

The Hebrew text transliterates the Greek name of Simon Jonah's son Petros (= stone). צור zur and its definite form הצור HaZur mean 'rock, fortress, God'. So here too, Petros-STONE and the divine ROCK are opposed. In the Hebrew text there is in the verse 1. Cor. 10: 4 the word מן-הצור min-HaZur, which means 'from the rock’. So in all three languages, Paul's text contains the perfect 'key' to understanding Yeshua's words in Matt. 16: 18!

Yeshua did not found a church, but a congregation.

Yeshua founded His own congregation on the Father and on the anointing He had received from His Father for His own mission. The foundation of His congregation had to be so strong and firm that the gates of hell shall not prevail against it! Hell (Aramaic and Hebrew Sheol and Greek Hades) means the kingdom of death. We know very well that Yeshua the MESSIAH is the first among those who rose from the dead, and He is the Firstborn of the Father (Ps. 2:7; Acts 13:33, 34; Rom. 1:4; Col. 1:18; Heb. 1:5; 5:5).

Yeshua's congregation is founded by the Father on the victory gained through the death of His beloved Son. Paul wrote: For no other foundation can anyone lay than that which is laid, which is Jesus Christ (1 Cor. 3:11). Yeshua the Messiah is the foundation and head of His congregation!

The appreciation of the Gospel of Matthew as the main gospel and the elevation of Peter as the foundation of the congregation and the holder of the locks and keys of the kingdom of God, based on Matthew 16:13-20, is the most unsuccessful interpretation of the Bible, a downright satanic endeavor, for all lies are of Satan.

Peter has been made pope or at least bishop of Rome, although it was only the first pope, Leo I (pope 440 - 461), who developed the idea of ​​"primus inter pares", which meant the supremacy of the bishop of Rome over other bishops. But this position is not enough for the representatives of the papacy, as the pope has also been made Vicarius Filii Fei, or vicar of the son of God, and he is considered to represent God himself on earth.

The verse 16:19 in Matthew seems to be an addition to Matthew's Gospel that supports the position of the pope! (It is quite easy to do that - compare Comma Johanneum 1 John 5:7, 8 / 1642 and 1938). Binding and loosing, forbidding and permitting, exactly describe the principles of the papacy. History divides it, as does the near future of humanity (Rev. 13).

But human power cannot decide the affairs of the kingdom of heaven! The kingdom, power, and glory belong to the Father alone (Matthew 6:9-13), and the power of judgment in heaven and on earth belongs to the Son alone (John 5:22)!

In the verse 16:23 of Matthew, just a few verses later after that conversation by Yeshua and the disciples, Yeshua had to rebuke Simon the son of Jonah, Cephas, Petros, Peter, using the name “Satan” and telling him to get away from before Him (Matthew 16:23). That same rebuke will echo even at the final judgment to all those who try to ignore the foundation of salvation laid by God the Father in Yeshua the Messiah!